Lennämme aamulla 5.10. Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan, josta matka jatkuu maanteitse Pohjois-Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Pohjois-Makedonian nimikiista Kreikan kanssa ratkesi vasta 2019, jolloin väliaikainen nimi FYROM tai suomeksi Entinen Jugoslavian valtio Makedonia sai jäädä historiaan. Samalla Pohjois-Makedonian pääsy Natoon varmistui. Pohjois-Makedonia pyrkii myös EU:n jäseneksi.
Pohjois-Makedonia itsenäistyi vuonna 1991. Asukkaita on noin kaksi miljoonaa, joista noin 65 % puhuu äidinkielenään makedoniaa ja noin 25 % albaniaa. Pääkaupungissa Skopjessa on noin puoli miljoonaa asukasta. Heinäkuussa 1963 kaupunki suurelta osin tuhoutui maanjäristyksessä.
Kosovon itsenäistyminen oli paljon vaikeampaa kuin Pohjois-Makedonian. Kosovo julistautui itsenäiseksi Serbiasta 17. helmikuuta vuonna 2008. Tähän mennessä 108 valtiota on tunnustanut Kosovon itsenäisyyden.
Jugoslavian aikana Kosovolla oli osittaista autonomiaa. 1980-luvulla albaaniopiskelijat ryhtyivät vaatimaan Kosovolle itsenäisempää asemaa. Marraskuussa 1988 alkoivat levottomuudet, jotka johtivat autonomian peruuttamiseen. 1990-luvun puolivälissä albaanien itsenäistymisvaatimuksia ajamaan perustettiin Kosovon vapautusarmeija UCK. Vuonna 1998 Serbian ja UCK:n yhteenotot kärjistyivät ja kymmenettuhannet albaanit joutuivat pakenemaan taisteluja. Seuraavana vuonna Serbia hylkäsi rauhansopimuksen ja Nato aloitti ilmaiskut. Noin 800 000 albaania joutui pakenemaan serbien etnisiä puhdistuksia. Serbijoukot vetäytyivät, YK ja Nato ottivat Kosovon valvontaansa. Virallisesti Kosovo jäi osaksi Serbiaa.
Presidentti Martti Ahtisaari johti 1999 rauhanneuvotteluja, jotka johtivat sodan päättymiseen. Myöhemmin Ahtisaari kehitti YK:n erityislähettiläänä suunnitelman Kosovon itsenäisyyden turvaamiseksi. Se oli kompromissi, jolla pyrittiin rakentamaan vakautta ja rauhaa alueelle. Ahtisaaren suunnitelma oli pohjana, kun Kosovo julistautui itsenäiseksi.
Matkan aikana nähdään, että KFOR-joukoilla on edelleen tehtäviä Kosovossa. Meille selviää ehkä myös miksi Kosovo Poljen vuoden 1389 taisteluilla on edelleen suuri symbolinen merkitys serbialaisille. Kosovossa on noin 1,9 miljoonaa asukasta. Suuri enemmistö on albaaneja. Serbit ovat pääosin muuttaneet muualle.
Alustava ohjelmarunko
Lauantai 5.10.2024
05.45 lähtöselvitys alkaa
07.45 lähtö Helsinki-Vantaan kentältä Norwegianin suoralla lennolla Pristinaan.
10.05 laskeudumme Pristinaan.
Siirrymme tilausbussilla Skopjeen, Pohjois-Makedonian pääkaupunkiin (94 km).
Kahvitauko matkan varrella.
Tutustumme päivän aikana Skopjen tärkeimpiin nähtävyyksiin muun muassa Äiti Teresan muistotaloon.
Lounas kuuluu myös päivän ohjelmaan.
Majoittuminen Bushi Resort&Spa -hotelliin tai vastaavaan.
Sunnuntai 6.10.2024
Aamiainen hotellin ravintolassa.
Matka jatkuu suuntana Prizren Kosovon puolella (212 km).
Prizren on Kosovon toiseksi suurin kaupunki. Kosovon sodan aikana suurin osa kaupungin albanialaisväestöstä pakeni Albaniaan. Matkaa Albanian rajalle on ainoastaan 20 km.
Prizren säästyi suurelta osin sodan tuhoilta.
Tutustumme kaupungin historiaan.
Lounas.
Majoittuminen, Hotel Centrum, Prizren.
Maanantai 7.10.2024
Aamiainen hotellin ravintolassa.
Päivän reitti on Prizren-Decani-Peja-Prekaz-Pristina (184km).
Decanin luostari on tärkeä Serbian ortodoksikirkolle kuuluva luostari, joka nykyään on KFOR-joukkojen suojeluksessa. Sisäänpääsy edellyttää passin näyttämistä.
Decanista jatkamme Pejaan, joka on Kosovon neljänneksi suurin kaupunki.
Lounas sopivassa paikassa.
Pejan jälkeen matka jatkuu Prekaziin.
Prekaz on tunnettu verilöylystä, jossa Serbian joukot tappoivat kosovoalbanialaisen Adem Jasherin suurperheen.
“Yli viisikymmentä ihmistä vaatinut verilöyly käynnistyi maaliskuun alussa 1998 ja vaati yhteensä yli 50 ihmisen hengen. Jugoslavian sisäministeriön erikoisjoukot kostivat tuolloin perheen isännän, mustapartaisen Adem Jasharin, aseellisen vastarinnan serbipoliiseja vastaan.”HS 8.3.2000.
Täältä ajamme pääkaupunkiin Pristinaan ja majoitumme hotelli Prishtinaan.
Tiistai 8.10.2024
Aamiainen hotellin ravintolassa.
Tutustumme päivän aikana Pristinan tärkeimpiin nähtävyyksiin.
Ohjelmassa on myös tapaaminen paikallisten toimittajien kanssa.
Lounas.
Tapaaminen Suomen suurlähettilään kanssa joko maanantaina tai tiistaina.
19.00 lähtö hotellista.
19.45 lähtöselvitys Pristinan lentokentällä.
21.45 Norwegianin suora lento lähtee.
02.05 saapuminen Helsinki-Vantaan kentälle.
Hinta:
Hinta jäsenille 700€ ja seuralaisille 825 €/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa.
Yhden hengen huoneen lisämaksu 125 € (1hh huoneita saatavilla rajoitetusti).
Hinta sisältää reittilennot Helsingistä-Pristinaan m/p (Norwegian, lipun hintaan kuuluu 2×23 kg kirjattua matkatavaraa + 8 kg käsimatkatavaraa mitoiltaan 30x20x38 cm). Hintaan sisältyy lisäksi neljä lounasta ruokajuomineen, paikallisen oppaan palvelukset (englanniksi), sisäänpääsy ohjelmassa mainittuihin nähtävyyksiin ja bussikuljetukset. Matkalla mukana suomalainen matkanjohtaja.
Hotellimme Skopjessa on Bushi Resort&Spa, Prizrenin vanhassa kaupungissa Hotel Centrum ja Pristinassa Hotel Prishtina.
Hintalaskelman pohjana on 25 matkustajan ryhmä.
Ilmoittautumiset 27.3.2024 mennessä sihteeripostiin: sihteeri@sanomalehtimiesliitto.fi
Matkan järjestäjänä toimii
Friis&Resor
www.friisresor.eu
Nils-Erik Friis
friis@friisresor.eu
+358500160868
Paikallisista järjestelyistä Kosovossa ja Pohjois-Makedoniassa vastaa Tours Albania and Balkans.
https://www.tours-albania.com/