4 | 2023

BLOGI // Tapani Mäkinen

Talousjournalismiko kuollut?

Netti ja klikkaukset koituivat talousjournalismin tuhoksi. Näin kuulee väitettävän. Mutta onko se totta?

Muutama vuosi sitten meitä oli kokkareilla muutaman emeritustaloustoimittajan porukka parantamassa maailmaa, kun Jyri Raivio kysyi: ”Oletteko huomanneet, että talousjournalismi on kuollut?”

Pienen hetken ainoat äänet kuuluivat piirimme ulkopuolelta, kunnes Jyri täsmensi ajatustaan. Minulle ehti kysymyksestä jäädä vuosikausiksi korvamato.

Jyri tarkoitti talousjournalismia siinä muodossa, missä me sitä olimme kymmeniä vuosia eläneet. Nettijournalismi sen tappoi. Voi olla, että joutikin mennä, mutta kaikilta osin kehitys ei ollut vääjäämätöntä, eikä aina positiivistakaan.

Kuten Jyri painotti, emme me tienneet, kuinka monta lukijaa jutuillamme oli – vai oliko niitä ollenkaan. Tartuimme aiheisiin, jotka koimme tärkeiksi ja teimme jutut niin kuin olimme oppineet journalistien niitä tekevän.

Politiikan ja talouden toimitukset liitettiin yhteen

Yhtäkkiä toimitusten käyttöön tuli tarkat mittarit. Myös talousjuttuja alettiin arvioida sen mukaan, kuinka moni klikkasi jutun auki. Nopeus ratkaisi yhä enemmän ja uutisista tuli kertakäyttötavaraa. Niitä ei enää välttämättä löytynyt seuraavan päivän lehdestä paremmin pureksittuina ja raamitettuina. Kerran kerrottu, sitten uuteen aiheeseen ja uusien kävijöiden kalasteluun.

Bisnestä ei uudessa maailmassa saatu toimimaan, mistä seurasi toimitusten saneerauksia. Kun resursseja oli vähemmän, niin tehostettiin organisaatioita. Politiikan ja talouden toimitukset liitettiin yhteen, ja ainakin pääsääntöisesti niiden vetäjäksi nimitettiin politiikan toimittaja.

Meidän emeritusten muinaisina aikoina erikoistoimittajat seurasivat rahoitusmarkkinoita, metsäteollisuutta, kauppaa ja montaa muutakin asiaa, idänkauppaakin. Silloin uutispäällikkö saattoi kysyä aiheita erikoistoimittajalta, jonka piti tuntea alansa asiat ja ihmiset.

Koko maassa yksi talousdeski

Deskivetoisuus on vääjäämättä johtanut uutisten etsimiseen valmiista tarjonnasta. Tiedottajien on kannattanut opetella uutismainen kirjoittaminen, sillä tiedotteen alkoi saada sitä paremmin läpi mitä vähemmän se kaipasi editointia. Nopeus kasvaa työmäärän vähentyessä.

Silloin ennen talousuutisointia pidettiin merkittävänä ja yhteiskunnallisestikin tärkeänä. Talousuutisia tuottivat omille sivuilleen kaikki isot ja suuri osa pienemmistä medioista. Ylellä ja Maikkarilla oli omat talouden uutislähetykset.

1990-luvulla Kauppalehti sai Talentumin lisäksi kilpailijakseen Taloussanomat. Kauppalehden toimitus muuttui yhdessä yössä biomassasta resurssiksi, kuten silloinen päätoimittaja Lauri Helve asiaa luonnehti. Kilpailulla on ihmeellinen, piristävä voima.

Nyt koko maassa on käytännössä yksi talousdeski, joka jakaa toimittajat ja aiheet Alma Talentin kanaviin.

Vanhojen aikojen haikailussa ei tietenkään ole sinällään mitään mieltä, ja kyllä huhut talousjournalismin kuolemasta ovat liioittelua – ja sitä mieltähän Jyrikin oli. Silti – olisihan se kiva nähdä talousjournalismin digitaalinen startuppi, joka saisi pikkuisen pöhinää aikaiseksi.

Tapani Mäkinen


Kuka?

Tapani Mäkinen s.1956 on työskennellyt taloustoimittajana Kauppalehdessä, Optiossa ja MTV:n talousuutiset tuottaneessa Kauppalehden Talousuutisissa.

Tapani ja Taisto.

BLOGI

Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle