Alatyyliset sanat ja sanonnat ovat pesiytyneet ensin television nuortenohjelmiin ja sitten muuallekin, myös lehtien palstoille. Blogin kirjoittajan Raili Leinon mielestä kielenkäytön kainostelu loppui 2000-luvulla. Mistä se kertoo? Kieli muuttuu, mutta riittääkö se selitykseksi?

”Ensin se vei levybisneksen, nyt se vie perässä perinteisen kirjan, perinteiset lehdet ja perinteisen television. En väitä, että kehitys olisi hyvä, mutta siihen on sopeuduttava.” Media-alaa ravistelevasta digitalisaatiosta kirjoittaa blogissa Ari Ylä-Anttila, joka aloitteli eläkepäiviä kiinnostavalla kirjoitusprojektilla.

Varmistetun ja tarkastetun tiedon kulku ihmiseltä toiselle ja organisaatioilta kansalaisille on yhteiskuntien toimivuuden elinehto. Valeuutiset, vääristelyt ja sepittäminen sisältyvät arkeemme, mutta jokaisen kansalaisen perustaitoihin pitäisi kuulua kyky erottaa luotettavat lähteet tahallisista valheista. Toimittajat ilman rajoja -järjestö toimii tämän puolesta.

Viestinnän ja median toimintakulttuurien eroista ja keskinäisen ymmärryksen parantamisesta on puhuttu pitkään. Median monimutkaistuva toimintaympäristö asettaa tälle yhä enemmän haasteita. Kikkoja yhteistyön rakentamiselle ei ole, mutta paljon on silti tehtävissä.

Uusi tasavallan presidentti on valittu ja lukuisista vaalitenteistä monille syntynyt ähky helpottaa vähitellen. On aika pohtia, miten vaalit onnistuivat median kannalta. Oliko puuduttavia tenttejä, keskusteluja ja niistä väännettyjä juttuja liikaa? Mitä tästä voi ottaa opiksi?

Yläkoululaisten huonontuneet Pisa-tulokset ovat herättäneet vilkasta keskustelua. Erityisesti lukutaidon alamäki on huolestuttavaa monesta näkökulmasta – myös uuden tiedon omaksumisen kannalta. Näinä hybridisodan aikoina lukutaito omalla kielellä on kansallinen turvallisuuskysymys.

Liittomme Riian-matka pani pohtimaan taas kerran Baltian maiden historiapolitiikkaa. Jokaisella maalla ja kansakunnalla sellainen on – tietoinen tai tiedostamaton.