Kaikkiaan 40 SSL:n jäsentä suuntasi 28. syyskuuta Kansalliskirjastoon, Helsingin empire-keskustan ehkä kauneimpaan rakennukseen. Monille Helsingin yliopiston päärakennuksen vieressä sijaitseva kirjasto oli varsin tuttu opiskelija-ajoilta, osa oli seinien sisällä ensimmäistä kertaa. Kirjaston nimi muuttui yliopistolain muutoksella vuonna 2006 Kansalliskirjastoksi.
Ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen avasi upeassa Kupolisalissa pidetyn tilaisuuden. Kansalliskirjasto pyrkii tiedon ja kulttuuriperinnön avoimuuteen. Se kehittää tekoälyyn perustuvia palveluja ja avoimeen lähdekoodiin perustuvia hakuja. Koska digitointiin tarvittavat varat ovat varsin rajallisia, ulkopuolinen rahoitus on tärkeässä roolissa.
– Uuden Päivän rahasto on tukenut Uuden Suomen digitointia. Tällä merkittävällä kulttuuriteolla on saatu digitoitua yli 600 000 sivua, Tuominen kertoi.
Apulaisjohtaja Liisa Savolainen esitteli C.L. Engelin suunnittelemaa rakennusta ja sen kauniita saleja. Vuonna 1845 käyttöön otettu kirjastorakennus oli Engelin viimeinen työ eikä hän ehtinyt nähdä sitä valmiina. Sähkövalo taloon tuli vuonna 1893.
Kirjaston tilat kasvoivat huomattavasti, kun Gustaf Nyströmin suunnittelema lisärakennus Rotunda valmistui vuonna 1906. Se oli alun perin kirjavarasto, ja siinä on kuusi maanpäällistä kerrosta. Nyt suurin osa kirjavarastoista on maan alle louhituissa luolissa.
Kiertelimme Liisa Savolaisen johdolla Rotundassa, pohjois- ja eteläsaleissa. Salien puolikuun muotoiset maalaukset kuvastavat eri tieteitä ja ovat ensimmäisiä ei-uskonnollisia maalauksia julkisessa tilassa.
Kansalliskirjaston mittavien kokoelmien taustalla on vuodelta 1707 peräisin oleva vapaakappaleoikeus. Tuolloin kruunun tavoitteena oli tarkkailla, mitä valtakunnassa julkaistaan. Sittemmin kaukoviisas päätös on tehnyt mahdolliseksi kulttuuriperinnön säilymisen jälkipolville.
Palvelujohtaja Johanna Lilja kertoi Uuden Suomen digitointiprojektista ja digitoidun lehden käytöstä. Kansalliskirjasto digitoi kaikkiaan 2-3 miljoonaa sivua vuodessa. Uusi Suomi on digitoitu historiallisena jatkumona yli 140 vuodelta – kaikkiaan 615 576 sivua. Tämän teki mahdolliseksi Uuden Päivän rahaston viisivuotinen rahoitus. Digitointi suoritettiin Mikkelissä mikrofilmeiltä ja paperilta.
Vuoden 1939 loppuun asti Uusi Suomi ja sen edeltäjät ovat avoimesti yleisökäytössä digi.kansalliskirjasto.fi-palvelussa. Lehdet 1940-1991 ovat tutkimuskäytössä Tutkain-sopimukseen liittyneissä yliopistoissa ja korkeakouluissa. Kaikki digitoidut lehdet ovat käytettävissä paikan päällä Kansalliskirjastossa ja muissa vapaakappalekirjastoissa. Näitä ovat Turun yliopiston kirjasto, Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskus, Åbo Akademin kirjasto, Oulun yliopiston kirjasto ja Itä-Suomen yliopiston kirjasto. Jos Uudessa Suomessa toimittajana vaikkapa 1980-luvulla ollut haluaa etsiä vanhoja juttujaan, on siis parasta tulla koneen ääreen Kansalliskirjastoon tai johonkin muuhun vapaakappalekirjastoon.
Uuden Päivän rahaston puheenjohtaja Johannes Koroma on kirjoittanut Uuden Suomen lehtien digitointiprojektin vaiheista jutun verkkosivuillemme.
Lopuksi palvelupäällikkö Aija Vahtola kertoi verkkomedian tallennuksesta, pitkäaikaissäilytyksestä ja käytöstä. Verkkoaineistoja on tallennettu vuodesta 2006. Sitä ohjaa laki kulttuuriaineistojen tallentamisesta ja säilyttämisestä.
Verkkoaineistoja kerätään Suomi-keräyksen, teemakeräysten ja jatkuvien keräysten avulla. Suomi-keräys käynnistyi juuri syyskuussa. Aineistoa tallentuu yhteensä noin 600 000 suomenkieliseltä sivustolta.
Avoimesti verkossa olevien lehtien lisäksi tallennetaan maksumuurin takana olevat uutismediat. Niiden tallentaminen on aloitettu vuonna 2010. Tällä hetkellä tallennuksessa on 80 nimikettä. Vahtolan mukaan tämä laajenee vielä muutamaan isoon mediataloon.
Puheenvuorojen jälkeen osallistujilla oli vielä mahdollisuus tutustua muutamiin lehtiaineistojen harvinaisuuksiin. Kupolisalin takaosaan oli koottu muun muassa Suometar vuodelta 1847, Uuden Suomen sota-ajan kansia ja Olympiauutiset. Slaavilaisen kirjaston kokoelmiin sisältyy paljon harvinaisuuksia. Niistä oli esimerkkinä esillä jiddishinkielinen Pravda. Niitä ilmestyi vuosien 1918-1938 aikana.
Teksti ja kuvat: Kirsti Sintonen
