Uuden Päivän Rahasto päätti 2017 juhlavuotensa merkeissä aloittaa ja rahoittaa Uuden Suomen vanhojen sanomalehtien digitoinnin yhteistyössä Kansalliskirjaston kanssa. Sen käytettävissä oli uuden tekniikan tarjoamat mittavat mahdollisuudet lehtien sisällön analysointiin tai vain uteliaaseen lukemiseen. Vanhasta mikrofilmien ja diakuvien katselusta päästäisiin eroon ja mahdollisuudet tietojen etsimiseen erilaisin hakujärjestelmin avaisi aivan uudet mahdollisuudet sekä tutkijoille että muille lehtien vanhoista sisällöistä kiinnostuneille.
Uuden Päivän Rahasto perustettiin 1918, kun voimakkaasti itsenäisyyttä ajanut nuorten akateemisten miesten perustama, Uuden Suomettaren rinnalla ilmestynyt iltapäivälehti Uusi Päivä lakkautettiin ja sen varat säätiöitiin. Oli luontevaa, että 100 vuotta toiminut säätiö piti tärkeänä Uuden Suomen lehtien digitalisointia jälkipolvien käytettäväksi. Se oli kulttuuriteko, jolle ei ollut mitään muuta tahoa toteuttajaksi. Tällaiseen tarkoitukseen Kansalliskirjan varat olivat hyvin rajoitettuja.
Uuden Suomen sivujen digitointi aloitettiin 2018 ja se saatiin päätökseen vuonna 2022. Viiden vuoden aikana säätiö suuntasi kaikkiaan yli 260 000 euroa Kansalliskirjastolle tähän tarkoitukseen. Uuden Suomen ja kaikkien sen edeltäjälehtien Päivätär, Suometar ja Uusi Suometar -lehtien digitoitu sivumäärä koko niiden historian ajalta vuodesta 1863 vuoteen 1991 on yhteensä 615 576 sivua.
Projektin ensisijainen tavoite on ollut ainutlaatuisten ja arvokkaiden sanomalehtiaineistojen taltiointi ja turvaaminen yhtenä kokonaisena historiallisena jatkumona. Aineistot siirrettiin mikrofilmeiltä ja haurastuvalta sanomalehtipaperilta helposti käytettävään ja hyödynnettävään sähköiseen muotoon, joka helpottaa sekä tutkijoiden että muiden niistä kiinnostuneiden työtä. Lisäksi digitointi mahdollistaa aineiston digitaalisen pitkäaikaissäilytyksen, jonka yhteydessä turvataan aineiston käytettävyys tulevaisuudessa muuttuvissa laite- ja ohjelmistoympäristöissä.
Toisena tavoitteena oli avata keskustelut Kopioston ja oikeudenhaltijoiden kanssa aineistojen avaamisesta lakisääteistä laajempaan käyttöön. Neuvotteluissa Kansalliskirjaston kanssa toin esiin myös toiveen siitä, että ainakin lehden vanhat toimittajat pääsisivät helpolla tavalla lukemaan niin omia juttujaan kuin muistelemaan sisältöjen kautta lehden tekemistä. Olivathan lehden entiset toimittajat itsekin tekijänoikeuksien haltijoita. Tämä olisi edellyttänyt digi-arkistoon sellaista liittymää, joka olisi kotikoneelta otettavissa.
Neuvotteluja arkiston ”avaamisesta” käytiin lukuisia kertoja eri tahojen kanssa. Kopioston ja Kansalliskirjaston kanssa päästiinkin helposti yhteisymmärrykseen toimittajien lukuoikeuksista. Pidin luontevana myös yhteistyötä verkkolehti Uuden Suomen kanssa, jonka kanssa pyrittiin löytämään tekninen ratkaisu siihen. Valitettavasti varsin varhain kävi ilmi, ettei sen toimitusta juurikaan kiinnostanut osallistua tähän yhteistyöhön. Ehdoksi asetettiin, että se saisi oikeuden hyödyntää vanhojen lehtien sisältöä omassa julkaisutoiminnassaan, ja että Uuden Päivän Rahasto korvaisi kaikki järjestelystä johtuvat tekniset kulut. Rahasto olikin valmis osallistumaan kohtuullisiin kuluihin. Ratkaisua ei löytynyt verkkolehti Uuden Suomen kanssa käydyistä neuvotteluista, koska tällaisen kytkennän toteuttaminen havaittiin teknisesti vaikeaksi.
Tämän jälkeen keskusteluissa Kansalliskirjaston kanssa syntyi ajatus vanhojen Uuden Suomen digitoitujen sivujen avaamisesta vapaasti kaikkien kansalaisen käyttöön. Kansalliskirjasto tuki ajatusta voimakkaasti ja se koettiin suureksi mahdollisuudeksi ja uudeksi avaukseksi sanomalehtien historian kannalta. Tästäkin saavutettiin yhteisymmärrys Kopioston kanssa ja Uuden Päivän Rahasto ilmoitti olevansa valmis maksamaan käyttöön perustuvat kohtuulliset korvaukset tekijänoikeusjärjestölle.
Tähän menettelyyn tarvittiin kuitenkin julkaisuoikeuksien haltijan lupa. Lehden julkaisuoikeudet siirtyivät aikanaan Aamulehdelle ja nykyiselle Alma Medialle. Alma Media olikin kiinnostunut tällaisesta yhteistyöstä ja samalla ainutlaatuisesta ratkaisusta ja kulttuuriteosta, jota Uuden Suomen vanhojen sivujen avaaminen vapaasti kaikkien kansalaisten luettavaksi tarkoittaisi.
Kansalliskirjasto ilmoitti halukkuudestaan avata sivut yleisökäyttöön omalla digitaalisella sivustollaan. Se oli valmis avaamaan sivut myös Alma Medialle ja sen julkaisuille, jolloin ne voisivat liittää juttuihinsa ja sivuillensa linkkejä tähän digitaaliseen aineistoon. Monilla lehdillähän on tapana linkittää juttuunsa aiemmin julkaistua materiaalia.
Perusteellisten pohdintojen jälkeen Alma Media ilmoitti hyväksyvänsä sivujen vapaan 2-3 vuoden koeluontoiseen käyttöön, mutta ilmoitti samalla ehtona, että kopio kaikesta materiaalista olisi annettava verkkolehti Uudelle Suomelle mahdollista uudelleen julkaisemista ja hyödyntämistä varten. Vaatimus vanhojen lehtien uudelleen käyttämisestä verkkolehden hyväksi törmäsi nyt lakiin Kansalliskirjastosta, jonka perusteella se kieltäytyi luovuttamasta kirjaston materiaalia kaupalliseen käyttöön. Se olisi vain tutkimuskäytössä kuudessa ns. vapaakappalekirjastossa.
Kaksi vuotta jatkuneet neuvottelut päättyivät siis umpikujaan. Vanhojen Uuden Suomen juttujen lainaaminen ja linkittäminen ei riittänyt Alma Medialle. Vanhat lehdet ja digitalisoidut sivut ovat nyt siis mm. vanhojen toimittajien vapaasti luettavissa vain Kansalliskirjastossa ja yliopistokirjastoissa.
PS.
Vanhojen lehtien lukuoikeus kaatui siis olettamukseen, että niiden kaupallinen hyödyntäminen olisi verkkolehden tilaajille kiinnostavaa ja perusteltua. Oma käsitykseni oli koko neuvottelujen ajan, että todellisuudessa varsin harvat US-toimittajat saati muu yleisö olisi niiden sisällöstä kiinnostuneita. Lakkautettiinhan Uusi Suomi jo 31 vuotta sitten. Vain sen tarjoamasta historiakuvasta tai omien kirjoitustensa muistelemisesta kiinnostuneet toimittajat olisivat hyvin suppea kohderyhmä. Hanke kaatui kuitenkin kahden keskeisen osapuolen tulkintoihin sen käytöstä. Samalla kaatui Kansalliskirjaston tarjoama mahdollisuus ensi kerran avata yhden lehtitalon julkaisemien kakkien historiallisten sanomalehtien sivustot jokaiselle niistä’ kiinnostuneelle suomalaiselle. Se olisi ollut merkittävä ja ainutlaatuinen kulttuuriteko.
Johannes Koroma
Uuden Päivän Rahaston puheenjohtaja
