Suomalainen Sanomalehtimiesliitto   The Finnish Association of Journalist

 
SSL
Esittely
Kokoukset ja johtokunta
Säännöt
Yhteystiedot
 
Jäsenyys
Jäsenkirjeet
Liity jäseneksi
 
Muutoslomake
 
Toiminta
Suometar-päivä
Olli-palkinnot
Satavuotisjuhlat
Matkat
Mediapiiri
Tapahtumat arkisto
In memoriam
Kirjat
Uuden Suomettaren
Säätiö
Takaisin etusivulle
 
 


”Kerro kuulumisesi”

Julkaisemme sivustolla tietoja jäsenistömme toiminnasta. Lähetä tietoa kirjoistasi, esityksistäsi, tapahtumista, niin välitämme sen muillekin. Lähetä viesti osoitteeseen sihteeri@sanomalehtimiesliitto.fi niin palaamme asiaan.


 

 

Kiinnostavasti huumeista
teos, joka täytyy lukea, että ymmärtää

Tapani Ruokanen, miten kirja sai alkunsa?

-Vihreän Keitaan silloinen toiminnanjohtaja kysyi 2016, kiinnostaisiko minua tehdä tästä huumenuorten parissa työtä tekevästä järjestöstä historiikki. Aluksi se tuntui aika suppealta aiheelta, mutta muistin järjestön opiskeluajoiltani ja lupasin miettiä, kunhan saan edellisen projektini valmiiksi. Idea alkoi kehkeytyä laajemmaksi: voisin kirjoittaa siitä, miten huumeet tulivat Helsinkiin, sillä sehän tapahtui juuri niihin aikoihin 1960-luvulla, kun Vihreä Keidas perustettiin. Näin siitä kehittyi eräänlainen 1960-luvun huumekulttuurin historia.

- Pohdin kirjassani myös uskonnollisen kääntymyksen piirteitä: mitä se on kääntyneiden narkkareiden kokemuksen mukaan, mitä siitä sanovat akateemiset oppineet, Tapani Ruokanen toteaa.

Kirjoitat Suomen ensimmäisestä huumejärjestöstä, sen synnystä ja avun yksinkertaisuudesta. Tarinasta, joka jatkuu edelleen. Voitko avata auttamisen ajatusta.

-Olennaisinta narkomaanien auttamisessa oli kokonaisvaltaisuus. Kukaan ei pääse irti yksinkertaisin keinoin. Joukko äitejä sitoutui auttamaan nuoria, vaikka heidän täytyisi ottaa heitä asumaan kotiinsa. Se on yksinkertainen idea, mutta hirmuisen vaativa. Muutamat kykenivät tähän – ja se toimi.

Millaisessa huumemaailmassa me elämme? Onko tuo maailma yhtään ”parantunut”? Olemmeko eksyksissä?

-Huumeet ovat vetäytyneet katukaupasta, asematunnelista, perunatorilta ja ruttopuistosta koteihin ja niitä tilataan netistä. Ongelma ei ole poistunut, päinvastoin. Kuitenkin myös auttamiskeinot ovat monipuolistuneet.

Kenelle kirja on tarkoitettu, miksi se on hyvä lukea?

-Kirjassa on useita eri tasoja. Yksi kertoo 1960-luvusta, jolloin Beatlesit, Vietnamin sota, maaseudun tyhjeneminen, muutto kaupunkeihin – ja huumeiden tulo muuttivat maailmaa. Toinen taso sisältää paljon tietoa huumeista, minkä nimisiä on liikkeellä juuri nyt ja miten ne vaikuttavat. Kolmas taso on uskomaton sankaritarina naisista, jotka kävivät huumekauppiaita vastaan nuorten puolesta, vaikka se oli hengenvaarallista. Neljäs taso on pohdiskelu siitä, mitä tapahtuu ihmiselle, kun hän haluaa päästä eroon huumeista. Pohdin myös uskonnollisen kääntymyksen piirteitä: mitä se on kääntyneiden narkkareiden kokemuksen mukaan, mitä siitä sanovat akateemiset oppineet. Viides taso on Vihreän Keitaan historia, joka ei todellakaan ole mitään pyhäkoulun pitämistä, päinvastoin: kovaa taistelua ja paljon epäonnistumisia. Kuudes taso on niitten ihmisten tarinat, jotka tulivat auttamaan: miksi he sen tekivät ja mitä siitä seurasi – mukana on myös Helsingin tunnettuja hienostosukuja, kuten Herlin, Wihuri, Kaitera… ja sen lisäksi aivan tavallisia helsinkiläisiä.

Mitä Vihreälle Keitaalle tänään kuuluu? Miten yksilö voisi auttaa vai onko voima joukoissa?

-Vihreä Keidas on yhä olemassa ja jatkaa työtään – se jos mikä osoittaa, että yksilöiden työlläkin voi olla suuri merkitys. Ideahan lähti yksittäisten äitien aloitteesta ilman suuria rahoja.


Kirjoittajasta: Sen lisäksi, että Tapani Ruokanen on liittomme ja sen johtokunnan jäsen, hän on palkittu journalisti, tietokirjailija, teologi ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja, emeritus.

Kysymykset: Maarit Tyrkkö
Kuva: Tapani Ruokasen arkisto

 


Pertti Mustonen: Köyhä laulaja ja laulajan poika - Henry Theelin elämää duurissa ja mollissa (toim. Maarit Tyrkkö) 

Tapani Ruokanen tenttasi Maarit Tyrkköä kirjan syntyhistoriasta.

Toimitustyö vei mennessään viihteen maailmaan

Miksi ryhdyit Henry Theelin tarinan kertojaksi?

-Vanha ystäväni Pertti ”Pemu” Mustonen ja hänen poikansa Pekka ottivat minuun yhteyttä kesällä 2017. Olin tutustunut Pemuun jo 1970-luvun alussa työskennellessäni Wihuri-Yhtymän Palvelupisteessä. Kirjoitin hänelle Wihurin  uutisiin ensimmäisiä sanomalehtijuttujani. Myöhemmin olimme tekemisissä Pemun siirryttyä Helsingin kaupungin tiedotuspäälliköksi. Kun olin 1980-luvun alussa Weilin + Göösin kirjallisen osaston päällikkönä, Pemu kirjoitti kaupunginjohtaja Teuvo Auran muistelmat. Pekka Mustosen tunnen taas Kustannus Oy Duodecimin toimitusjohtajana, olen tehnyt heille lääketieteeseen liittyviä kirjoja. 

Ja sama lyhyesti: tiesin Pemun salaisuuden. Nyt hän oli kirjoittanut siitä ja elämästään. Käsikirjoituksen työnimenä oli Laulajan poika. Pemu ja Pekka pyysivät, että katsoisin käsikirjoitusta. Luin sen ja jäin kiinni Pemun tekstiin. Kun ajattelin pojan salaisuutta, ehdotin, että lukijoiden kannalta olisi hyvä nostaa Henry Theel paremmin näkyviin ja tein ehdotukseni kirjan rakenteesta. Näin nimeksi vahvistui Laulaja ja laulajan poika – Henry Theelin elämää duurissa ja mollissa.

Henry Theel työryhmä oikealta editori Vuokko Hosia, krjoittaja eli laulajan poika Pertti Mustonen, kirjan toimittaja Maarit Tyrkkö ja diskografian tekijä Harri Hirvi. Kuva Heli Bergius, Dosendo.

Tunsitko jotenkin erityisesti Theelin musiikkia tai hänen läheisiään?

-Olen klassisen musiikin ystävä, mutta kaipaan aina välillä viihdemusiikin sanojen syviä tunteita. Ne tuovat mieleeni lapsuuteni ja nuoruuteni Kangasalla, Kirkkoharjun tanssilavan ja Kisarannan juhannukset. Suurin ongelmani käsikirjoitusta arvioidessani oli juuri tuo tietämättömyyteni. Asia ratkesi yllättävällä tavalla: Jyväskylän yliopiston kirjastossa työskentelevä Harri Hirvi astui apuun. Hän oli tehnyt Henry Theelin levytyksistä diskografian Kulttuurirahaston tukemana (516 levytystä) ja tunsi taiteilijan elämänvaiheet. Harri teki minulle nuotit Henryn elämästä.

Innostuin tekstissä pojan kerronnasta ja rehellisestä kuvauksesta. Stadinkundeista. Poika oli aivan Henryn iholla. Kukaan historioitsija ei olisi voinut kirjoittaa näin, olla kiinni taiteilijassa.

Miksi meidän kannattaa vielä tänäänkin tutustua tähän samettiääneen?

Elämä on ihmeellistä. Siinä on lomittain suurta iloa ja surua, onnea ja kaipuuta, odotusta ja täyttymystä. Henry Theel oli aikansa suuri tähti. Hän auttoi ihmisiä sodan jälkeen toisenlaisiin maailmoihin, toi hetken helpotusta arkeen – avasi ovia italiaistyyppisillä lauluillaan. Hän oli Suomen Tino Rossi.

YouTubessa voi kuunnella Henryä, mutta kirjassa on hänen tarinansa. Pertti Mustosen äiti Svea meni naimisiin Henry Theelin kanssa vuonna 1942 pojan ollessa 4-vuotias.

Kenelle kirja on lähinnä tarkoitettu?

Kirja, joka siis on Pertti Mustosen teos – ja vain minun toimittamani, käsikirjoituksesta kirjaksi tekemäni – kiinnostaa elämäkertojen lukijoita, viihdemaailmasta kiinnostuneita ja heitä, jotka muistavat Henry Theelin lauluista Syyspihlajan alla, Muistoja Sorrentosta, Köyhä laulaja, Tiritomba, Vanha Rakkaus ei ruostu. Kirja on tarkoitettu heille.

Kirjan toimitustyöhön liittyen haluan vielä kertoa, että tehtävän vastaanottamiseen vaikutti myös Kekkos-kirjojeni editorin Vuokko Hosian lupaus tulla mukaan työryhmään. Se vei paineita tarkistaa yhä uudelleen nimiä ja asioita sekä hioa tekstiä ja antoi aikaa niihin töihin, jotka SSL:n puheenjohtajuus vaati.

Mikä on seuraava projektisi?

Hyvä kysymys. Olen luovuttamassa arkistoani enkä ole varma pääsenkö vielä eroon Kekkosesta. Toisaalta Aamulehden kirjeenvaihtajana SS-miehenä Saksassa olevan isäni Jukka Tyrkön tarina puhuttaa, samoin toimittaja-äitini lukuisat päiväkirjat ja kirjeet. Myös itse olen säilyttäjä. Pitää katsoa rauhallisesti, mitä arkistoni, aivot ja elämä tuovat eteen.

>> Kirjan voi tilata Docendon verkkokaupasta tämän linkin kautta.

Kirjan syntyhistoriasta Maarit Tyrkköä tenttasi Tapani Ruokanen.


 

Menestyslaulaja ja naisten mies – mutta selvin päin

Liittomme jäsen Markku Jokipii kirjoitti Verkkolehteen arvion kirjasta Pertti Mustonen: Köyhä laulaja ja laulajan poika.

Lue lisää

 


 

Toimittaja, kirjailija Harald Olausen uusinta tuotantoa


Kotkannorjalainen toimittaja, kirjailija Harald Olausen on 56-vuotias viikinkihenkeen maailmoja kiertelevä seikkailija Helsingistä. Hän on liittomme jäsen ja asuu osan vuodesta ulkomailla.

Mikä on viimeksi ilmestynyt kirjasi ja milloin se julkaistiin?

-Viimeksi ilmestynyt kirjani on Iisalmen Sanomat ja muita mediaesseitä. Kirja julkaistiin kesäkuun lopulla 2018 Helsingissä. Julkaisijana Kulttuuriklubi.

Kenelle kirja on tarkoitettu?

-Kirja on tarkoitettu media-alaa seuraaville sekä yhteiskunnallisista kysymyksistä laajasti kiinnostuneille mutta myös aatehistoriaa harrastaville sekä yliopisto-opiskelijoille, tutkijoille ja toimittajille.

Mitä kirjoitat seuraavaksi?

-Olen jo aloittanut kirjoittamaan kirjaa "Kohti korkeuksia - Jumalaa lähellä: ortodoksiesseitä, Kulttuuriklubi 2019". Lokakuussa pidämme ensimmäisen toimituspalaverin Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksisen kanssa, joka kirjoittaa kirjaan esipuheen.

Mikä on kirjoittamisen tyylilajisi?

 -Kaikkia kirjoituksiani yhdistää "älyllisesti ilkikurinen swiftiläinen (ironinen ja mustan huumorin täyttämä) uteliaisuus" sekä halu katso asioita pintaa syvemmältä monista eri näkökulmista, kuten esimerkiksi viimeisimmän kirjani luvussa "Synkin hetki", jossa kirjoitan näennäisesti keskittyen keväällä ensi-iltaansa tulleeseen Winston Churchillista kertovaan elokuvaan, vaikka päämaalina onkin suomalaismedioiden heikko ja puoluesidonnainen yksisilmäinen kritiikki elokuvan päähenkilön edustamaa konservatismia kohtaan.

 

 


Hiljaisen hymyn mies Veikko Huovinen lehtimiehen näkövinkkelistä

Kirjailija Veikko Huovisesta on tehty useita tutkimuksia, mutta ”kuivanpuoleisia tahtovat olla”, tuumaili kirjailija itse. Näin kertoo liittomme jäsen, toimittaja Eero Marttinen, jolta on juuri ilmestynyt teos Hiljaisen hymyn mies (Into 2018).

Kustantaja tiivistää takakannessa: Metsänhoitaja Veikko Huovinen (1927–2009) ponkaisi julkisuuteen teoksellaan Havukka-ahon ajattelija vuonna 1952 ja heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi 1957. Komean uran aikana syntyivät muun muassa kirjat Veitikka, Lampaansyöjät, Joe-setä, Konstan Pylkkerö, Hamsterit, Koirankynnen leikkaaja ja Lentsu. Ihmisenä Huovinen jäi kuitenkin tuntemattomaksi, ja hän sai kulkea vaikkapa Helsingin kaduilla huomiota herättämättä ja pystyi seuraamaan sivusta ihmisten tekemisiä.

Hiljaisen hymyn mies piirtää henkilökuvan Veikko Huovisen elämästä alusta loppuun. Kirjassa Huovinen esiintyy omin sanoin ja lisäksi häntä valotetaan ystävien, tuttujen ja haastattelijoiden näkökulmasta. Teoksessa julkaistaan myös ainutlaatuinen haastattelu, jossa presidentti Niinistö kertoo ajatuksiaan Huovisesta.

Kirjan voi tilata Intokustannuksen verkkosivuilta tämän linkin kautta.

 


 


Eero Marttinen SSL:n kotisivujen tentissä

”Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.”
– Konsta Pylkkänen

Miten olet vastannut Huovisen huutoon kuivanpuoleisista tutkimuksista?
”Laatiessani elämäkertaa otin huomioon tämän kirjailijan lausahduksen ja pyrin kirjoittamaan elämäkerran, jossa on mukana hauskaakin, vaikka Huovinen itse ei mikään humoristi halunnutkaan olla. Hänen omat sanansa kuuluivat: Olen kirjailija, joka toisinaan kirjoittaa myös hauskaa tekstiä.”

Mitä uutta löysit?
”Kirjassa kerrotaan esimerkiksi, miten V.H. oli välillä heittää kesken koko kirjailijan toimensa, kun muutamassa vaiheessa kaipaili entiseen metsänhoitajan virkaan. Lisäksi kerrotaan, miten hän 15-vuotiaana koulupoikana kirjoitti aineen, missä esiintyivät tarinoiden tulevat aiheet kuten muurahaiset ja Konstan tapainen kainuulaisukko. Muitakin ”paljastuksia” on eli ihan uusia asioita, jos joku niitä kaipailee.”

- Sotkamon imagolle Veikko Huovinen antoi oman säväyksensä, jota hän ammensi Kainuun olosta, elosta ja maaperästä, Eero Marttinen toteaa. Kuva: Intokustannus.

Mikä on oma suhteesi kirjailijaan?
”Tutustuin Huovisen tuotantoon jo 1950-luvun alussa ja seurasin sitä kirja kirjalta. Itse kirjailijaan tutustuin vuonna 1967 ja siitä lähtien tavattiin vuosittain – joskus useampaankin kertaan. Sotkamon imagolle V.H. antoi oman säväyksensä, jota hän ammensi Kainuun olosta, elosta ja maaperästä.”

Millainen rakenne kirjassasi on?
”Tarina alkaa Huovisnäreikön esittelemisellä, sitten kerron vanhemmista ja Oulun sedästä, Veikon lapsuudesta, nuoruudesta, koulunkäynnistä Kajaanissa, opiskelusta ja Helsingin vuosista, kirjoitusharrastuksesta jne. Mennään aika tavalla kronologisesti.”

”Muutamien haastattelujen kautta tullaan siihen, kun tapasin Veikon vuonna 1967 tehdessäni hänestä juttua Kainuun sanomiin. Tämän jälkeen edetään kirjojen ilmestymisen mukaan, niihin liittyy useita haastatteluja.”

”Kirjailija on äänessä paljon, minä vähän. Muitakin kuullaan. Mukana ovat muun muassa vanhat edesmenneet konkaritoimittajat Anja Saastamoinen ja Anja Katavisto. Myös Keijo Korhonen on kirjassa, koska Veikko mainitsi hänet, kun tiedusteltiin, kuka on Suomessa viisas mies! Ja vielä Seppo Heikinheimo ja Hannu Taanila sekä presidentit Kekkonen ja Niinistö. – Kun Veikko Huovisen nuorin lapsi, Pekka, oli pikkupoika, minulla oli tilaisuus tavata hänet, niinpä Pekkakin on tässä kirjassa. Huovisen koskettava teos Pojan kuolema (WSOY 2007) kertoo Pekasta.”

Lopuksi Eero Marttinen huokaisee:
”Näinpä innostuin minäkin kehumaan kirjaani, kuten etelässä näyttää olevan tapana. Kun itse kirjoittaa ja kehuu työnsä, niin hyvähän se on. Arvelen vankasti, että ihminen, joka haluaa tutustua Veikko Huoviseen, ottaa luettavakseen kirjan Hiljaisen hymyn mies.”

Maarit Tyrkkö 6.7.2018

 

Liittomme jäsen Eero Marttinen on kulttuurijournalistiuransa lisäksi toimittanut
kulttuurialan antologioita ja kirjoittanut ja toimittanut parikymmentä kirjaa, joista tunnetuimmat kertovat kirjailija Kalle Päätalosta, elokuvaohjaaja Mikko Niskasesta, olympiavoittaja Heikki Savolaisesta ja korpikirjailija Ilmari Kiannosta. Suuri osa Huovis-kirjan valokuvista on Eero Marttisen kotiarkistosta.

 


 

 

 

Myyttejä ja rituaaleja


Syntymään ja kuolemaan liittyy kaikissa kulttuureissa mystiikkaa ja uskomuksia. Elämän porteista kulkevia saatellaan eri puolilla maailmaa monenlaisin menoin ja siirtymäriitein, jotka ulkopuoliselle usein näyttäytyvät varsin outoina ja eksoottisina.

Toimittaja, tietokirjailija Eija Pulkkinen – liittomme jäsen - on asunut Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa kaikkiaan 25 vuotta ja merkinnyt muistiin erilaisia syntymään ja kuolemaan liittyviä riittejä, uskomuksia, arkea ja juhlamenoja haastatellen kohtaamiaan ihmisiä paikallisista tavoista ja uskomuksista. Tuloksena on kiehtova kirja siitä, miten elämän ääripäät kohdataan eri puolilla maailmaa. Kirjan keskellä on kuvaliite.   

 Teos kuvaa mukaansatempaavasti syntymän ja kuoleman rituaaleja ja magiaa mm. Filippiinien Ifugao-heimon parissa, Myanmarissa, Bhutanissa, Guatemalassa ja Meksikon Tarahumara-intiaanien keskuudessa.

Vaikka riitit ovat hyvin erilaisia eri kulttuureissa, myös Suomessa on niiden taustalla on yllättävän samankaltaisia uskomuksia. Vastasyntyneitä halutaan suojella pahalta ja kuolleille taata hyvä matka tuonpuoleiseen. Kirjassa on kuvaliite.


Maarit Tyrkkö dokumentoi



Liittomme toimelias varapuheenjohtaja Maarit Huovinen on julkaissut syntymänimellään suurta huomiota herättäneen teoksen Tyttö ja nauhuri (WSOY). Eniten on tietenkin pohdittu sitä, mitä se kertoo Urho Kekkosesta. Maarit kuvaa tyylikkäästi vanhenevan presidentin ja nuoren, reippaan toimittajan suhdetta jättäen molemmille sen yksityisalueen, joka meille jokaiselle kuuluu. Tai ainakin pitäisi kuulua, vaikka muotiin on tullutkin paljastaa verkossa itsestään ja läheisistään kaikki mahdollinen niin sanoin kuin jopa kuvin.

Tirkistelijä pettyy kirjaa lukiessaan - tai joutuu ainakin käyttämään mielikuvitustaan. Niin joutuu myös vaikkapa lukiessaan nelikymppisen Carl Gustaf Mannerheimin ja ruhtinatar Marie Lubomirskan kukkaiskielistä keskustelua. Tai Kekkosen ja Anita Hallaman julkaistua kirjeenvaihtoa.

Myöskään Maaritin kirjan ydin ei ole intiimeissä paljastuksissa (joita ei siis oikeastaan ole). Tieteellisesti voisi puhua muodikkaasta mikrohistoriasta tai annalismista. Maarit ei siis tulkitse suuria, mutta etäisiä rakenteita eikä vyörytä esiin politiikan yksityiskohtia. Juhani Suomi tyytyy moniosaisessa elämäkerrassaan toteamaan parilla rivillä "nuoren naistoimittajan” (nimeä tällöin mainitsematta) piristäneen Kekkosen vanhuutta. (Huom. termeistä: Maaritin tutustuessa presidenttiin UKK oli 72-vuotias eli yhtä vanha kuin minä nyt. Myönnän olevani vanhus.) Maarit kertoo yksityiskohtaisesti, millaista valtiomiehen elämä politiikan varjossa oli. Tuota kuvausta Kekkonen oli Maaritilta toivonutkin.

Maarit osoittaa havainnollisesti, että Kekkosella oli monenlaisia verkkoja. Yhden renkaan muodostivat tietyt yritysjohtajat. Tehdessäni Björn Westerlundin elämäkertaa Nokian Nalle (Otava 2005) selkeni, etteivät vuorineuvos-ringit kertoneet henkisestä läheisyydestä, vaan yhteisistä eduista. Ne tarkoittivat erityisesti neuvostokauppaa, mutta Kekkonen käytti myös hyväkseen muun muassa Nokian edustuspaikkoja tarvitessaan piilopirttiä vaikkapa Anita Hallaman tapaamiseen.

Toisen piirin muodostivat "Tamminiemen sanansaattajat" eli poliitikot, joita presidentti tarvitsi vallankäyttöönsä. Monet käyttivät myös suhdetta hyväkseen. Heitä oli läpi poliittisen kentän - Ilkka Kanervasta Eino Uusitalon kautta Aarne Saariseen.

Todelliset ystävyyssuhteet olivat muualla. Keskeinen oli Tamminiemen lauantaiseuran kantajoukko; Jouko Loikkanen on kuvannut heitä numeroon 200 ehtineessä sarjassaan Suomenmaassa. Mukana olivat - aikansa - Ahti Karjalainen sekä Matti Kekkonen, mutta ytimen muodostivat Kekkosen opiskeluajan AKS-kaverit, ennen muuta Kustaa Vilkuna ja Lauri Posti.

Lauantaisaunan kantajoukko harventui 1970-luvun puoliväliin tultaessa. Maaritin kirja osoittaa, miten keskeiseksi nousi toinen ryhmä - henkilääkäri Rikke Sotamaa, metsästysguru Tauno V. Mäki sekä "varapresidentti" Kalle Kaihari, johon Kekkonen oli tutustunut jo 1920-luvun urheilukuvioissa ja laulava vuorineuvos Kauko Rastas. Tähän hilpeään joukkoon Maarit liittyi ja sopeutui nopeasti.

Ystäväpiirissä presidentin ei tarvinnut murehtia politiikan tilanteita eikä epäillä, miten häntä yritetään ehkä käyttää hyväksi tai ainakin imarrella. Porukassa käytettiin suoraa kieltä, jonka Kekkonen oli nuorena oppinut uittopuroilla. Reippaat yhteislaulut kaikuivat ja juttuja riitti. Samoin juotavaa. Välillä oltiin toki herrasväen tyyliin avec-illallisilla.

Maarit ei ollut "kova jätkä", vaan hallitsi Tulenheimon-Meurmanin suvun jäsenenä sivistyneen käytöksen. Hänen mukaansa "presidentti tarvitsi elämäänsä marttamaista ja lottahenkistä Pollyannaa, eikä minulla ollut mitään sitä roolia vastaan". Eikä Maarit ollut "tyypillinen keskustanuori". (Häpeä kyllä en ole lukenut Pollyannaa, mutta olemme paukutelleet Maaritin kanssa rumpua samassa partioparaatissa. Ja isälläni oli nuoruutensa partiokuvioissa Tampereella vispilänkauppaa Marjatta Tulenheimon kanssa ...)

Maarit on kerännyt Kekkosen lähipiiristä runsaasti dokumentteja - kirjeitä, päiväkirjoja, ääninauhoja. Hän julkaisee aineistoa paljon, mutta kokonaisuus siirtynee tutkijoiden käytettäväksi sopivaan arkistoon aikanaan.

Kirja on siis lähikuva Kekkosesta, mutta samalla nuoren toimittajan kehityskertomus. Maarit osoittaa, miten hyödyllistä on ollut toimittajan ammatin pitäminen avoinna kaikille lähtökohdille. Hän ei ollut kiinnostunut akateemisista opinnoista, vaan pyrki Ateneumiin ja kouluttautui somistajaksi. Journalismi oli silti toimittajaperheen ainokaisen unelma ja tavoite, vaikka Marjatta-äiti oli varoittanut ammatin riskeistä. Ne olivat osin legendaa, mutta perheessä niitä oli koettu läheltä.

Maarit hivuttautui toimittajaksi vähitellen - PR-emännästä henkilöstölehden tekijäksi, samalla Suomen Kuvalehden avustajaksi ja hienojen näytteiden jälkeen vakinaiseksi toimittajaksi. Toki etenemisessä auttoi niin kotoa saatu oppi kuin se, että päätoimittaja, liittomme avainhahmo Leo Tujunen ja moni muu tiesi, kuka Maarit Tyrkkö oli. Tausta auttoi silti vain oven avautumisessa - ura oli itse ansaittava. Maarit tiedosti tämän hyvin ja paneutui ihailtavan tunnollisesti jokaiseen työtehtäväänsä.

Kirja on paljossa lähdejulkaisu, jossa isot ja pienet asiat risteilevät, kuten aina elämässä. Lukijalta vaaditaan siis viitseliäisyyttä tai taitoa loikkia toisarvoisen yli. Toki tiivistämisen varaakin olisi ollut. Kirjoittaa Maarit osaa, kuten tiedämme.

Toista osaa odotamme kaikki kiinnostuneina.

Jyrki Vesikansa


Rakkautta ankkalammikossa

“We`ll always have Paris”, sanoo Rick elokuvassa Casablanca Ilselle, kun parin tiet eroavat. ”Vi skall alltid ha Jekaterinburg”, on liittomme suomenruotsalaisen jäsenen Per-Erik ”Peje” Lönnforsin kirjan nimi omasta rakkaustarinastaan, joka alkoi SSL:n matkalla 2009 Uralin taakse Jekaterinburgiin.

Bussissa nähtävyyksiä katsellessa viehättävä oppaamme A. kertoi henkevästi ja välillä riipaisevasti inkeriläisperheensä vaikeista vaiheista Neuvostoliitossa, ja Peje oli myyty. Syntyi ihastus, joka kääntyi rakkaudeksi. Tärkeä tapahtuma prosessissa oli saapumispäivän illallinen, johon matkan herraseurue –allekirjoittanut mukaan lukien – pyysi A.:ta vieraakseen. Dramatiikkaa jo tähän illalliseen tuli, kun Pejen ja ”Pentin” välille alkoi A.:sta ”kukkotappelu” jossa Peje vei voiton. Tätä kilpakosintaa tosin me muut emme matkalla havainneet.

Kirja on ennen kaikkea rakkaustarina, jossa kirjailija pohtii 75-vuotiaan ja hiljattain leskeksi jääneen miehen suhteen syntymistä itseään parisenkymmentä vuotta nuorempaan naiseen. – Tunsin itseni rakastuneeksi kuin teini-ikäinen, Lönnfors kirjoittaa.

Kirja ei kuitenkaan ole mikään teinirakkaustilitys, vaan paljon muutakin. Se on analyysi vanhenemisesta, yksin jäämisestä ja yksinäisyyden torjuntayrityksistä. Pejelle yksinään oleminen ei ole vaikeimmasta päästä. Avuksi tulevat ystävien syntymäpäivät, cocktail-tilaisuudet ja kulttuuririennot suomenruotsalaisissa piireissä, joissa vapaita naisleskiä riittää. Heistä Lönnfors ei kuitenkaan ole kiinnostunut, hänellä on A.

Pejen mielestä naisilla leskeksi jääminen on helpompaa kuin miehillä. – Heillä on ystäväpiirinsä, miehiltä sellainen puuttuu. Ehkä, mutta aktiivinen pitää varmasti olla. Peje on aktiivinen.

Kirja on myös tarina ennakkoluuloista, joita suomenruotsalainen ”ankkalammikko” osoittaa Pejen uutta ystävätärtä kohtaan. Tämä A. nimittäin on venäläinen tai oikeammin inkerinmaalainen. A. on kuitenkin yliopistosivistyksen saanut lady; se ei auta, illallispöydässä vierustoveriksi plaseeratun nirppanokan selkä kääntyy pöytädaamille. Näinkö käyttäytyvät ihmiset, jotka eniten pitävät meteliä sivistyneisyydestään!

Lönnfors kirjoittaa analyyttisesti, hauskasti ja itseironisesti, kuten pohdiskelun miehen prostata-vaivoista, jotka pakottavat hakeutumaan elokuvateattereissa oven viereen. Peje kertoo olevansa Helsingin keskustan ilmaisten vessojen asiantuntija. Marskin toiletti on paras.

Kirja on vangitsevaa luettavaa. Sen keskeinen sanoma on, että ei ole hyvä olla yksin; Peje haluaa, että hänen rinnallaan on kumppani
.

Jukka Reinikainen


Kunnon yöunet

Markku Partinen, Maarit Huovinen:
Unikoulu aikuisille
Opi selättämään unettomuus
Huolehdi unestasi, niin se huolehtii sinusta!
Ajantasaista tietoa unettomuuden tutkimisesta,
riskeistä ja hyvän yöunen merkityksestä.
Tarjous ja tilauskuponki(pdf)




Petri Kovanen, Timo Strandberg ja Maarit Huovinen:

Totuus kolestrolista

Miksi kolestroli on sekä tärkeää että kohtalokasta? Milloin siitä tulee vaarallista? Lue myös, miksi "rasvasota" hämmentää ja häiritsee. Lue lisää ja tilaa (pdf)


Pidä aivosi kunnossa

Yhdistyksemme jäsen Maarit Huovinen on ollut tekemässä kirjaa "Miten aivot pysyvät terveinä ja vireina - ja sinä toimintakykyisenä?


Linkin takana on tietoa kirjasta ja tilauskuponki.
SSL:n jäsenkortilla kirjaa saa 30 %:n alennuksella WSOY:n kirjakaupoista (Bulevardi 12, 00120
Helsinki ja Sanomatalo (alakerta) Kiasman ja
Rautatieaseman välissä, ovh 29€ - 8,70€ = 20,30€). Lehdistön arvostelukappaleita voi pytää WSOY:n
tiedotusosastolta Tuuli Leppäseltä tuuli.leppanen(at)wsoy.fi.



MUISTATKO?
Muisti ja sen sairaudet



Timo Erkinjuntti, Kari Alhainen, Juha Rinne, Maarit Huovinen

Oletko koskaan ollut huolissasi omasta tai läheisesi muistista? Lyhytkestoisia muistipulmia ja tiedonkäsittelyn vaikeuksia voivat eri-ikäisille aiheuttaa vaikkapa unen puute ja stressi. Jos unohtelu muuttuu jokapäiväiseksi, saattaa kyseessä olla jokin muistisairaus. Tämän päivän haasteena on etenevien muistisairauksien varhainen toteaminen ja diagnoosi. Myös omaisen osuus hoidossa on tärkeää. Lue mitä asiantuntijat sanovat ja edessäsi on runsaasti hyviä päiviä ja mukavia muistoja.
Ilmestynyt aikaisemmin nimellä Muistihäiriöt.

1. pokkaripainos 2009, 223 s.
ISBN 978-951-656-337-7
Sh. 8 €
D-jäsen 8 €
D-opiskelija 8 €


Lumedemokratia

Liiton apurahan viime vuonna saaneet Katja Boxberg ja Taneli Heikka ovat julkaisseet huomiota herättäneen kirjan Lumedemokratia (WSOY) .


Valokuvaajahaastatteluja

Liittomme jäsen Seppo Saves on tehnyt kirjan valokuvaajakollegoistaan.

Näin Seppo kertoo kirjastaan Valokuvaaja haastatteluja:
- Vuosituhannen vaihteessa aloin tehdä haastattelusarjaa suomalaisista valokuvaajista. Sain kirjoitelmistani sen verran positiivista palautetta, että rohkenin koota niitä yksien kansien väliin.
- Olen tähän kirjaan haastatellut 14 valokuvaajaystävääni. He edustavat eri ikäryhmiä ja eri valokuvauksen osa-alueita. Yhteistä kaikille on se, että olen pitänyt heidän kuvallisesta tuotannostaan
– itse asiassa ihaillut sitä. Tietenkin olen ihaillut myös monien muiden suomalaisten huippukuvaajien tuotantoa, mutta näihin sivuihin mahtui vain tämä määrä.
- Tässä teoksessa valokuvaajia on haastatellut valokuvaaja; ammattilainen on puhutellut ammattilaista. Ehkäpä yhteinen kieli ja tuttavuus ovat auttaneet haastateltavia avautumaan. Haluaisinkin uskoa, että varsin vapautuneessa ilmapiirissä syntyneet minielämänkerrat antavat melko monipuolisen ja eritoten totuudellisen kuvan suomalaisen valokuvauksen kentästä runsaan puolen vuosisadan ajalta.

Sepon haastattelemat valokuvaajat ovat: Antero Takala,
Caj Bremer
, Ilmari Kostiainen, Juha Metso, Vidar Lindqvist, Salme Simanainen, Mikko Savolainen, Jan Eerola,
Pentti Koskinen
, Liisa Takala, Pentti Sammallahti,
Hannes Heikura
, Markku Niskanen ja Kristian Runeberg.

Tässä muutama kuvanäyte Sepon arvostamilta kollegoilta.


Ilmari Kostiainen – Iso ongelma

 


Kristian Runeberg – Nikita H Helsingissä

 


Salme Simanainen – Eeva-Kaarina Volanen.


Suomenmielinen, kansanvaltainen

Juhlakirjaamme saa edelleen Pentti Oslamolta. Häneltä saa myös Eero Saurin tutkimusta Suomen Klondykeen vai Pohjolan punaiseen nyrkkiin? Molemmat teokset maksavat 20 euroa ja lähetyskulut.

 

 


Jäsenkortilla
saat alennusta kirjoista.

Otava, WSOY ja Tammi (Kirjayhtymä).
Jäsenkortilla saa 30 prosentin alennuksen yleisen kirjallisuuden kirjoista kustantajien omista kirjakaupoista.
Duodecimin
julkaisuista alennus on 25 %.

Otavan kirjakauppa: Uudenmaankatu 12, 00120 Helsinki

WSOYn kirjakaupat:
Korkeavuorenkatu 37, 00130 Helsinki ja Sanomatalo (alakerta)
Kiasman ja Rautatieaseman välissä

Tammen kirjakauppa: Korkeavuorenkatu 37, 00130 Helsinki

Kirjayhtymä: Tammi on ostanut Kirjayhtymän eikä kirjoja enää kustanneta sen nimen alla, mutta vanhoja saa Tammen kautta.

Hanki jäsenkortti

 

www.sanomalehtimiesliitto.fi      Lähetä sähköposti osoitteella: sihteeri(at)sanomalehtimiesliitto.fi     Korvaa sähköpostiosoitteissa (at) kirjaimet @-merkillä
  2008 © SSL