Kun vuonna 1986 muutin Englantiin saatuani työpaikan BBC:n maailmanpalvelusta, perehdyin luonnollisesti Lontoon kulttuuritarjonnan lisäksi Britannian sanomalehdistöön.
Perinteiset laatulehdet The Telegaph, The Times ja The Guardian olivat suomalaiseen journalismiin tottuneelle yllättävän puolueellisia, häpeilemättä kallellaan oikealle tai vasemmalle.
Varsinaisia vallankäyttäjiä ja suuren yleisön mielipiteenmuokkaajia olivat kuitenkin tabloidit valtavine levikkeineen. (Vuonna 1987 The Sun: 3 993 000, Daily Mirror: 3 123 000).
Kolmossivulla saattoi olla Samantha Fox vähissä pukeissa, mutta tabloidit olivat ärhäköitä vallan vahtikoiria ja pistivät poliitikot lujille.
Ja sitten oli Sunday Sport. Jotain sellaista, mitä en ollut koskaan nähnyt. Ensimmäinen näkemäni Sunday Sportin kansi kertoi, että Adolf Hitler oli nainen.
Seuraavalla viikolla nimensä mukaisesti sunnuntaisin ilmestyvä lehti kertoi, että Kuun kraatterista oli löydetty toisen maailmansodan aikainen pommikone. Siitä oli luonnollisesti valokuvakin kannessa.
Innostuin tästä klikkijournalismin edelläkävijästä niin paljon, että tein siitä jutunkin Suomeen.
Kävi ilmi, että lehteä tehtiin kieli poskella ja lukijakunta koostui suurelta osin parikymppisistä opiskelijoista.
Klikkiotsikoiden pahin villi länsi jo ohi?
Mennään pikakelauksella nykyaikaan ja nettimaailmaan. Olin Iltalehdessä töissä Uuden Suomen lopetettua, muutaman vuoden. Netistä ei silloin vielä tiedetty mitään.
”Paluumuutin” Iltalehteen 2014. Jo silloin päätuote oli netti. Paperilehden funktio on pitää brändi näkyvissä kauppojen kassoilla ja yrittää olla tuottamatta tappiota.
Netissä oli otsikoiden suhteen melkoisen villi linja ja niin kutsutut klikkiotsikot yleisiä. Klikkiotsikolla tarkoitan muotoilua, jossa ei paljasteta mikä on jutun ”pihvi”. Jätetään siis tarkoituksella kertomatta jotain, jotta se houkuttelisi uteliaan lukijan avaamaan jutun.
Lukijoilta tuli roppakaupalla negatiivista palautetta klikkiotsikoista ja perustettiinpa niitä seuraamaan jopa nettisivusto Klikinsäästäjät vuonna 2015.
Jossain vaiheessa Iltalehden päätoimittaja Kari Kivelä teki rohkean päätöksen: kielsi klikkiotsikot julkaisussaan. Olimme huomaavinamme, että juttujen lukijamäärät hieman notkahtivat. Ehkäpä parantuneen laatumielikuvan ansiosta notkahdus oli tilapäinen.
Olen hieman ihmetellen huomannut, että Helsingin Sanomissa ei tällaista ryhtiliikettä ole tehty.
”Putinin vasalli takoi miljardiomaisuuden, ja nyt hänen armeijansa kerrotaan sotivan Ukrainassa – Suomelta oligarkki sai mittaamattoman arvokkaan lahjan”
”Tämä trendileivonnainen on parasta, mitä voitaikinasta saa aikaiseksi”
”Huuhaan levittäjä on vakuuttava, mutta yhdessä asiassa hän epäonnistuu aina”
Nämä olivat poimintoja Hesarin otsikoista. Ehkä uusi päätoimittaja Erja Yläjärvi pistää (halutessaan) joukkonsa kuriin?
Jutut voivat saada valtavan määrän lukijoita myös asiallisilla otsikoilla, kun aihe on kiinnostava. Tästä esimerkkinä on Suomen Nato-jäsenyyden eteneminen.
Otsikon lisäksi suuri merkitys on etusivun kuvalla. Olen toki itsekin sortunut ”klikkikuviin”. Alla oleva ruutukaappaus on jutusta, joka kertoi Lontoon maratonille osallistuneesta miehestä, jonka miehisyys oli putkahtanut puntista näkyviin.
Varsinainen juju on toki taaempana näkyvä nainen, joka on (tai ei ole) ikuistanut asian kännykamerallaan. Juttu sai Iltalehdessä muistaakseni yli miljoona lukijaa.
Itsensä toteuttavat ennusteet
Monet mediat julkaisevat etusivullaan listauksia sen hetken tai esimerkiksi sen päivän luetuimmista jutuista. Tätä käytäntöä on arvosteltu kovasti, koska se voi johtaa sisällön yksipuolistumiseen.
Tätä tekevät sekä ns. laatumediat että populaarimmat julkaisut. Britanniassa esimerkiksi BBC julkaisee näyttävästi etusivullaan listan sen hetken luetuimmista jutuista, samaa tekee The Guardian ja talouslehti Financial Times.
Niin kutsutuista tabloideista esimerkiksi Mirror julkaisee luetuimpien lisäksi listan kommentoiduimmista jutuista.
Suomessakin käytäntö on yleinen: Helsingin Sanomat, Yle, Turun Sanomat, Suomen Kuvalehti, Aamulehti, iltapäivälehdet.
En pysty oikean tiedon puutteessa sanomaan, johtavatko luetuimpien juttujen listaukset sisällön tyhmentymiseen, mutta arvaukseni mukaan näin on.
Jokainen toimittaja todennäköisesti haluaa, että hänen tekstinsä saa ainakin kohtuullisen määrän lukijoita ja suosituimpien sisältöjen lista saattaa ohjata aiheiden ja näkökulmien valintoja.
Olen melkoisen varma, että niistä ei luovuta, vaikka journalismin laadun nostamisen kannalta se voisi olla hyvä asia. Ne saavat ihmiset lukemaan enemmän juttuja, viipymään sivustolla kauemmin, näkemään enemmän mainoksia.
Mutta miksi verovaroilla rahoitetut yleisradioyhtiöt, kuten Yle ja BBC julkaisevat luetuimpien listoja? Kenties nekin haluavat maksimoida lukijamääränsä, näyttääkseen olevansa tarpeellisia.
Pekka Numminen
Kuka?
Kirjoittaja on työskennellyt muun muassa Ylen televisiouutisissa, BBC:n maailmanpalvelussa, Uudessa Suomessa ja Iltalehdessä uutispäällikkönä, MTV3:n Lontoon kirjeenvaihtajana, Huomenta Suomen päällikkönä ja Seuran päätoimittajana.
BLOGI
Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.
