Kuka sanoikaan, että kohdatessasi demokratian pahimman uhan, olet kohdannut keskivertoäänestäjän. Joku toinen arvioi, että demokratian suurin uhka on irtopisteiden kerääminen kauaskatseisten tavoitteiden sijaan. Molemmat uhat vaanivat ehdokkaita ja journalisteja.
En enää katso vaalikampanjoita ammattilaisena. Olen äänestäjä, jolle syötetään sekavaa soppaa, jolla on melko vähän tekemistä itse asian kanssa. Pahiten tämä näkyi ensimmäisellä kierroksella.
Kaikilla ehdokkailla oli tavoitteensa – kahdella, ehkä kolmella tulla valituksi seuraavaksi tasavallan presidentiksi. Muiden tavoitteet olivat muita.
Sari Essayah halusi kertoa arvoistaan, Hjallis Harkimo olemassaolostaan, Li Andersson näyttää vasemmiston kaapin paikan olevan äärinurkassa. Mika Aaltola halusi ponnahtaa mille tahansa ylemmälle oksalle. Jussi Halla-ahon tavoite oli saada puolueensa uuteen nousuun. Demareiden kellokkaille riitti vastustaminen. He vastustivat ensin Halla-ahoa sitten Alexander Stubbia ja käytännössä erityisesti itseään. Voi Jutta-parka.
Ensimmäisen kierroksen tenteissä puhuttiin toisten päälle asian vierestä, aivan kuin vaaleissa olisi ehdolla hallitus ja oppositio. Stubbin ja Pekka Haaviston toisen kierroksen keskustelut olivat huomattavasti hyödyllisempiä. Heistä syntyi kohtuullinen käsitys ihmisinä ja korkean viran haltijoina.
Klikkijournalismi sai polttoainetta ja some pöyristeli
Kun Yle, MTV3, Helsingin Sanomat, Ilta-sanomat ynnä muut järjestivät väittelyjä ja tenttejä, ne piti hyödyntää uutissivuilla, pöllöraadeissa, jälkiviisaissa ja ties kuinka monissa analyyseissä. Klikkijournalismi sai polttoainetta. Some pöyristeli tahollaan. Syntyi ähky, mutta hankalampaa oli, että kaikkeen median piti löytää jonkin ”tulokulma” eli koukku, johon panna ehdokas riippumaan tai mieluummin rimpuilemaan.
Itse asiassa journalisteilla oli mahdoton tehtävä. Oli täytettävä lähetysaika ja sivut vaaleista, joissa on kysymys kovin rajallisista (vaikka tärkeistä) aiheista. Siksi puhuttiin asioista, joista vaalissa ei ollut kysymys. Henkilökuvasta oli piirrettävä karikatyyri, jotta äänestäjä näkisi erot, joita ei ehkä ollut.
Vaalitaistelun selostaminen olisi tietysti jäntevämpää, jos ehdokkaita olisi vähemmän. Se on kuitenkin mahdotonta monipuoluejärjestelmässä. Kiitos kuitenkin tietä näyttäneelle RKP:lle. Vaalikampanjointi näytti myös poliittisen journalismin ongelman. Journalismi tuntuu tarvitsevan erimielisyyden pitääkseen itseään kiinnostavaa.
Tulevaisuus ja tehtävän arki enemmän esille
Olisi hyvä – ja ilmeisesti mahdotonta – vähentää puuduttavia tenttejä ja olla vääntämättä niistä asiaansa isompia uutisia. Ehdokkaiden aika vaalikentillä toisi heitä lähemmäksi äänestäjiä. Journalisteilta odottaisin enemmän vaivaa arvioida tulevaa presidenttikautta ja kertoa tehtävän arjesta. Helpompaa on tietysti kaivella ehdokkaan menneisyyttä kuin kuvata tulevaisuutta, johon olemme valitsemassa hänet. Nythän tähän päästiin vasta vaalin ratkettua.
Ehdokkaiden puolestapuhujien kuuleminen olisi mielenkiintoista. Miksi joku tunnettu kulttuuri- tai talousvaikuttaja tukee ehdokasta? Ainakin vaikuttaja tulisi tutummaksi, mutta varmasti myös näkökulmia ehdokkaasta olisi enemmän kuin tentistä toiseen toistetuissa kysymyksissä.
Presidentin tehtävä ja pelkkä ehdokkuuskin on niin arvostettu, että pyrkijöitä riittää. Alemmalla tasolla politiikasta on tulossa pyöröoviammatti. Eduskuntaan saattaa päästä esimerkiksi tunnettu tv-kasvo, mutta jo kohta hän siirtyy takaisin tosi-tv –ohjelmien kiehtovampiin ja varmaankin paremmin palkattuihin puuhiin. Tähän on osaltaan johtanut journalismin kehitys kiistakorosteiseksi klikkijournalismiksi.
Ilkka Juva
Kuka?
Vakituisen toimittajan työni aloitin Uudessa Suomessa, jossa tehtävät vaihtuivat vuosien varrella ja lopuksi päädyin politiikan toimituksen esimieheksi. Välillä, vuosina 1981-82 olin Turun Sanomien politiikan toimittaja Helsingin toimituksessa. Sieltä palasin ”kotiin” Uuteen Suomeen. Vuoden 1987 alussa aloitin Länsi-Savon vastaavana päätoimittajana. Helsinkiin palasin syksyllä 2000 Veikkaus Oy:n viestintäjohtajaksi. Eläkkeelle jäätyäni työskentelin vielä yritysviestinnän asiantuntijana Blic Oy:ssä, kunnes keskityin luottamustehtäviin lähinnä Mikkelin seudulla.
BLOGI
Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.
