Ahvenanmaa on nykyään Suomelle suurempi turvallisuusuhka, kuin 1300-kilometrinen itärajamme. Kylmän sodan aikainen supervaltojen kitkapinta on siirtynyt Saksan Fuldan kapeikosta toista tuhatta kilometriä koilliseen Naissaaren, Hiidenmaan, ja Saarenmaan, Kaliningradin, Bornholmin, Öölannin ja Gotlannin, Ahvenanmaan ja Porkkalan rajaamalle Itämerelle. Näin kirjoittaa Jukka Tarkka tuoreessa kirjassaan Itsenäisyyden elpymisaika; Aikalaiskronikka vuosilta 1990-2020. (Docendo).
Tarkan kirja julkaistiin jokunen päivä ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan 24. helmikuuta, joka käänsi Euroopan turvallisuuspolitiikan melkein päälaelleen jopa niin, että Suomi lähti kansan ylivoimaisen enemmistön tukemana hakeutumaan Naton jäseneksi. Mutta se ei muuta Ahvenanmaan turvallisuuspolitiikan anomaliaa miksikään.
Ruotsi reagoi Gotlannin puolustukseen, Suomi ei tehnyt mitään Ahvenmaan osalta
Ahvenanmaa nousi alkuvuodesta hetkeksi julkisuuteen, kun kolme Venäjän Pohjoisen laivaston maihinnousualusta matkallaan Mustalle merelle poikkesi Kaliningradiin. Ruotsi reagoi lähettämällä komppanian Gotlantiin. Suomessa kyseltiin, tehtiinkö jotain vastaavaa Ahvenanmaalla? Ei tietenkään tehty.
Ruotsi päätti 1900-luvun lopulla, ettei sotaa enää koskaan tule ja Gotlannin varsin vahva puolustus purettiin. Kun Tukholmassa herättiin kasakan nauruun 2014 Venäjän miehittäessä Krimin, tuli siellä mieleen Ruotsin puolustaminen yleensä ja Gotlannin puolustus erityisesti. Niinpä 2018 perustettiin uudelleen lakkautettu Gotlannin rykmentti. Siihen kuuluu tätä nykyä jalkaväki- ja panssarikomppaniat. Jalkaväkikomppania on varustettu CV-90- taisteluajoneuvoneuvoilla ja panssarikomppanialla on Leopard A5-vaunut. Komppaniat ovat vajaavahvuisia sillä nettitietojen mukaan rykmentin vahvuus on noin 300 henkeä. Ja nyt rykmenttiä vahvistettiin komppanialla.
Joku voisi naureskella, ettei tuolla voimalla maihinnousua torjuta. Ei torjutakaan, mutta se on paljon enemmän kuin ei mitään.
Entä jos verrataan Gotlantia Ahvenanmaahan? Siellähän ei todella ole mitään. Ei joukkoja eikä edes puolustautumiseen tarvittavaa infrastruktuuria. Siitä pitää huolen Kansainliiton 1921 tekemä sopimus alueen demilitarisoinniksi. Kun Kansainliitto muuttui historiaksi talvisotaan mennessä, alueen demilitarisointi vahvistettiin talvisodan päättäneessä Moskovan pakkorauhassa 1940. Ja kirsikaksi kakun päälle Maarianhaminaan perustettiin Neuvostoliiton konsulaatti tehtävänään valvoa alueen pysymistä varustamattomana.
Venäjän konsulaatti saa tehokasta virka-apua ahvenanmaalaisilta, jotka nostavat hirveän huudon, jos Suomen merivoimien alus vaikka vilahtaa horisontissa. Venäläisen koululaiva Kruzenšterin he olisivat sitä vastoin päästäneet syksyllä 2017 vesilleen. Pääesikunta kielsi aluksen tulon kommentoimatta kieltoa. Tukholmasta tarvittiin Tomas Riesin selitys: aluksen pääsy Ahvenanmaalle olisi ollut vastoin alueen demilitarisoitua statusta. Venäjän valtion omistamana Kruzenštera kun rinnastuu sotalaivaan. Mutta se ei ahvenanmaalaisia häirinnyt.
Kassakaappisuunnitelmia on olemassa
Suomella on velvollisuus puolustaa Ahvenanmaata, vaikka se on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Toki kassakaapeissa on suunnitelmat siitä, kuinka puolustusvoimat kriisin iskiessä miehittäisi Ahvenanmaan. Tehtävä kuulunee ruotsinkieliselle Nylands brigadille. Kassakaappisuunnitelmia Ahvenanmaata varten on olemassa niin Pietarissa kuin Tukholmassakin. Ruotsalaisessa kirjallisuudessa upseerit muistelevat turistimatkoja Ahvenanmaalle tarkoituksena varmistaa ryhmitysalueita ja sijoituspaikkoja liikkuville tutka-asemille. Kun Ruotsi aikanaan modernisoi prikaatejaan, jätettiin Gävlessä sijaitseva prikaati traktorivetoiseksi; traktorit olisi helpompi laivata kuin panssaroidut miehistöajoneuvot. Ja laivauksen kohde olisi ollut Ahvenanmaa. Tällainen pohdinta löytyy ruotsalaisesta kirjallisuudesta.
Ruotsin Ahvenenmaata koskevia suunnitelmia ”ei ollut olemassa”. Ne pidettiin visusti salassa, sillä sellaisten tulo julkisuuteen olisi ollut äärimmäisen kiusallista. Ja suunnitelmat hävitettiin viimeistään ikuisen rauhan iskiessä parikymmentä vuotta sitten.
Vapun 2022 alla eduskunnan puhemies Matti Vanhanen yllätti sanoessaan yleisötilaisuudessa, että Ahvenanmaan puolustuksen järjestämisen kannalta olisi eduksi, että Ahvenanmaalla olisi pysyvästi suomalaisia joukkoja, koska Suomella on joka tapauksessa velvollisuus puolustaa Ahvenanmaata. Hän toivoi ehdotusta ahvenanmaalaisilta itseltään.
Maarianhaminassa repäistiin vaatteet moisen ajatuksen johdosta. Ahvenanmaan maakunnan hallituksen ”pääministeri” eli maaneuvos Veronica Thörnroos tyrmäsi ajatuksen. Jos ahvenanmaalaisia vastaan hyökätään, on Suomen velvollisuus lähettää armeija tai mitä tahansa tarvitaankin Ahvenanmaalle, mutta ette voi tehdä sitä etukäteen, vaahtosi Törnroos. Ja Vanhanenkin käytännössä perui pian puheensa.
Skenaarioita venäläisten yllätyshyökkäyksestä
Venäjällä järjestettiin 2014 sotaharjoitus, jonka skenaarioon kuului Bornholmin, Gotlannin ja Ahvenanmaan haltuunotto. Tarkoitus oli sijoittaa saarille kauaskantoisia SA 400 ilmatorjuntaohjuksia. Ne olisivat tarpeen, jotta Venäjä voisi ottaa Baltian maat haltuunsa ilman, että Nato-maat pääsisivät niitä auttamaan. Tätä skenaariota pohtineiden amerikkalaisten ajatuspajoissa otettiin huomioon myös Ahvenanmaa.
Ruotsalainen everstiluutnantti Tommy Jeppsson kuvaa kirjassaan ”Ockupera Åland” (Svenskt militärhistoriska bibliotek 2020) venäläisten yllätyshyökkäystä Ahvenanmaalle. Paikalle etukäteen tuotu spetsnaz-joukko tiedustelee paikat valmiiksi, nappaa pari avainhenkilöä ja on satamissa vastassa, kun roro-alukset tuovat satamiin pari merijalkaväkikomppaniaa. Ne aloittavat valmistelun seuraavaksi tuotaville ilma- ja meritorjuntaohjuksille, joiden avulla Pohjois-Itämerelle luodaan A2/AD-alue (Anti Access/Area Denial). Sama temppu tehtäisiin Gotlannissa. Sen jälkeen Baltian maat voitaisiin vallata, sillä apuun pyrkivät Nato-maiden lennot ja merivoimat voitaisiin torjua saarille rakennettujen torjuntakuplien avulla.
Ruotsissa tällaisia skenaarioita on pohdittu ja FOI (Totalförsvarets forskningsinstitut) on julkaissut aiheesta tutkimusraportinkin. Varmaan on meilläkin asiaa selvitelty, mutta mitään ei siitä ole julkisuudessa lausuttu.
Gotlannin puolustusta on viime vuosina harjoiteltu myös ulkopuolisten tuella. Vuoden 2017 monikansallisessa Aurora-harjoituksessa oli mukana myös suomalaisia joukkoja. Ruotsalaiset ovat julkaisseet useita kirjoja venäläisten kuvitteellisesta hyökkäyksestä Gotlantiin. Ja onpa suomalaisten osallistuminen Gotlannin puolustamiseen ehtinyt jo kaunokirjallisuuteen: Helena Immonen: Operaatio punainen kettu (Docendo 2020).
Lapsenomaista uskoa demilitarisoinnin antamaan ”suojaan”
Totta kai Suomessakin on olemassa suunnitelmat Ahvenanmaan puolustamiseksi kriisitilanteessa. Eikä syvän rauhan tilassa ole erityisen uskottavaa, että venäläiset ajaisivat roro-aluksilla satamiin ja rauhanomaisesti purkaisivat aluksistaan joukkoja maihin. Jos se voisi tapahtua yhtä jouhevasti kuin Jeppsonin kirjassa, niin ei olisi suurempaa apua, vaikka maakunnassa olisikin pieni varuskunta.
Kirjassaan Jeppsson ihmettelee ahvenanmaalaisten lapsenomaista uskoa sopimukseen alueen demilitarisoinnista heidän jonkinlaisena suojanaan. Ahvenmaan piti sopimusten mukaan olla demilitarisoitu myös 1918, jolloin siellä oli samaan aikaan viidet eri sotavoimat: Venäjä, Ruotsi, Saksa, punaiset suomalaiset ja valkoiset suomalaiset.
”Konsulaatti nöyryyttää suomettamisajan mallin mukaan”
Aivan oma lukunsa on tietysti Venäjän Maarianhaminassa sijaitseva konsulaatti. Sen tarkoituksena näyttää olevan nöyryyttää suomalaisia suomettamisajan mallin mukaan, kirjoittaa Jukka Tarkka kirjassaan ”Ahvenanmaa; Itämeren valtapolitiin pelinappula” (Docendo 2020). Kun konsulaatti perustettiin talvisodan jälkeen, oli sen tehtävänä valvoa saarten puolustuslaitteiden purkamista. Nykytekniikan aikana se on tiedustelumielessä täysin turha. Konsulaatti suljettiinkin jo kertaalleen 1997, mutta Venäjän alkaessa kasvattaa mahtiaan, se avattiin uudelleen 2003. Koskahan konsulaatti on viimeksi myöntänyt viisumin Venäjälle matkustavalle ahvenanmaalaiselle?
Ahvenanmaan suorastaan perverssi status on käsittämätön tabu monellakin tapaa. Kaikki perusteet saarten demilitarisoimiseksi ovat historiaa. Jussi Niinistö esitti puolustusministerinä olleessaan pohdittavaksi, mitä pitäisi tehdä maakunnan nuorten miesten asevelvollisuudelle. Sen korvaaminen luotsi- ja majakkapalvelulla, kuten laki edellyttää, kun on jäänyt kohta sadan vuoden ajan täysin kuolleeksi kirjaimeksi. Tämä on huomattavasti selkeämpi poikkeaminen kansalaisten tasa-arvosta kuin kovasti muodissa oleva ajatus asevelvollisuuden ulottamiseen myös naisiin. Niinistö sai kuitenkin turhaan odottaa, että joku olisi tarttunut hänen keskustelualoitteeseensa.
Vuoden 1921 Kansainliiton sopimuksen Ahvenanmaan demilitarisoinnista allekirjoittivat Ruotsi, Suomi, Saksa, Englanti, Ranska, Italia, Tanska, Puola, Viro ja Latvia. Niistä kenelläkään olisi tuskin mitään demilitarisoinnin purkua vastaan. Venäjällä tietysti olisi. Se vain ei ollut Kansainliiton jäsen, kun sopimus tehtiin. Sen vaatimus perustuu Moskovan rauhansopimukseen 1940, missä Suomen mahdollisuuksia puolustautua heikennettiin muun muassa Ahvenanmaan demilitarisoinnin lisäksi määräyksellä rakentaa rautatie Kemijärveltä itärajalle. Radan idea oli luonnollisesti huolehtia Suomeen suunnattavan hyökkäyksen huoltokuljetuksista. Kohtalon ivaa oli, että rataa käyttivätkin saksalaiset hyökätessään Pohjois-Suomen kautta Neuvostoliittoon.
Nyt kun Suomen turvallisuuspolitiikan fundamentteja järjestellään uuteen uskoon, olisi syytä huolehtia Ahvenanmaan anomalia pois päiviltä. Kansainliiton vuoden 1921 demilitarisointisopimus voidaan katsoa historiaksi. Ja samoin voitaisiin todeta, että Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa voidaan lopettaa samalla perusteella kuin Kemijärveltä itään menevä rautatie on voitu purkaa. Sekä Maarianhaminan konsulaatin että Kemijärvi-itäraja-rautatien tarkoitus oli sama: Suomeen suunnattavan hyökkäyksen helpottaminen.
Operaatio Pax jäi vajaaksi
Presidentti Mauno Koiviston aikana 1990 toteutettiin Operaatio Pax: Suomi katsoi yksipuolisesti Pariisin rauhansopimuksen vuodelta 1947 vanhentuneeksi. Sopimus asetti rajoituksia Suomen varustautumiselle. Suomi sanoutui irti sopimuksen asettamista rajoituksista ydinaseita lukuun ottamatta. Sellaisten hankkimisesta pidättäydytään, mihin Suomi on tosin sitoutunut allekirjoittaessaan Ydinsulkusopimuksen.
Jukka Tarkka toteaa kirjassaan, että tuohon operaatio Paxiin olisi pitänyt sisällyttää myös Maarianhaminan konsulaatin lakkauttaminen.
Maarianhaminan konsulaatin kohtalo olisi hyvä hoitaa pois päiviltä nyt, kun turvallisuuspolitiikkamme fundamentteja muutenkin järjestellään uudelleen Nato-jäsenyyden toteutuessa.
PS. Ahvenanmaa on saanut viidennen kolonnan: sinne on perustettu reserviläisyhdistys. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, alkoivat monet Ahvenanmaalla pohtia, miten he voisivat varautua jopa pahimman varalle. ”Kun paikallislehdessä julkaistiin uutinen reserviläisyhdistyksemme perustamisesta, niin monet ottivat meihin yhteyttä ja kysyivät, miten pääsevät mukaan toimintaan”, kertoo yhdistyksen perustajajäsen, Jonas Back.
Reserviläisyhdistyksen tavoitteena on saada toiminta käyntiin mahdollisimman nopeasti. Erityisesti ampumatoiminta halutaan saada sujuvaksi nopealla aikataululla. ”Kun saamme oman ampumaradan, niin aloitamme välittömästi pistooli- ja kivääriammuntakurssit. Yhdistys pystyy järjestämään monipuolisesti juuri sitä toimintaa, jota ahvenanmaalaiset nyt toivovat”, Back kiteyttää.
Olisipa hauska tietää, mitä Ahvenanmaan ”pääministeri” eli maaneuvos Veronica Thörnroos tykkää tällaisesta militarismista Ahvenmaalla. Pitäisihän se kieltää, jos Maarianhaminassa ollaan yhtään loogisia.
Jukka Knuuti
KUKA?
Aloitin toimittajan hommat Aamulehden kesätoimittajana 1967. Kesän jälkeen jatkoin senttarina lehden Helsingin toimituksessa, kunnes minusta tuli toimituksen esimies 1970. Siinä vaiheessa olin edennyt yleismiehestä politiikan toimittajaksi, tai poliittiseksi toimittajaksi, kuten silloin itseämme kutsuimme. Ehdin olla Poliittiset toimittajat ry:n puheenjohtaja 1972-74.
Syksyllä 1976 Helsingin Sanomien päätoimittaja Heikki Tikkanen kutsui suoraan päätoimittajan alaiseksi politiikkaan suuntautuvaksi erikoistoimittajaksi.
Seuraava rasti oli toimituspäällikön pesti Uudessa Suomessa 1979-87. Tuohon aikaan mahtui myös jäsenyys Suomen YK-valtuuskunnassa syksyllä 1982.
1987 poikkesin vajaaksi vuodeksi artikkelitoimittajaksi Kauppalehteen.
Harri Holkeri kutsui minut Valtioneuvoston apulaistiedotuspäälliköksi keväällä 1988. Pian Uuteen Suomeen ilmestyi Aviapress-palvelun tekstejä. Jatkoin mieliharrastustani sotilasasioista kirjoittamista sivutoimilupaa kysymättä.
1991 kutsu kävi Puolustusministeriöön neuvottelevaksi virkamieheksi.
Minulta pyydetiin 1991 kolumnia Suomen Sotilas-lehteen ja kontrahti jatkuu edelleen.
Olen myös päässyt viettämään vuoden ruotsalaisena virkamiehenä. Suomen ja Ruotsin puolustusministeriöillä oli virkamiesvaihtosopimus: 2000-2001 olin departementsekreterare i Försvarsdepertementet.
Jäin eläkkeelle puolustusministeriöstä aprillipäivänä 2008. Kun JP27:n perinneyhdistyksen lehden Parolen päätoimittajan paikka vapautui, otin sen. 52-sivuinen nelivärinen lehti syntyy neljä kertaa vuodessa nollabudjetilla. Siihen sisältyy myös päätoimittajan palkka.
BLOGI
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.
HUOM! Tekstissä linkit on merkitty sinisellä värillä. Klikkaamalla niitä pääset lukemaan lisää aiheesta.
