Vastaus on kaihileikkaus, jossa kaihi kehittyy pikkuhiljaa ajan mittaan – ja joka voidaan nykyisin hoitaa eli operoida jo varhaisessa vaiheessa. Harmaakaihissa eli kaihissa silmän linssi on samentunut. Ainoa hoitomuoto on linssin vaihtaminen eli leikkaus.
Aikoinaan meille lääketieteen toimittajille opetettiin, että kaihi on vanhusten sairaus. Se etenee ja kypsyy verkkaisasti, näkö alkaa sumentua eikä apua saa silmälaseista. Kirkkaus tekee pahaa ja joskus kuvan voi nähdä kahtena.
Muistan myös, kuinka 1980-luvulla puolisoni Pentti Huovinen oli Silmäklinikassa parikin päivää, yön yli, kun häneltä leikattiin kaihi. Hoito-ohjeet kotiin olivat tiukat: ei saa kumartua äkkiseltään, ei saa kantaa mitään maitotölkkiä painavampaa, eikä juuri sitäkään.
Tuohon aikaan silmään tehtiin viilto tiettyyn suuntaan – ja se oli herkkä avautumaan. Myöhemmin joku keksi, että viillon voi tehdä toisella tavalla. Tästä uskotaan kehittyneen päiväkirurgian.
Vuonna 2021 kaihileikkaus on potilaalle huomattavasti helpompaa. Kun sairaalan optikko on mittaillut silmiä, silmätautien erikoislääkäri ryhtyy toimiin. Silmä(t) puudutetaan tipalla, eikä se ole kivuliasta, mutta saattaa hieman kirvellä. Myös leikkauksen kirkas valo voi ihmetyttää, mutta sekään ei satu. Lääkäri poistaa tämän jälkeen samentuneen linssin ja asettaa tilalle uuden, puhtaan linssin.
Toimenpidettä on turha kuvata perusteellisemmin. Kiinnostavaa on, mitä leikkauksen jälkeen tapahtuu, mitä ja miten näkee. Aluksi maisema on sumea, sitten se alkaa toisilla jo muutaman tunnin kuluttua kirkastua, toisille aikaa tarvitaan enemmän. Itse en nähnyt kirjoittaa leikkauksen jälkeen, mutta pystyin kävelemään portaita alas. Kotona makailin sängyllä ja kurkistelin huonetta. Vähitellen seinällä olevat taulut terävöityivät. Samalla niiden värit kirkastuivat – ja yleinen sininen sävy voitti aiemman ruskeuden. Illalla näin kultaisia kaksoiskehiä valopisteiden ympärillä. Vanhat tauluni – sekin, jonka olin saanut kummisedältäni Kalle Carlstedtilta, oli kuin entisöity, uudesti syntynyt.
Leikkausta seuraavana päivänä kaksoiskehät eli tulirenkaat olivat poissa. Kirjahyllyn kirjat tuntuivat kasvaneen ja tekstit niiden selässä oli helppo lukea. Lähilukemiseen tarvitsin lasit – niitä saa mm. apteekista (+2 tai +1,5 tietokoneelle). Maatessani ihmettelin myös vitivalkoista kattoa ja seiniä – oli kuin huoneessa olisi käynyt remonttimies pensselin kanssa. Voi mikä riemu!
Vaikeinta ja tärkeistä on kolme viikkoa kestävä eritahtinen silmien tippa-hoito. Ensimmäisinä päivinä sain ystävä-apua, sitten piti opetella itse. Ja muistaa! Kun juuri kirjoittelin Syväranta-juttua kotisivuille ja tarkastelin kuvia, oli käydä vanhanaikaiset: tietokone nielaisi ajankulun, yhtäkkiä muutama tunti oli kadonnut – ja tippa-aika unohtunut. Tässäkin kaihileikkaus on armollinen: tärkeämpää kuin tunnit tippojen välillä, on tippa-kertojen määrä. Seuraava silmälääkärin vastaanotto on kuukauden kuluttua. Kuulen lopputuloksen. Nyt ajattelen: Kyllä kannatti! Kiitos lääketiede!
Silmälääkärin esitutkimukseen on hyvä hakeutua, kun häiritseviä näköoireita ilmaantuu. Leikkaus on ajankohtainen, kun näkökyvyn alentumisesta on itselle haittaa.
Kirkkaita, kuulaita syyspäiviä!
Maarit Tyrkkö
