Yhteensä 28 SSL:n jäsentä ja seuralaista suuntasi syyskuun 7. päivänä Baltian maista keskimmäisen pääkaupunkiin. Joukossa oli muutamia, jotka lähtivät Riian matkalle ensimmäistä kertaa.
Ohjelma alkoi hienosti Suomen Latvian suurlähetystöstä. Se sijaitsee kauniissa 150 vuotta vanhassa, tyylillä remontoidussa kivitalossa. Seinänaapurina on Ukrainan lähetystö, joten poliisiauto on jatkuvasti parkissa rakennuksen edessä. Noin sadan metrin päässä on Venäjän lähetystö. Sitä vastapäisen Lääketieteen museon seinää komistaa valtava, vähemmän mairea Putinin kasvokuva.
Suurlähettiläs Anne Saloranta ja ulkoasiansihteeri Jaakko Koivusaari kertoivat kiinnostavasti Latvian ajankohtaisesta tilanteesta sekä Suomen ja Latvian suhteista. Saloranta on ollut ulkoministeriön uralla 26 vuotta, Latviaa ennen Namibiassa kuusi vuotta.
Vierailumme sattui lähetystön väen kannalta kiireiseen ja juhlavaan ajankohtaan: ulkoministeri Elina Valtonen oli edellisenä päivällä ensivisiitillä Riiassa ja osallistui Nordic-Baltic -kokoukseen. Ministerit tutustuivat muun muassa Partian Latvian tuotantolaitokseen. Salorannan mukaan puolustus- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö, Nato-ulottuvuus korostuvat entistä enemmän lähetystön työssä.
Latvia lakkautti asevelvollisuus vuoden 2007. Nyt sitä ollaan palauttamassa ja uudet alokkaat astuvat palvelukseen ensi kesänä.
Sijainniltaan Latvia on polttopisteessä. Hybridihaasteita tulee jatkuvasti Valko-Venäjän suunnalta. Rajan valvontaa on tehostettu. Saloranta kertoi, että käyntiämme edellisellä viikolla tapahtui noin sata laitonta rajanylitystä. Syyskuun alun tilanteen mukaan raja-asemista on avoinna enää kaksi, kolme on suljettu.
Myös maan sisäisiä haasteita riittää. Neljäsosa maan asukkaista on venäjänkielisiä. Kiistellystä kieliuudistuksesta on ollut juttuja myös suomalaisessa mediassa. On arvioitu, että noin 20 prosenttia venäjänkielisistä tukee Putinia ja Ukrainan sotaa.
Toisena päivänä tutustuimme Riian kauniisiin jugend-rakennuksiin. Monet ryhmästämme olivat käyneet kaupungissa myös aiemmin, mutta näytti selvästi siltä, että arvotaloja on saatu vuosien aikana entistä komeampaan kuntoon. Kolmisen tuntia kestäneen kävelykierroksen aikana saimme erinomaisen oppaamme Marja Lazdanen johdolla perusteellisen katsauksen jugend-tyylisuunnan eri vaiheista, kuulimme kiinnostavia tarinoita ja näimme kymmeniä hienoja kivitaloja. 1800-1900 -lukujen taitteen jugend oli yksinkertaisempaa kuin hyvin koristeelliset myöhemmän kauden talot 1910-luvulta.
Illansuussa oli vuoro Latvia – kilpailukykyinen kohde liike-elämälle ja matkailulle -seminaariosuudelle. SSL:n varapuheenjohtaja Pertti Nyberg oli valmistellut sen ohjelmaa yhdessä Latvian Investointi- ja kehitysviraston (LIAA) vanhemman markkinoinnin projektinjohtaja Inguna Žīguren kanssa.
Liiviläisten juhlavuoden kunniaksi seminaarin sai aloittaa liivin kielen tutkija ja Livonian instituutin johtaja Valts Ernštreits. Hän kertoi, että liivillä on hyvin vanha historia ja sitä kirjoitettiin ennen suomea.
Vuodesta 1991 alkaen liivillä on ollut Latviassa vähemmistökielen asema, samantapainen kuin saamen kielellä Suomessa. Tutkijan arvion mukaan liiviläisiä on noin 1000-2000, mutta sujuvasti kieltä puhuu enää parikymmentä ihmistä.
– Vaikka liivin kieltä osaavia on enää vähän, identiteetti on vahvassa. Monien latvialaisten suvussa on puhuttu liiviä, Ernštreits kertoi.
Liiviläisen ydinalue sijoittuu Itämeren rannalle niemenkärkeen, jossa on vanhoja kalastajakyliä. Kielen aseman kunnioittamiseksi seudun tienviitat ovat liiviksi ja latviaksi. Kiinnostavaa on, että liiviläisten kansallislaulun sävel on sama kuin Maamme laulun.
Seuraavaksi seminaarissa siirryttiin Latvian liike-elämää koskeviin puheenvuoroihin. Ne aloitti Jānis Lielpēteris, joka toimii Latvian kauppakamarin poliittisen osaston johtajana. Latvian kauppa- ja teollisuuskamari on maan suurin liike-elämän järjestö, jolla on lähes 6000 jäsentä. Kamari auttaa Latvian yrityksiä muiden maiden markkinoille.
Kaupankäynnin taito on syvällä Latvian kansassa ja historiassa – maa ja etenkin Riika olivat Hansa-ajan keskuksia. Historian perinteen ja latvialaisten keksintöjen kautta Lielpeteris siirtyi puhumaan urheilusta. Pieni maa on hyvin ylpeä hienosti menestyvistä jääkiekko- ja koripallojoukkueistaan. Koripallo oli vierailumme aikaan kovasti esillä, kun Latvia päihitti muun muassa Liettuan kovan joukkueen MM-kisoissa. Isoja screenejä, joista otteluita pystyi seuraamaan, näkyi Riian puistoissa.
YIT:n pääjohtaja Latviassa Andris Božē jatkoi yritysten näkökulmasta. Hän puhui myös ongelmista, joita yritykset joutuvat kohtaamaan. Inflaatio oli viime syksynä yli 20 prosenttia, nyt enää hieman yli kuusi. Harmaa talous on edelleen ongelmana.
Viimeisenä seminaariosuudessa puhui Estravel Latvian toimitusjohtajaa Anta Jokste. Estravel on Baltian maiden suurin matkatoimisto. Jokste on ollut noin 20 vuotta matkailualalla, aloittaen Inturistin oppaana. Viime vuosina Latviassa on kasvanut etenkin liike- ja kokousmatkailijoiden osuus.
Täysipainoisen seminaariohjelman päätteeksi Latvian investointi- ja kehitysvirasto tarjosi seurueellemme maittavan illallisen hotellimme ravintolassa.
Lauantain matkaohjelma alkoi tutustumisella Latvian synkkään historiaan. Aluksi kiersimme Riian keskustassa sijaitsevan Miehitysmuseon. Yli 55 000 latvialaista siirrettiin vuosien 1941-1949 aikana työleireille eri puolille Neuvostoliittoa, etupäässä Siperiaan.
Hienosti tehdyt näyttelyt, runsas esineistö, kartat ja pakkosiirrettyjen muistelot tekivät syvän vaikutuksen. Monille kävijöille tuli mieleen kiitollisuus siitä, ettei suomalaisille käynyt samoin. Sota-ajan lisäksi näyttelyssä kuvattiin latvialaisten olosuhteita Neuvostovallan ikeen alla. Mustien ja punaisten seinien jälkeen kierros päättyi valoon: loppuosuuden seinät oli maalattu valkoiseksi – myös latvialaisille koitti vihdoin vapaus elokuussa 1991.
Baltian maat ovat lähellä, mutta monet suomalaiset tuntevat niiden historiaa huonosti. Lisätietoja löytyy lehdistöneuvos Jyrki Vesikansan blogista Tusina kysymystä Baltian maiden historiapolitiikasta.
Seuraavaksi kohteena oli KGB-museo, jonka ankeita sellejä, käytäviä ja karmean teloitusseinän näimme englanninkielisen oppaan johdolla. KGB:n Riian päämaja sijaitsi kulmatalossa tavallisten asuinkerrostalojen naapurina. Päällepäin ei voinut tietää, mitä sisällä tapahtuu. Kuulustelujen päätarkoitus oli nyhtää syytetyiltä allekirjoitus tunnukseen.
Monille käynnistä jäi ehkä päällimmäisenä mieleen oppaan käyttämä ilmaisu ”occupied Finland”. Tämä nostatti seurueessamme aikamoisen vastalauseiden myrskyn. Suosittelimme oppaalle Suomen historian kertausta.
Perjantain tapaan myös lauantain iltapäivässä jatkoimme kiinnostavien seminaariaiheiden merkeissä. Nyt oli vuorossa Latvian median tilanne. Sitä valottivat professori Mārtiņš Daugulis ja Latvian radion uutistoimituksen päällikkö Uģis Lībietis.
Daugulis ja Lībietis eivät pitäneet alustuksia vaan ajatuksia vaihdettiin keskustelun ja kysymysten kautta. Porukkamme halusi tietää muun muassa printtilehtien tilanteesta. Niillä ei ole kuulemma maassa enää poliittista merkitystä. Joitakin viihdepainotteisia julkaisuja ja paikallisia lehtiä ilmestyy edelleen painettuina.
Venäjän kielen asema kiinnosti.
– Isäni kulutti Venäjän televisiota. Latvian tv:stä hän katsoi aamu-uutiset, koska olin siellä töissä, mutta niiden jälkeen hän käänsi Venäjän tv:n puolelle. Hänen mielestään Latvian uutiset oli tylsiä, Venäjän vastaavissa oli poweria. Nyt hän ei enää seuraa propagandaa ja tyytyy oman maan uutislähetyksiin, Daugulis kertoi hauskaan tapaansa.
Latvian julkisen radion kanavista yksi on venäjänkielinen. Libietisin mukaan radion uutistoimitukseen yritetään rekrytoida molempien kielten taitajia.
Meitä kiinnosti myös, miten Latvian media suhtautuu Venäjältä paenneisiin uutistoimituksiin, muun muassa Meduzaan.
– Olemme varovaisia venäläisten medioiden tänne tulon ja täällä olemisen suhteen. Siihen liittyy kansallisen turvallisuuden riskejä. Venäläiset ovat aina venäläisiä. Jos kysyy tänne tulleilta median edustajilta esimerkiksi Krimin tilanteesta, kukaan ei antaisi niemimaata takaisin Ukrainalle.
Lopuksi kysyttiin myös mediaan kohdistuvasta luottamuksesta sekä sitä, houkutteleeko toimittajan ammatti nuoria.
– Palomiehiin, armeijaan ja mediaan luotetaan, politiikkoihin ei niinkään. Luottamuksen aste nousi koronapandemian aikana.
– Toimittajan työ ei ihmeemmin kiehdo nuoria. Avoimiin työpaikkoihin on vaikeuksia saada tarpeeksi hakijoita. Toimittajan homma kiinnostaa vaan, jos naama näkyy tv:ssä, Lībietis kuvasi.
Vilkkaan ja kiinnostavan keskustelun jälkeen oli aika pistäytyä hotellihuoneessa siistiytymässä. Illaksi 20 matkalaista suuntasi oopperaan katsomaan Carmenia. Latvian kansallisoopperan versio Bizetin kuuluisasta oopperasta oli monille katsojille modernein versio, mitä on ikinä nähnyt. Lavan täytti harmaat, graffitien kirjomat lavasteet, katujengien väliset tappelut sekä street- ja break-tanssijat. ”Erittäin vaikuttava elämys”, oli yleisin kommentti esityksen jälkeen.
Viimeinen matkapäivä suuntautui Itämeren rannikolla sijaitsevaan Jurmalaan. Kalastajakylästä kehittyi 1800-luvuilla viehättävä kylpyläkaupunki. Ensimmäiset huvilat rakennettiin vuonna 1812. Vähitellen kauniita puisia pitsihuviloita nousi lisää kapealle 30 kilometrin rantakaistaleelle. Etenkin Venäjän aateliston löysi paikan juhliensa vietolle sopivaksi.
Neuvostoliiton aikana Jurmalassa toimi monia parantoloita, esimerkiksi avaruuslentäjille oma tutka-aseman muotoinen rakennus. Nyt alueelta löytyy muun muassa Latvian presidentin residenssi.
Lämmin ja aurinkoinen sää suosi kävelyä Jurmalan kauniilla kujilla ja hiekkarannalla. Lounas nautittiin rantaravintolassa. Vieraiksi saimme Jurmalassa 25 vuotta asuneet Jukka Rislakin ja Anna Žīgure. Monet matkamme osallistujat tunsivat heidät entuudestaan. Rislakilta ilmestyy ensi helmikuussa kirja tiedustelu- ja vakoilutoiminnasta.
Žīgure kertoi pöytäseurueelle Latvian ajankohtaisesta tilanteesta, muun muassa pitkittyneistä hallitusneuvotteluista. Venäläisen niin sanotun vapaan median tulemisesta maahan hän oli samaa mieltä kuin lauantain seminaariosuudessa esiintyneet Daugulis ja Libietis: aluksi Meduzaan ja muihin vastaaviin suhtauduttiin melko myönteisesti, mutta ”imperialistit ovat aina imperialisteja”.
Kirsti Sintonen
