Kulttuurikansa käy jatkuvaa vuoropuhelua taiteen ja kirjallisuuden suurmiesten ja -naisten kanssa. Aikojen muuttuessa löydämme heidän luomistyöstään jatkuvasti uusia rakennuspuita suomalaisuuden muistiin eli identiteettiin, tähän päivään ja tulevaisuuteen. Kriittisiä editioita toimitetaan Aleksis Kiven ja Sakari Topeliuksen tuotannosta, joka elää. Minna Cantin talolle Kanttilalle etsitään rahoittajaa Kuopiossa. Tove Jansson ja Muumit tunkevat jo ovista ja ikkunoista – ansaitusti ja inspiroivasti.
Samalla lailla kansakunta ja valtio rakentavat tulevaisuuttaan käymällä läpi menneitä kohtaloita ja ratkaisuja. Pehr Evind Svinhufvudin muisto on merkittävä, kun pohditaan Suomen valtiollista itsenäisyyttä, oikeusvaltiota ja kansanvaltaa – Nation Building kuten kestävän näkökulman etsintä maailmalla tunnetaan.
Risto Ryti on ajankohtainen meneillään olevan turvallisuuspolitiikan NATO-käännöksen takia. Mutta hänen kokemuksestaan on apua vielä syvällisemmässä muutoksessa: kestävän taloudellisen pohjan rakentamisessa.
Presidentti Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi ja Oikeustaistelun muistomerkki Luumäen asemalla loistavat kuin majakat myrskyävällä merellä itsenäisyyden, kansanvallan ja oikeusvaltion kestävää valoa.
P. E. Svinhufvudista tuli yksikamarisen eduskunnan ensimmäinen puhemies oikeastaan vahingossa 1907. Suurin puolue SDP, jolla oli 80 kansanedustajaa, ei luokkataisteluhenkisenä halunnut asettaa omaa ehdokasta ja valitsi ”vähiten pahan porvarin”. Ritaristossa ja aatelistossa toimineena Pekka oli siirtämässä monia hyviä lainsäädännön käytäntöjä eduskuntaan. Jatkuvuus oli suurempaa kuin muutos.
Pekka oli hankkinut maineensa oikeustaistelijana. Hänet oli venäläiset erottaneet Turun hovioikeuden pysyvästä virasta. Myös uudessa roolissa hän iskosti lain ja oikeuden kestävää merkitystä ohi lyhytnäköisen poliittisen tarkoituksenmukaisuuden. Hinta oli suomalaiselle valtiojärjestelmälle kova, sillä Venäjän keisari hajotti eduskunnan monesti puhemiehen tinkimättömien kannanottojen takia. Pekka maksoi myös henkilökohtaisesti kovan hinnan joutuen kärsimään kahden vuoden ja neljän kuukauden mittaiseksi venyneen karkotuksen Siperiaan. Hän menetti tuomarinviran ja perhe sen tulot.
Svinhufvud johti itsenäisyyssenaattia 1917–1918, nyt porvarien valitsemana. Hän johti Suomen pääministerinä kansakunnan historian arvokkainta askelta: täyden valtiollisen itsenäisyyden toteuttamista. Pekan määrätietoinen johtajuus tuli näkyviin erittäin vaikeissa oloissa.
Mutta Pekka kohtasi myös historiamme vaikeimman ja traagisimman ajan, josta ei vieläkään puhuta sen oikealla nimellä. Sosialistit olivat jo marraskuussa 1917 yrittäneet vallankumousta pettyneinä siihen, että he menettivät lokakuun vaaleissa eduskunnan yksinkertaisen enemmistön ja saivat vain 92 kansanedustajaa. Tammikuussa 1918 he syrjäyttivät eduskunnan ja senaatin sekä oikeuslaitoksen, lakkauttivat porvarilehdet ja valtasivat Etelä-Suomen. Eli perustivat sosialistisen diktatuurin.
Hengenvaarassa maan alle piiloutunut pääministeri Svinhufvud ei menettänyt uskoaan demokratian voittoon. Kansan vapaudenrakkaus oli puolustustaistelun selkäranka. Oma armeija ja ulkomainen apu pelastivat vapauden ja kansanvallan, mutta vasta raskaan ja kansakunnan sieluun syvän haavan jättäneen sisällissodan kautta. Venäläisen sotaväen karkottaneella vapaussodalla Suomi varmisti valtiollisen itsenäisyyden.
Svinhufvudin elämäntyön ehkä kestävin anti meille suomalaisille, mutta myös laajemmin koko Euroopalle, on pitkäjänteinen oikeusvaltion rakentaminen ja puolustaminen. Hän nousi valtiollisen elämän huipulle kolmannen kerran nimenomaan oikeustaistelijana, nyt tasavallan presidenttinä.
Presidenttinä Svinhufvud joutui torjumaan 1930-luvun alussa oman käden oikeuden, johon sortuivat hänen omat kannattajansa. Pekka piti järkähtämättömästi kiinni siitä, että lakeja muutetaan vain eduskunnassa, perustuslakien mukaisessa järjestyksessä, ei suoralla toiminnalla, ja vielä vähemmän väkivallalla. Hän kukisti kapinayrityksen Mäntsälässä puheellaan, mutta oli valmistautunut myös aseelliseen toimintaan.
Oikeusvaltion kova ydin on juuri tässä: niin tärkeää asiaa ei ole, että sen nimissä voidaan sivuuttaa kansanvaltaiset ja perustuslailliset menettelytavat. Ei vaikka olisi kyse ”maapallon pelastamisesta”. Toinen oppi: vaikeinta politiikassa ja kansakunnan johtamisessa on kyetä hillitsemään omien tukijoiden ylilyöntejä. Siinä onnistuminen nostaa poliitikon valtiomiesten sarjaan.
Luumäellä on maamme hienoimpiin kuuluva perinne vaalittavana. P. E. Svinhufvudin kukoistukseen noussut kotimuseo Kotkaniemi ja Wäinö Aaltosen punagraniittinen Oikeustaistelun muistomerkki Luumäen asemalla loistavat kuin majakat myrskyävällä merellä itsenäisyyden, kansanvallan ja oikeusvaltion kestävää valoa.
Kotkaniemi ei ole vain menneistä tapahtumista kertova museo, vaan se on kulttuurikeskus, jossa käydään jatkuvaa vuoropuhelua kaikkein tärkeimpien arvojemme merkityksestä.
Käykää katsomassa paikan päällä ja verkossa: Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudin muistosäätiö.
Talouden kestävä pohjaa turvaa kansakunnan
Toinen ajankohtainen presidenttimme on Risto Ryti. Hänellä oli kaksi uraa: ensin talouspolitiikan johtajana Suomen Pankin pääjohtajana ja sitten tasavallan presidenttinä sota-aikana. Erityisen päiväpolttavia ovat kaksi kriittistä vaihetta isänmaan historiassa: 1930-luvun pula-ajan voittaminen ja kesän 1944 turvallisuuspolitiikan käänne.
Talouden kestävän perustan varmistaminen oli edellytys menestykselliselle puolustustaistelulle talvisodassa. Rytistä talouspoliitikkona on juuri valmistunut erinomainen teos Kylmästi laskeva mies. Sen ovat kirjoittaneet maamme johtavat taloushistorian asiantuntijat Sakari Heikkinen, Antti Kuusterä ja Seppo Tiihonen. Heillä on vankkaa taustaa valtiovarainministeriön ja pankkien historioista.
Tänään me mietimme, mikä on valtion ja valtionyhtiöiden rooli talouspolitiikassa, minkä verran valtio voi velkaantua, miten vienti saadaan vetämään, miten hyvinvointi jaetaan oikeudenmukaisesti. Näiden tämän päivän kysymysten parissa Ryti teki syvällisimmän elämäntyönsä.
Mutta Ryti oli toteuttamassa myös Suomen turvallisuuspolitiikan täyskäännöksiä. Ensi talvisodan pääministerinä hänen hallituksensa – ja erityisesti sen vahvin mies ulkoministeri Väinö Tanner – näkivät, että ilman ulkomaista apua yksin jäänyt Suomi ei selviä. Avun saannin mahdollisuutta kutsuttiin myöhemmin optioksi. Sen uskottava uhka sai Neuvostoliiton lopettamaan valloitusyrityksensä.
Välirauhan aikana konkreettisen ulkomaisen tuen antajaksi tuli Saksa. Raskas jatkosota tuli käännekohtaan kesällä 1944. Presidenttinä Risto Ryti uhrasi itsensä kriittisessä kesäkuussa Saksan avun jatkumisen varmistamiseksi, erotakseen elokuun alussa käänteen mahdollistamiseksi ja Suomen irrottamiseksi sodasta.
Sodan jälkeen Ryti tuomittiin ”sotasyyllisenä” kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Tuomion saivat myös seitsemän muuta sodan ajan poliittista johtajaa. Ryti ehti vankilassa kirjoittaa pamfletteja talouspolitiikasta ja aloitella suurteosta rahan historiasta, mutta sitten terveys petti.
Risto Rytin merkityksestä järjestää hänen nimikkoseuransa seminaareja ja on koonnut erinomaisen sivuston.
Suomelle Nato-jäsenyys on jatkoa pragmaattiselle selviytymistaistelulle, johon sisältynyt nopeita käännöksiä turvallisuuspolitiikassa.
Toisen maailmansodan aikana Suomi oli ensin yksin, sitten länsivaltojen puolella, sen jälkeen Saksan puolella liittyäkseen Lapin sodassa liittoutuneiden rintamaan. Sodan jälkeen meillä oli ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimus Neuvostoliiton kanssa, mutta pyrimme esiintymään puolueettomina, kunnes sanoimme irti yya-sopimuksen liittyäksemme Euroopan unionin jäseneksi 1995.
Suomen linja on ollut joustava, tai pragmaattinen, toisin kuin pari sataa vuotta puolueettomana esiintyneen Ruotsin. Tuleekin olemaan kiinnostavaa lukea tutkimuksia Ruotsin historiallisesta käänteestä, jonka tuloksena Suomi ja Ruotsi ovat nyt turvallisuuspoliittisesti – ja yhteiskuntina – lähempänä toisiaan kuin koskaan vuoden 1809 jälkeen.
Kuka?
Professori Martti Häikiö (s. 1949) oli sanomalehti Uuden Suomen erikoistoimittaja 1986–1988. Hän on julkaissut parikymmentä historiateosta, jotka löytyvät kotisivulta: marttihaikio.fi. Parhaillaan Martti kirjoittaa elämäkertaa isästään Juuso Häikiöstä (1917–2003), joka taisteli pioneeriupseerina talvi- ja jatkosodassa, toimi sodan jälkeen tuomarina hovioikeudessa ja vaikutti 21 vuotta eduskunnassa kokoomuksen kansanedustajana Kuopion vaalipiiristä.
BLOGI
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.
