Anders Joesaar, Piret Tali ja Rein Kooli kertoivat Baltic Film Schoolissa muun muassa Viron median polarisoitumisesta ja tasa-arvo-ongelmista.

10 | 2018

Tallinnan matka Viron 100-vuotisjuhlan merkeissä 18.–19.9.2018

Naisen rooli Viron mediassa on kapea

Viro100-retkemme viimeisenä ohjelmana tapasimme Baltic Film Schoolilla (BFM) mielenkiintoisen kolmikon Viron mediamaailmasta. Esiin nousi Viron voimakkaasti muuttunut mediatilanne. Vuosi 2008 oli vielä hyvää aikaa, jolloin lehdet julkaisivat laajoja ja taustoittavia juttuja. Lama-aika leikkasi palkkoja 10-25 prosenttia. Se toi myös lyhyet jutut ja potkut monelle pitkän linjan journalistille.

Tapaamiamme virolaisjournalisteja olivat:

Rain Kooli, kokenut ja monipuolinen toimittaja ja juontaja, joka työskentelee nykyisin Viron yleisradiossa (Eesti Rahvusringhääling, ERR) Hän on työskennellyt myös Turun, Kymen, Kouvolan ja Anjalankosken Sanomissa sekä muun muassa Eesti Päevaleht -lehden B-osan toimituspäällikkönä. Kooli tekee työtään sekä suomeksi että viroksi.

Anders Jõesaar, Tallinnan yliopiston elokuva-, media- ja taidekoulun professori ja vararehtori, jolla on pitkä kokemus televisiosta. 1990-luvulla Jõesaar oli perustamassa yksityistä RTV-kanavaa ja toimi kaupallisen TV3-kanavan johtajana. Viron yleisradion ERR:n hallintoneuvoston puheenjohtajana pitkään toiminut Jõesaar on myös johtanut ERR:n tutkimusosastoa.

Piret Tali, toimittaja ERR:n Vikerradio-kanavalla ja työskennellyt aiemmin Eesti Päevälehdessä sekä Eesti Ajalehed -konsernissa. Tali kertoi, millaista oli tulla media-alalle Viron toisen itsenäistymisen kynnyksellä ja miten vinoa suhtautuminen naistoimittajiin edelleen on. Viron mediassa voi törmätä julkisiin asenteisiin tasa-arvosta, jotka Suomessa johtaisivat samantien viraltapanoon.

Kolmikon alustukset eri näkökulmista piirsivät kiintoisan kokonaiskuvan Viron itsenäisen median rakentumisesta ja nykytilasta.

Panelistit puhuivat avoimesti, rehellisesti, kaunistelematta. Oli etuoikeutettua saada keskustella kollegoiden kanssa, jotka ovat meitä niin lähellä, mutta yhteiskunnallisen rakenteen ja mediakulttuurin suhteen kuitenkin hämmästyttävän kaukana.

Hannele Valkeeniemi suurlähetystöstä osallistui myös keskusteluun, joka viimeisteli tyylikkäästi matkamme: ympyrä sulkeutui ja monet Valkeeniemen mainitsemat huomiot saivat vahvistuksen.

Jõesaar toi voimakkaasti esiin Viron polarisoituneen ilmapiirin, jota kiristää sekin, että enemmistö venäjänkielisestä väestöstä katsoo vain Moskovan televisiota.

Liian brutaalia naisille

Piret Talin mukaan virolaisen journalismin sisällä on myös vakava tasa-arvo-ongelma. Esimerkiksi Tali nosti häntä haastatelleen journalistiikan professorin, jonka mukaan ”journalismi ei kaunista naista”, onhan ammatti brutaali ja aikaavievä.

Katso kaikkia näitä naistoimittajia, jotka ovat jääneet yksinäisiksi, kehotti professori.

Tali puolestaan totesi, että patriarkaalisen asenteen ohella toimittajan nykytyö on varsin rankkaa kaikille sukupuolille. Journalismin mureneminen on johtanut pakoon alalta. Uuden median ja perinteisen journalismin jako on syventynyt ja johtanut siihen, että toimittajat harkitsevat mieluummin kirjan kirjoittamista.

Haastattelijana Nina Stenroos.

Rain Koolin mukaan virolainen journalismi ei ole toipunut lamasta, joka leikkasi toimittajien palkkoja, supisti toimintoja ja iskosti maahan nopean pinnallisen journalismin perinteen.

Kooli näki Viron isona ongelmana myös medialan miehiset rakenteet, jotka näkyvät EU:n suurimpina miesten ja naisten välisinä palkkaeroina.

Teksti: Nina Stenroos ja Marketta Mattila
Kuvatyöryhmä: Pentti Yli-Karjanmaa, Pertti Nyberg, Nina Stenros, Marketta Mattila ja Pirjo Nuotio.


Lisää matkakuvia

Katso lisää Pentti Ylikarjanmaan kuvia dropbox-palvelussa.

Pertti Nybergin kuvia voi katsoa lisää googlen drive-palvelussa.


HUOM! Tekstissä linkit on merkitty sinisellä värillä. Klikkaamalla niitä pääset lukemaan lisää aiheesta.

Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle

Kirjaudu sisään