Puheenjohtajan vuoteen 2023 on mahtunut paljon miellyttäviä kohtaamisia, antoisia matkoja ja kiinnostavia keskusteluja, mutta kohokohdaksi nousi marraskuun alun vierailu SSL:n aiemman puheenjohtajan Jyrki Vesikansan kodissa Helsingin Käpylässä.

Viime tammikuun Suometar-päivän yhteydessä Jökön kanssa rupatellessa tuli esille pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirros ja sen mahdollinen muutto uuden puheenjohtajan kotiin. Suomalainen Sanomalehtimiesliitto oli saanut kehystetyn piirroksen lahjaksi Nuorsuomalaiselta Sanomalehtimiesyhdistykseltä, kun liittomme täytti 75 vuotta. Kannattaa lukea Jökön elävästi kirjoittama kuvaus piirroksen kiinnostavista vaiheista jutun lopussa.

Vuoden mittaan tavatessamme Jökö muistutti piirroksesta ja kyseli, koska pääsisin kylään. Vihdoin löysimme yhteisen ajan marraskuun alusta. Lounaalla olivat paikalla myös Maarit Tyrkkö, Eero Karisto ja Varpu Kuusela. (Kiitos Maaritille hyvästä kyydistä ja kaikille kivasta seurasta.)

Ennen siirtymistä maittavan ruuan pariin suoritettiin piirroksen vaihtokuvio. Jökö piti lyhyen puheen ja minä kiittelin. Kaikki juhlistimme asiaa kuohuviinilasien kilistelyllä.

”Kyllä se on niin, että lehdet ne on ihmiselle ihan välttämättömiä”, sanoo piirroksessa pontevan näköinen torikauppias kääriessään kalaa sanomalehteen. Nyt taulu somistaa puheenjohtajan Taka-Töölön huushollissa seinää, jonka viereisen pöydän ääressä luen aamun lehden.

Arvokas piirros muuttaa jatkossa kulloisenkin SSL:n puheenjohtajan kotiin. Jökö pelasti sen autioituneesta Kaivokselan toimitalosta ja piti siitä hyvää huolta – uskon, että sen arvo ymmärretään myös tulevaisuudessa.

Kirsti Sintonen

Karin piirroksen taustaa

Kari Suomalaisen edelleen ajankohtainen, nimikoitu alkuperäispiirros oli meitä hitusen verran nuoremman Nuorsuomalaisen Sanomalehtimiesyhdistyksen lahja liittomme täyttäessä 75 vuotta 1980. HS:n legendaarisena piirtäjänä Kari lukeutui tietenkin nuorsuomalaisiin. Väitteiden mukaan hän olisi tosin tarjoutunut ensin Uuteen Suomeen – olihan hänen Yrjö-isänsä US:n musiikkiarvostelija 1929-52. ”Meillä on jo pilapiirtäjä”, oli kuulemma vastaus. Usariin olikin juuri kiinnitetty Ylioppilaslehdestä Olavi Hurmerinta. joka sai sittemmin (2003) liittomme Olli-palkinnon. Sekä hänelle että Kari Suomalaiselle myönnettiin myös professorin arvonimi.

Ennen 75-vuotisjuhlia liittomme oli viettänyt vuosikymmeniä hiljaiseloa pienen journalistikunnan yhteistoiminnan keskittyessä yhteiseen ammattiliittoon. Varoja oli toki kerätty ja tärkein toimintamuoto olikin liiton sekä nuorsuomalaisten kanssa yhteisen Onni V. Tuiskun säätiön apurahojen jakaminen. Ammattikunnan laajennuttua alettiin kuitenkin kaivata monipuolisempaa yhteistoimintaa. Näin syntyivät niin talokohtaiset toimitusosastot kuin eri sektorien toimittajayhdistykset. Myös liittomme alkoi virkistyä ennen muuta Jukka Knuutin puheenjohtajakaudella 1981-88.

Hieman ennen 75-vuotisjuhlia liiton puheenjohtajuus oli siirtynyt Pentti Poukalta Länsi-Suomen päätoimittajalle Kauko Vaheelle. Ehkä tällä haluttiin myös korostaa liiton valtakunnallisuutta. En tiedä, mistä tuli idea juhlia merkkipäivää Kämpin Peilisalissa. Joka tapauksessa asiassa käännyttiin puoleeni – olinhan 1978 siirtynyt Kansallispankin tiedotuspäälliköksi. (Tavallaan Nordeassa äsken aloittaneen Jyrki Kataisen edeltäjäksi, vaikka homman titteli ja varmaan myös palkka on komistunut.)

Pieni pulma oli se, että pankki saa lain mukaan harjoittaa vain pankkitoimintaa – ei siis ottaa maksua esim. ravintolapalveluista. (Asunnonvälitykseenkin tarvittiin bulvaaneja.) Suhdetoimintaa sai sen sijaan harrastaa. Niinpä KOP tarjosi Peilisalissa koko liitolle ilmaiseksi varsin komean illallisen. Muistan etenkin herkkusienikeiton. Ennen pöytiin asettumista tarjottiin viereisessä johtokunnan salissa drinkkejä ja ehkä jotakin infoakin. Varttuneet taloustoimittajat muistavat salin tiedotustilaisuuksista. Vahe kiitti kauniisti isännyydestä.

Karin piirros lienee luovutettu ennen juhlaillallisia pidetyllä vastaanotolla. Ne olivat tuolloin tuottoisia – liitto sai piirroksen ohella rahalahjoituksia, joiden tuotosta voimme edelleen nauttia. Piirros samoin kuin Tuiskun säätiön omistama Pekka Halosen maalaus Tuusulasta olivat sen sijaan hankalia kalleuksia siksi, ettei liitolla tai säätiöllä ollut seiniä. Taideteokset sijoitettiin siis US:n toimitustiloihin, joissa monet jäsenet niitä toki näkivät.

US:n kuoltua 1991 (tosin väliaikaisesti, verkkolehtihän ilmestyy edelleen) toimitustilat olivat kuin neutronipommin jäljiltä. Ihmiset olivat minua, ”pesänhoitajaa” ja sihteeriäni Tuula Hast-Havua lukuun ottamatta poissa, mutta kaikki esineet jäljellä – muistilehtiöistä kymmeniin pitkiin saksiin eli tärkeisiin työvälineisiin ennen tietokoneaikaa.

Otin yhdeltä seinältä hoiviini Karin piirroksen, samoin kellariini mm. entisajan toimitussihteerin A 1-kokoisen listan sekä taulun US:n ylioppilastyttöehdokkaista. (Kilpailu lopetettiin sentään ennen kuin se olisi leimattu naisia esineellistäväksi.) Ehkä museoesineille löytyy esittelypaikka ennen kellarini väistämätöntä tyhjentämistä? Tunnusteluja on toki vireillä. Karin piirros saa siis hyvän kodin SSL:n puheenjohtajan luona.

Nuorsuomalaisten edustajat on myöhemminkin kutsuttu liittomme merkkipäiväjuhliin ja vastavuoroisesti olemme käyneet heidän juhlavastaanotoillaan. Janne Virkkunen ehdotti liittomme 110-vuotisjuhlissa yhteistyön laajentamistakin, mutta toistaiseksi sille ei ole löytynyt luontevaa tarvetta. Ikätovereilla on monipuolista toimintaa omassakin keskuudessaan.

Jyrki Vesikansa

HUOM! Tekstissä linkit on merkitty sinisellä värillä. Klikkaamalla niitä pääset lukemaan lisää aiheesta.