Jäin eläkkeelle 1.9.2023, suunnilleen heti, kun siihen oli lain mukaan mahdollisuus. Asian olin miettinyt tarkkaan ja olin sinut päätöksen kanssa. “Varaudu hyvin”, monet ystävät varoittivat. “Ettet tipu tyhjän päälle.” Varasinkin heti alkuun yhden kirjoitushomman, vaikken uskonut mihinkään isompaan järkytykseen. En pitänyt itseäni ihmisenä, jonka olemassaolon työ määrittää.
Kirjoitustyö muodostui sitten tavallaan profeetalliseksi: se vei minut teemaan digitalisaatio, joka on ravistellut media-alaa jo vuosia eikä loppua näy. Minä ehkä pelastuin juuri oikealla hetkellä.
Vuosia sitten pitkäaikainen työtoverini Armi Kyynäräinen toi minulle eläkkeelle lähtiessään nipun asiakirjoja. Ne olivat 1990-luuvun lopusta ja Yleisradion TV1:n kokouspöytäkirjoja. Niissä oli päätös ns. tilausjärjestelmään siirtymisestä joulukuussa 1997 ja siihen liittyviä asioita.
Tilausjärjestelmä ei sano ulkopuoliselle yhtään mitään, mutta asia oli merkitykseltään suuri: kysymys oli sisällöntuotannon avaamisesta yhtiön ulkopuolisille independent tuotantoyhtiöille. Se tarkoitti osittaista ulkoistamista ja ulkoistaminen on usein hyvin herkkä ja poliittisesti latautunut asia.
Päätöksen tehnyt silloinen TV1:n johtaja Astrid Gartz ymmärsi asian merkityksen ja piti kopiot asiakirjoista tallessa ja testamenttasi ne ensin Kyynäräiselle ja minä olin seuraava uskottu ketjussa. Päätin, että kun jään eläkkeelle, alan tutkia, mitä oikein tapahtui ja ennen kaikkea miksi.
Kirjoitustyö veikin sitten nelisen kuukautta, joskin tein paljon muutakin enkä mitään 8 tunnin päiviä. Loka- marraskuussa ja vielä joulukuun puolella tein 12 haastattelua ja samalla luin muutaman tärkeän kirjan.
Ymmärsin nimittäin pian, että minun oli palattava vuoteen 1986 ja Kolmostelevision syntyyn. Tämä Yleisradion ja Mainostelevision (ja aluksi myös Nokian) hanke osoittautui avaimeksi menneisyyteen. Ja matkasta tuli jännittävä ja kiinnostava.
En voi tässä referoida enkä kovin hyvin tiivistää tutkimusmatkani sisältöä, mutta näillä näkymin saan sen julki alkusyksystä.
Kotimaisen televisiotoiminnan vastavalkea
Lyhyesti kerrottuna 1980-luvun puolivälissä Suomessa havahduttiin, että kansallista televisiotoimintaa uhkasi ensimmäistä kertaa kansainvälinen kilpailu. Perinteinen broadcast TV-signaalihan ei etene kuin noin 100 km ja se oli kansallinen media ja monopoli pitkään.
Sitten tulivat Euroopan alueella tv-ohjelmia lähettäneet satelliitit ja niiden signaalin teleoperaattorit ottivat Suomessakin alas suurilla lautasantenneilla ja jakelivat edelleen kaapeliverkoissa kuluttajille. Kaapeliin saatiin tuolloin jo parikymmentä kanavaa. Tutkimukset osoittivat, että osa kuluttajista oli valmis maksamaan uudesta sisällöstä, joka oli viihde- ja urheilupainotteista. Kansallinen duopoli (Yle ja MTV) oli vaarassa ja niiden tulot etenkin.
Luotiin kansallinen vastavalkea, Kolmostelevisio, joka – yllätys yllätys – lähetti paljon urheilua ja viihdettä parhaaseen katseluaikaan. Kolmostelevisio ei tuottanut mitään itse vaan osti kaiken sisällön joko kansainvälisiltä markkinoilta tai kotimaisilta independent-tuotantoyhtiöiltä, joita alkoi syntyä juuri Kolmostelevision tarpeisiin.
Kolmostelevisio oli organisaatioltaan kevyt ja sen hankkimat ohjelmat oli tehty kustannustehokkaasti.
MTV otti tästä oppia ja kun se sai oman kanavan 1993, se oli muuttunut ja muuttamassa toimintaansa, kun taas Yleisradio oli jäänyt kiinni telineisiin. Pahasti.
Yleisradiossa ja sen hallintoneuvostossa reagoitiin nopeasti. Pääjohtaja Reino Paasilinna ja TV1:n johtaja Aarno Kaila saivat potkut. Toimitusjohtajaksi nousi Arne Wessberg ja TV1:n johtajaksi Astrid Gartz. Yhtiö alkoi muuttua nopeasti ja yksi seurauksista oli tilaamisen aloittaminen 1997.
Ylen henkilöstölle tämä tuli jokseenkin kokonaan puskista. Tilanne oli hämmentynyt ja muistan itsekin silloisen ilmapiirin kiihkeyden. Asia olisi varmaankin pitänyt valmistella hieman paremmin ja avoimemmin.
Pikkuhiljaa tilaamisesta tuli kuitenkin ihan normaali väylä hankkia ohjelmia ja sisältöä, joskaan ihan kaikki eivät vieläkään taida Ylessä pitää ulkopuolista hankintaa hyvänä asiana. Tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan, monet hankintaohjelmista ovat olleet katsotuimpien joukossa ja Venla-palkintojakin on ropissut mukavasti vuosien varrella.
Mielestäni voi sanoa, että MTV:n ja Ylen vastavalkea onnistui hyvin. Molemmat yritykset uudistuivat ja ylikansallinen kilpailu torjuttiin. Tuolloin.
Seuraava mullistus eli television siirtyminen internettiin ei ole sitten enää sujunutkaan kansallisen menestystarinan veroisesti. Mainosrahat ovat valuneet ulkomaille ja vaikka Yleisradio on Areenan myötä menestynyt varsin hyvin, sitäkin ollaan nyt leikkaamassa. Suomalaiseen tapaan pitää olla tasa-arvo: kun kaupallisella puolella ei mene hyvin, niin ei saa mennä julkisella puolellakaan.
Kelloa ei voi pysäyttää, saati siirtää taakse päin
Teknologian kehitystä ei voi pysyttää eikä kelloa. Ei, vaikka mieli tekisi. Tämän opin jo yliopistossa, kun opiskelin poliittista ja taloushistoriaa. Teollinen vallankumous oli yksi mieliaiheitani.
Nyt on meneillään vähintään yhtä merkittävä murros, mutta paljon laajempi kuin silloin. Se koskettaa kaikkia maapalloilla.
On turha haikailla 1980- tai 1990-luvun vuosiin mediassa. Ne ajat eivät palaa. Digi vie.
Ensin se vei levybisneksen, nyt se vie perässä perinteisen kirjan, perinteiset lehdet ja perinteisen television. En väitä, että kehitys olisi hyvä, mutta siihen on sopeuduttava.
Työpaikkojen kannalta kehitys on ollut ja on karmea.
Tällä teemalla eläkekuukaudet ovat menneet. Olen lukenut paljon digikirjoja ja vähän perinteisiäkin. Kuuntelen vinyylilevyjä ja olen ostanut uusiakin vinyylejä, vanhat olen säästänyt. Kuuntelen silti paljon musiikkia ja radiotakin diginä, mutta samalla olen ostanut vanhoja klassisia 60-luvun matkaradioita. Radio on parasta kuunnella kunnon matkiksella ja analogisena. Muistojen bulevardi, Puhelinlangat laulaa, Entisten nuorten sävellahja, jne.
Meidän plus kuusikymppisten nostalgiaa.
Tietysti talvella hiihdin ja sulkista pitää pelata ainakin kerran viikossa.
Kyllähän eläkkeellä on kivaa ja aika kulkee kuin siivillä. Sekä diginä että analogisena.
Ari Ylä-Anttila
KUKA?
Kirjoittaja aloitti kesätoimittajana Etelä-Suomen Sanomissa 1981. Kesät 1982 ja -83 menivät Yleisradion Lahden toimituksessa. Pasilassa hän aloitti radiouutisissa 1984, matka jatkui A-studioon 1989 ja TV1:n dokumenttiohjelmien päälliköksi 2001. Vuodesta 2006 hän työskenteli asiaohjelmien tilaajana ensin TV1:ssä ja sitten kaikille kanaville vuodesta 2012 alkaen. Eläkkeelle hän jäi 1.9.2023.
BLOGI
Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.
