Meneillään Lotta Svärd ja Syväranta -opastus. Lottamuseon opas Jenny Sainio oikealla, selkä kameraan, SSL:n retkeläiset valppaina elokuisessa syyssäässä. Paikalla kaikkiaan 33 liiton jäsentä. Lotta Svärd järjestö perustettiin vuonna 1921, siitä on nyt 100 vuotta!

9 | 2021

SSL:n retki Syvärantaan 24.8.2121

Kamelin kyyti, kiinnostava kohde, hyvä ruoka ja jäsenten kertomukset tekivät retkestä onnistuneen

Syväranta-retken työryhmä Nina Stenros, Pirjo Nuotio, Marketta Mattila ja Heljä Salonen olivat suunnitelleet meille retken, jota myös sää suosi. Nina Stenros kirjoittaa sähköpostissa: ”Hei kaikki, huomisen sääennuste näyttää melko lupaavalta… keskiviikkona kaikki olisi toisin. Toivottavasti ennuste ei muutu yön yli, tapaamisiin siis huomenna.” – Ennuste piti, syksy henki tuloaan, mutta tiistaina ei satanut!

Kokoonnuimme perinteisesti Kiasman eteen, josta lähtö tapahtui tunnelmallisella retrolinjurilla/ bussilla kello 10. Kohtaaminen oli riemuisa, sillä museobussista ei kerrottu etukäteen. Kamerat räpsivät ja Nina Stenros sekä Silja Latvanen merkitsivät tulijat muistiin. Bussissa matkusti 28 henkeä, viisi tuli paikalle omalla autolla.

Monet ohikulkijat pysähtyivät ihailemaan menopeliämme. Kuskina ollut Yrjö Iskala esitteli tätä ihmettä, josta itsekin oli kovin ylpeä. Lisää retro museobussista jutun lopussa.

Silja Latvanen nimiä ruksaamassa Kiasman edessä – Lähtö kello 10, vielä ei ole sataprosenttista varmuutta sateettomasta säästä…

 

Lehtimäki Tilausajot ja kuljettaja Yrjö Iskala huolehtivat matkasta 1960-luvun tyyliin. Koelauta ja ratti olivat todella retroja – ja linjuri ainut maailmassa, joka tekee vielä töitä liikenteessä. Maksimimäärä henkilöitä 35 ja rekisterinumero BY-31. Lempinimi Kameli tulee takaosan kyttyrästä.

 

Linjurissa tunnelma oli mukava, edestä vasemmalla Eeva-Liisa Vallin ja herra H, Leena ja Veikko Löyttyniemi, Ilkka Juva, Tuula ja Sakke Virtanen, Tarja Salo – oikealla Paula Javanainen, Erja Ekholm, Heikki Saraste ja Eeva Palojärvi, Kari Mänty.

 

Nina Stenros ja Kamelin kuski Yrjö Iskala opastavat puheenjohtaja Maarit Tyrkköä mikrofonin käytössä maskin kanssa ja ilman.

 

Marketta Mattila kokosi joukon kuulemaan alueen historiasta, muun muassa Onni V. Tuiskusta ja lehtimiesten lepokodista. Eturivissä Pentti Avomaa, Pirjo Nuotio, Merja Peltonen, Leena ja Veikko Löyttyniemi, Tuula ja Sakke Virtanen, Erja Ekholm…

Saavuttuamme Tuusulaan, Syvärannan lottamuseoon Marketta Mattila otti ohjat käsiinsä ja kertoi meille ajasta, joka liittyi Onni V. Tuiskuun sekä tapahtumiin, jolloin Syvärannassa toimi lehtimiehille perustettu lepokoti. Marketta on kirjoittanut aiheesta jutun. Lue täältä.

Olli-palkittu Matti Laitinen oli valmistautunut ottamaan retken aikana kuvia, Pirjo Nuotio pukeutui asiaan kuuluvasti kesätunnelmaan. Pirjo huolehti Ravintola Kerhon antimista ja kohotti lasin terveydeksi.

Seuraavaksi puheenvuoron sai lottamuseon opas Jenny Sainio, joka johdatti meidät talon ja lottien historiaan (Lotta Svärd ja Syväranta -opastus). Kuulimme paljon tuttua, mutta opimme myös uutta. Jenny kävelytti joukkoa pihalla, vei katsomaan sivurakennusta ja ”hämähäkinseitti porttia”, johon on nyt tuotu hämähäkki. Tarina ja tapahtumat seurasivat toisiaan.

Eeva Palojärvi valmistautuu kuvaamaan, kun Marketta Mattila kertoo paikan historiasta. Jyrki Vesikansa ja Merja Sundström ulkonakin asiallisesti pukeutuneina.

Sisällä lottamuseossa tutustuimme omaan tahtiin esillä olevaan näyttelyyn. Etenkin yläkerran huoneet saivat kiitosta! Puheenaiheet vaihtelivat kuulumisista historian tapahtumiin. Oli hyvä saada vaihtaa ajatuksia ystävien kanssa.

Lottamuseo kerää jatkuvasti tietoa kokoelmiinsa ja ottaa mielellään talteen myös pikku-lottien kertomuksia.

Kello 12.45 lähdimme kohti Ravintola Kerhoa. Meille varattu kabinetti oli avattu koronapandemian jatkumisen vuoksi tilavammaksi. Saimme käyttöömme ravintolan koko alakerran, joten saatoimme nauttia herkuista ilmavassa salissa.

Mauritz Hellström, Maarit Niiniluoto ja Tuula Virtanen kohottavat maljan Pirjo Nuotion johdolla ravintola Kerhossa.

Ruokailun yhteydessä syntyi omaa yllätysohjelmaa. Ilkka Juva kertoi Mikkelissä sijaitsevasta Sodan ja rauhan keskus Muistista. Hän on Muistin tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja. Ilkka puhui niin kiinnostavasti, että paikalla olleiden päätöksellä yhdistys velvoitettiin miettimään ensi toukokuussa kevätretkeä Mikkeliin – se on mahdollista järjestää joko edestakaisin, yhden päivän retkenä, tai siten, että Mikkelissä yövytään yksi yö.

Eeva Palojärvi ja Ilkka Juva jälkiruuan pauloissa… Ilkka kertoi kiinnostavasti Mikkelissä olevasta Sodan ja rauhan keskus Muistista. Suunnittelemme sinne mahdollisesti retkeä ensi toukokuussa.

Maarit Niiniluoto pyysi myös puheenvuoron. Hänen muistonsa äidistään Marja Niiniluodosta ja isästään Yrjö Niiniluodosta, heidän elämänvaiheistaan sodan aikana ja siitä eteenpäin… saivat kuulijoiden mielet herkistymään. Perheen elämänvaiheet heräsivät jälleen eloon lottamuseokäynnin jälkeen. Omaa elämäänsä ja sen kulkua seuraten Maarit sanoi tuntevansa vasta nyt itsensä kokonaiseksi.

Maarit Niiniluodon muistoja kuuntelemassa edessä Heikki Saraste ja Ilkka Juva.

Lopuksi palasimme vielä kerran Lotta Svärd -aikaan (1921–1944). Olen kirjoittanut Tellervo Hakkaraisen muistelmat ”Lotta Sodassa ja rauhan töissä” (WSOY 1999/ nimellä Maarit Huovinen). Jyrki Vesikansa tuntee aiheen hyvin ja on kirjoittanut siitä artikkeleja Iltalehden Teema-sarjaan. Jyrki kertoi muun muassa lottien vaikeasta tilanteesta, järjestön lakkauttamisesta – ja Suomen Naisten Huoltosäätiön perustamisesta. Näissä toimissa silloin nuorella Tellervo Hakkaraisella oli merkittävä rooli – hän perusti esim. Työmaahuollon jatkamaan lottien työtä.

Kello 15 lähdimme kohti alkupistettä, Kamelilla Kiasman eteen. Matkalla linjurissa Jyrki Vesikansa avasi meille väitöskirjansa vaiheita. Väitöstilaisuus on päätetty pitää marraskuussa 9.11. ja sen jälkeinen karonkka & syntymäpäivä 10.11. kansalaispäivällisen merkeissä Katajanokan Kasinolla. Jyrkin kirjoja – kansanpainosta ja väitöskirjaa voi tilata ennakkoon hänen kauttaan. Myös Eero Saurin muistelmista kerrottiin samoin kuin mahdollisuudesta tilata kirja – ohjeet kirjojen tilaamista varten jäsenkirjeessä 10/2021.

Teksti: Maarit Tyrkkö
Kuvat: Matti Laitinen, Maarit Tyrkkö


Ilkka Juva puhui meille ravintola Kerhossa. Alla hänen kirjoittamansa tiivistelmä tärkeästä asiasta.

Kotiaskareet jäädä sai – naisille

Ilkka Juva.

Mitä enemmän aikaa sodista on kulunut sitä kapeammaksi yleinen ymmärrys sota-ajasta muuttuu. Rintamatoiminta näyttäytyy yhden konekiväärikompanian ”velikultien” tarinana ja Päämaja paikkana, jossa Mannerheim johti sotaa ja Airo sotatoimia. Paasikivi neuvotteli, Ryti uhrasi itsensä. Tuo muistetaan, mutta laajempi ja syvempi kuva on aika hämyinen. Oma ”aikakoneemme” ei kykene siirtämään meitä sodan aikaan. Samaistumisen sijaa astuu ulkopuolisuus.

Lottamuseo on hyvin järjestetty, monipuolisesti kertova museo. Se ei jätä epäselväksi lottien työn arvoa. Lottia oli kaikkialla missä tarvittiin. Siellä Mannerheimin Päämajassakin oli satoja lottia. Lottien tarina ei kuitenkaan ole kattava kertomus naisten roolista. Sota koski kaikkea ja kaikkia.

Sillanpään Marssilaulussa lauletaan ”kotiaskareet jäädä saa”. Minkäs teit, mentävä oli. Mutta eivät ne askareet tekemättä jääneet, vaan naisten oli otettava tyhjäksi jäänyt paikka pellolla, tehtaassa, virastossa ja raitiovaunun kuskin pukilla.

Arjen askareet eivät ole kyllin jännittäviä taipumaan kirjoiksi ja elokuviksi. Kuitenkin arjen pyörittäminen oli selviytymisen edellytys. Naisten rooli ansaitsee suuremman huomion, ja ehkä sen kautta osaisimme paremmin samaistua sodan kaikenkattavaan todellisuuteen.

Ihan tyhjän päällä emme kuitenkaan ole. Lottamuseo näyttää tärkeän osan naisten roolista. Sodan ja rauhan keskus Muistissa kerrotaan yhdessä näyttelysalissa naisten sodasta.

Museoissa käyminen kannattaa aina!

Ilkka Juva


Retro museobussi

TU 4500 on nykyään lajissaan maailman ainut säilynyt yksilö. Ansaitsemaansa huomioita ja kunnioitusta nauttivan Kamelin ulkonäkö on palkittu ja huomioitu sekä bussibongareiden keskuudessa että alansa kauneuskilpailuissa. Kuljettajana retkellämme oli Yrjö Iskala, jolle parhaat kiitokset meiltä matkustajilta.

Entisöity Museobussi vm. 1960 on näyttävä klassikko esim. hääkuljetuksiin, merkkipäiviin tai yritystapahtumiin keväällä, kesällä ja syksyllä.

Ulkonäkönsä vuoksi “Kameliksi” kutsuttu Büssing TU 4500 Emmelman tarjoaa matkustajilleen muistorikkaan kyydin ja raikkaan tuulahduksen 60-luvulta. Tilausajouransa se aloitti liikennöimällä Euroopassa reittejä Hampurista ja Baselista Roomaan ja Pariisiin. Matkustajia bussi sai lentoteitse kuljetetuista suomalaisista.

Vuonna 1963 Kameli tuotiin koti-Suomeen. Täällä se palveli niin tilausajoliikenteessä kuin reittiliikenteen ruuhkavuoroillakin. Reilun kymmenen vuoden palvelun jälkeen auto myytiin yksityiselle omistajalle ja se muutettiin retkeilykäyttöön asuntoautoksi. Näihin aikoihin sillä ajettiin Euroopan maanteitä yli miljoona kilometriä.

1980-1990 luvuilla Suomen Turistiauto entisöi auton entiseen loistoonsa. Täysin peruskorjattu ja entisöity 35-paikkainen turistibussi tarjoaa nykyään ikimuistoiset, tyylikkäät kyydit lyhyissä tilausajoissa.

Teknistä tietoa:

Alusta: Büssing TU 4500 Koti: Emmelman Pituus: 9,9 m, Leveys: 2,3 m, Korkeus: 3,1 m Kokonaispaino: 10 655 kg Moottori: V6, 5,43 l (110 hv) Huippunopeus: n. 100 km/h


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle

Kirjaudu sisään