Lähes 30 liiton jäsentä osallistui kotimaanmatkan monipuoliseen ohjelmaan. Bussi lähti Helsingin Kiasman pysäkiltä tiistaiaamuna 10. toukokuuta. Osa jäsenistä oli valmiiksi Länsi-Savon maisemissa ja liittyi mukaan vasta Mikkelissä.
Bussimatkaa elävöitti jäsenemme lehdistöneuvos Ilkka Juvan mielenkiintoiset puheenvuorot. Hän on Sodan ja rauhan keskus Muistin hallituksen puheenjohtaja ja on ollut tiiviisti mukana tiedekeskuksen toiminnassa sen perustamisvaiheista lähtien. Lue Ilkan juttu Muistin perustamisesta.
Ilkka Juva SSL retki Mikkeliin. Video: Maarit Tyrkkö
Nelostielle päästyämme Ilkka Juva puhui Mikkelistä päämajakaupunkina. Hyvät rautatieyhteydet sekä kallioinen Naisvuori olivat ratkaisevassa asemassa, kun Mikkeli valikoitui sodanaikaisen päämajan paikaksi. Kaupungissa oli talvisodan alkaessa vähän yli 10 000 asukasta. Päämaja tarvitsi toimintaansa varten paljon tiloja sekä kaupungista että lähiseudun kartanoista.
Mikkeliä pommitettiin talvisodassa useaan kertaan, rajuimmin loppiaisena 1940 sekä 5. maaliskuuta.
– Pommitusten kohteena ei ollut Päämaja. Tuskin vihollisella edes oli varmaa tietoa, mihin se olisi sijoitettu. Pommituksia tehtiin ympäri maan siviilikohteisiin. Tarkoituksena oli lamauttaa väestön taistelutahto. Vastaavaa järjestelmällistä siviilikohteiden pommittamista ei maailmassa ollut aikaisemmin tapahtunut.
Menomatkan toinen tietoisku käsitteli ylipäällikön junaa, jonka salonkivaunu sijaitsee Mikkelin rautatieasemalla. Salonkivaunu oli aiemmin toiminut Valtion rautateiden pääjohtajan vaununa. Armeija tilasi VR:ltä kolme esikuntajunaa, joista kaksi oli sodan aikana käytössä ja toinen niistä ylipäälliköllä. Marsalkka Mannerheim matkasi sodan aikana junallaan kaikkiaan noin 80000 kilometriä.
– Juna oli tärkeä kulkuväline, koska tiestö oli tuolloin aika kehnossa kunnossa. Junassa saattoi majoittua ja pitää neuvotteluja. Lisäksi Marski arvosti junassa matkaamista, koska se oli hänen mukaansa ainoa paikka, jossa sai olla rauhassa, Juva kertoi.
Ylipäällikön junan salonkivaunussa on otettu monien tuntemat valokuvat Hitlerin onnittelukäynniltä Marsalkan 75-vuotispäivillä Immolassa. Salonkivaunun tapaamisesta on taltioitu Hitlerin 11 minuutin monologi, jonka on väitetty äänitetyn salaa.
– Jalallinen mikrofoni kyllä näkyy ihan valokuvissa eikä se ollut mitenkään piilossa. Eikä tuossa vaunussa ollut hattuhyllyäkään, jolle mikrofoni muka oli heitetty.
Salonkivaunuun pääsee vierailemaan aina 4. kesäkuuta Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä. Ilkka Juva toivoo, että vaunu saataisiin vielä joskus Sodan ja rauhan keskus Muistin pihaan. Se sopisi paremmin sen kokonaisuuteen kuin nyt hieman piiloon rautatieaseman kupeeseen.
”Tämä on tarina, jota ei saa unohtaa. Tämä on tarina, josta pitää oppia.”
Mikkeliin päästyämme suuntasimme heti Sodan ja rauhan keskus Muistiin sekä Päämajamuseoon. Ne toimivat rakennuksessa, jossa Päämaja sijaitsi toisen maailmansodan aikana. Kouluksi rakennettu talo on muutettu modernin tiedekeskuksen käyttöön. Päämajamuseo on toiminut talossa vuodesta 1974.
Muistin ruokalassa nautitun lounaan jälkeen kuulimme tiedekeskuksen auditoriossa lehtori, FL Leena Hangasmaan esityksen. Muisti on maan ensimmäinen ja ainoa humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekeskus. Se kertoo sodasta edistääkseen rauhaa, keskittyy sotaan ilmiönä ja ihmisten kokemuksena.
– Muisti on niille, jotka ovat kiinnostuneita sodan historiasta, mutta erityisesti niille, jotka eivät ole, Hangasmaa kiteytti.
Koska Muisti on tiedekeskus, se seuraa koko ajan tieteenalojensa uutta tutkimusta. Digitaaliseen näyttelyyn on helppo vaihtaa sisältöjä.
Hangasmaan kiinnostavan yleisesittelyn jälkeen oli aikaa kierrellä Muistin näyttelyissä sekä Päämajan huoneissa. Monille ehkä järisyttävin oli virtuaalikokemus taistelusta Lähteenlohkolla Summassa 1.2.1940. Hyvin vaikuttava oli myös seinänkokoinen maailmankartta, joka havainnollisti toisen maailmansodan tapahtumien etenemistä eri puolilla maailmaa.
Päämajamuseossa näimme Marskin työhuoneen samassa asussa, mihin se sodan päätyttyä jäi. Operatiivisen osaston maavoimatoimistossa oli kartat levällään kuin niitä olisi tutkittu hiljattain.
Uskon, että monilla kävijöillä näyttelyn koskettavuutta lisäsi parhaillaan meneillään oleva sota Ukrainassa ja sen uutiskuvasto. Olemme myös sukupolvea, jolla viime sotien kokemukset tulevat vielä hyvin lähelle. Evakkoperheen koko omaisuus kärrykuormassa ei ole pelkästään historiaa vaan joillekin vierailijoille omaa lapsuutta.
Ensimmäinen matkapäivä päättyi upeaan illalliseen Mikkelin Klubilla. Komea kattaus, Marsalkan sauvoilla koristellut lasit ja lautaset odottivat seuruettamme pitkässä pöydässä.
Ennen ateriaa isäntämme Ilkka Juva kertoi Mikkelin Klubin vaiheista sodan aikana. Kabinetin seinillä oli valokuvia Klubin arvovieraista sekä pöytäkartta, josta selvisi Marsalkan ruokailuseurueen kokoonpano. Lähes neljän vuoden ajan ylipäällikkö lähimpine alaisineen söi Klubilla lounaan ja päivällisen joka päivä aina Mikkelissä ollessaan.
Mannerheim oli tottunut Venäjän armeijassa palvellessaan nauttimaan aterioihin kuuluneet ruokaryypyt, lounaalla yhden ja päivällisellä kaksi. Tätä perinnettä jatkettiin ylipäällikön aterioilla myös Mikkelin Klubilla. ”Luontaisetu” oli syytä nauttia täysimääräisesti kaadettuna eli piripintaan. Näin sai alkunsa Marskin ryyppy. Sellainen kuului luonnollisesti myös SSL:n seurueen ruokajuomiin.
Muutoinkin illallinen kunnioitti arvokkaita perinteitä: alkuruuaksi suussa sulava vorschmack ja pääruuaksi kuhaa Walewska. Ruokiin, juomiin, paikkaan ja seuraan tyytyväinen seurueemme käveli Klubilta lyhyen matkan hotellille.
Länsi-Savossa mennään digi edellä
Hieman tihkusateisena keskiviikkoaamuna kevätretkemme jatkui bussilla Länsi-Savon toimitukseen. Päätoimittaja Timo Laitakari johdatti porukan seminaaritilaan, jossa hän kertoi maakuntalehden kuulumisia.
Länsi-Savo perustettiin vuonna 1889 ja nykyisen nimensä se sai 1917. Lehti oli alkuvaiheessa kallellaan nuorsuomalaisuuteen, mutta vuodesta 1951 lähtien se on ollut sitoutumaton. Laitakari aloitti päätoimittajana vuonna 2017.
– Länsi-Savolla luistaa ihan hyvin, Laitakari vakuutti.
Lehdellä on ollut vaikeita aikoja, mutta nyt verkko on tuonut uutta kasvua. Printtilehden levikki laskee, mutta digi on korjannut tilannetta: noin 30 % on pelkkiä digilehden tilaajia. Lehti myös rekrytoi uusia toimittajia ja muuta henkilöstöä. Toimittajia on nyt yhteensä 19.
Laitakarin mukaan Länsi-Savon kulta-aikaa oli 1980-luvun loppu, jolloin levikki pyöri 30 000:n kieppeissä. Toimittajia oli kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Nyt levikki on alle 15 000. Kaksikolmasosaa lehden rahoituksesta tulee tilaajilta.
Jutut tehdään digi edellä eli ensisijaisesti verkkoon. Paperilehti koostetaan tuottajalähtöisesti.
Päätoimittaja Laitakari näytti kiinnostavan listan edellisen viikon luetuimmista jutuista: 10:n kärki koostui pelkästään paikallisista aiheista. Luonnollisesti myös valtakunnallisiin aiheisiin etsitään paikallinen näkökulma.
– Silti saamme palautetta, miksi lehti ei puolusta maakuntaa. Ajamme maakunnan etua tarjoamalla sille journalistisia palveluja. Olemme ihmisen puolella, emme organisaation, Laitakari perusteli.
Toisen retkipäivän maittava lounas syötiin Kenkäveron päärakennuksen salissa. Kenkävero on ollut Suomen suurin puupappila. Vuosisatainen pappilavaihe loppui 1960-luvun lopussa. Tuon jälkeen pappilamiljöö ränsistyi pahoin, mutta 1980-luvun lopussa kulttuurihistoriallisesti arvokasta kohdetta ryhdyttiin onneksi kunnostamaan.
Lohisopan ja marjapiirakan jälkeen oli aikaa tehdä ostoksia pihapiirin kaupassa. Bussimatka kohti kotia sujui rattoisasti rupatellen mukavassa seurassa. Oli myös aika kiitellä kaikkia reissun järjestelyihin osallistuneita, erityisesti Ilkka Juvaa, Maarit Tyrkköä ja Silja Latvasta.
Ilmeisen tyytyväinen seurue jäi Kiasman pysäkille. Monien toiveissa siinsi jo uudet matkat kotimaassa ja kauempanakin.
Teksti: Kirsti Sintonen
Lisää aiheesta:
