Tapani Ruokanen (vas.) aloitti paneelin esittelemällä panelistit. Hän avasi taustoja, haastatteli ja haastoi. Ohjaaja, näytelmäkirjailija Juha Jokela, päätoimittaja Erja Yläjärvi ja ympäristötutkija Panu Pihkala kertoivat omista hyvin erilaisista näkökulmistaan mediakokemuksistaan ja journalistisesta tulevaisuudesta.
Suometar-päivä 2019

Tähtikultti journalismissa

Tilaisuuteemme Suomalaisella Klubilla osallistui 140 kutsuvierasta ja liittomme jäsentä. Paneelissa, jota veti Tapani Ruokanen kysyttiin: Onko minä-minä-journalismista tullut median paras tavara? Ilmastonmuutos tulee – viihdytämmekö itsemme hengiltä? Mitä jatkuvan muutoksen vaatimus tekee journalismille?
Katso kuvat ja video sekä lue Tapani Ruokasen panelistien esittely.

Suomalainen Sanomalehtimiesliitto, maan vanhin journalistiyhdistys järjesti 172 vuotta Suomettaren ensimmäisen numeron ilmestymisen jälkeen torstaina 10. tammikuuta 2019 kello 17 Helsingin Suomalaisella Klubilla, Kansakoulukuja 3 keskustelutilaisuuden aiheesta Tähtikultti journalismissa.

Tilaisuuteen osallistui 140 kutsuvierasta ja liittomme jäsentä.

Paneelissa, jota veti Tapani Ruokanen kysyttiin:

  • Onko minä-minä-journalismista tullut median paras tavara?
  • Ilmastonmuutos tulee – viihdytämmekö itsemme hengiltä?
  • Mitä jatkuvan muutoksen vaatimus tekee journalismille?

Perinteinen, juhlava Suometar-päivä 10.1.2019 Helsingin Suomalaisella Klubilla keräsi salin täyteen kutsuvieraita ja SSL:n jäseniä. Johtokunnan jäsen Heljä Salonen toimi kuten huippujournalisti: teki tilaisuudesta paikan päällä videoklipin.

 

Suometar-päivä alkoi juhlallisesti. Tervetuloa sanojen jälkeen puheenjohtaja Maarit Tyrkkö kutsui yleisön eteen liittomme kunniajäsenen ja pitkäaikaisen puheenjohtajan evp., lehdistöneuvos Jyrki Vesikansan sekä nykyisen varapuheenjohtajamme, maisteri Marketta Mattilan vastaanottamaan Tasavallan presidentin heille myöntämät kunniamerkit. Kuva Martti Häikiö.

Vesikansan kunniamerkkiä, Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkkiä, oli hakenut P.E. Svinhufvudin Muistosäätiö. Sen ojensi Muistosäätiön puheenjohtaja, professori Martti Häikiö. Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton anoman kunniamerkin Suomen Valkoisen Ruusun Ansioristin Mattilalle ojensi saatesanoin SSLn puheenjohtaja. Kuva tilaisuudesta, eturivissä panelistit Juha Jokela, Erja Yläjärvi ja Panu Pihkala sekä paneelin vetäjä Tapani Ruokanen.

Lue kuvakavalkadin jälkeen Tapani Ruokasen esittely panelistista sekä Panu Pihkalan kommentti ja tarina, miten hänen kenkänsä kävivät kotimatkalla Suometar-päivän jälkeen Vuosaaressa.

Ylimääräisenä ohjelmana kunniamerkkien jaon jälkeen oli Villa Kokkosen tervehdys. SSL teki taiteilijakotiin kevätretken 2018, josta jäi mukavia muistoja. Pianisti (vas) Elina Viitaila ja oopperalaulaja Antti A. Pesonen esittivät Elinan sovittamat Finlandian ja O sole mion. Sali hiljentyi kuuntelemaan vaikuttavaa esitystä.
Kuvat: Nina Stenros

 

 

 

 

 

 

 

 

Tapani Ruokanen aloitti paneelin esittelemällä panelistit. Hän avasi taustoja, haastatteli ja haastoi. Ohjaaja, näytelmäkirjailija Juha Jokela, päätoimittaja Erja Yläjärvi ja ympäristötutkija Panu Pihkala kertoivat omista hyvin erilaisista näkökulmistaan mediakokemuksistaan ja journalistisesta tulevaisuudesta.

 

Keskustelu kävi vilkkaana. Jyrki Vesikansa pyytää paneelia kertomaan joitakin positiivisia uutisia… 

 

Tunnelma salissa oli hyvä, välillä hiljaisuus muuttui iloiseksi puheensorinaksi.

 

Yrjö Klippi (vas.), Elina Simonen, Leena Majander, Vappu ja Janne Virkkunen. Eturivissä reunimmaisena Martti Häikiö.

 

(vas.) Marketta Mattila sai runsaasti onnitteluja kunniamerkistään. Kuvassa Matti Klinge opastaa merkin käyttöä. (oik.) Onnittelemaan riensi myös Arto Tuominen.
Suometar-päivässä oli monia kohtaamisia: tässä Seppo Sarlund ja Seikko Eskola.

 

Etualalla Erkki Teikari Tampereelta ja Eero Helariutta Porista. Kuva: Eeva-Liisa Vallin

 


Suometar-päivään valmistautuminen

Ennen vieraiden saapumista tarkasteltiin Helsingin Suomalaisen klubin tiloja. Sali oli täynnä tuoleja ja edessä oleva pöytä odotti panelisteja. Kuvassa sihteeri-rahastonhoitajamme Silja Latvanen (vas.), taustalla Roll uppia avaamaan menossa Risto Kunnas, salin edessä oopperalaulaja Antti A. Pesonen, Marketta Mattila ja sihteerin sekä rahastonhoitajan tehtävät Siljalle luovuttanut Jukka Reinikainen, joka kukitettiin pitkästä työstään liiton luottamustehtävissä.
Villa Kokkosen taiteilijapariskunta nautti hienosta esiintymistilasta ja toivotti kaikki tervetulleiksi heidän kotiinsa Järvenpäähän. Sen on piirtänyt Alvar Aalto.

Kuvatekstit Maarit Tyrkkö, samoin kuvat, ellei toisin mainita.


Panelistit

Erja Yläjärvi nimitettiin 24.9.2018 alkaen Iltalehden vastaavaksi päätoimittajaksi. Näin naispresidentin ja naispiispojen aikakaudella on syytä todeta, että Erja on ensimmäinen nainen iltapäivälehden vastaavana päätoimittajana. Kuopiosta kotoisin oleva Erja toimi ennen nimitystään Helsingin Sanomien toimituspäällikkönä.

Yläjärvi on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 2013 ja vastannut muun muassa HS.fi:n uutisdeskistä sekä feature- ja lifestyle-toimituksista. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomien yhteisenä päätoimittajana sekä Suomen Tietotoimistossa uutispäällikkönä ja EU-kirjeenvaihtajana.

”Erjan tausta istuu erinomaisesti Iltalehden sisältöprofiiliin, joka muodostuu niin uutisista kuin monipuolisesta lifestyle-aineistosta, edeltäjä”, kustantaja Kari Kivelä sanoi nimitys tiedotteessa.

Iltalehti on kiistatta maan johtavia digitaalisia uutisbrändejä. Iltalehden verkkosivustolla vierailee viikoittain noin 3,1 miljoonaa eri kävijää ja se on kävijämääriensä perusteella Suomen toiseksi suosituin verkkosivusto.

Erja edustaa uudenlaista journalistista lähestymistä, printin jälkeistä aikaa, jolloin on hallittava koko uuden median repertuaari ja selviydyttävä hengissä ankaran taloudellisen paineen keskellä. Kuulemme realismin äänen häneltä monessa suhteessa. Ja kysymme samalla, vieläkö unelma journalistisesta tavoitteesta totuuden puolesta on olemassa.


Juha Jokela on teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja sekä viime vuosien menestyneimpiä näytelmäkirjailijoita Suomessa, ellei menestynein. Pinnalle hän nousi tv-sarja Pulkkisen käsikirjoittajana. Seurasi kolme näytelmää: it-buumia ruotinut Mobile Horror, kristinuskosta ammentanut Fundamentalisti ja bisneksen ja politiikan suhdetta kuvannut Esitystalous. Näytelmän ytimessä on kipuilu muutosten edessä – etenkin sen muutoksen, että valkoisen, keski-ikäisen heteromiehen pitäisi luopua vallastaan.

Marketta Mattila kirjoitti Kanavan tuoreimmassa numerossa kuinka Esitystalous-näytelmä viipaloi mediatodellisuutta:
”Katsojat pääsevät mukaan fiktiivisen espoolaisradion toimitukseen ja muutoksen imuun. Eläytymään työntekijöiden häviön ja voiton tunnelmiin ja aistimaan, mitä konkreettisesti tarkoittaa paiskia töitä immateriaalisen ja uudella dynamiikalla ladatun lähetysvirran uhanalaisena sisällöntuottajana. Jokelan draamalla on monta kärkeä, jotka osuvat ilmastonmuutokseen. #metoo –ilmiöön, valtahierarkioihin ja niissä lymyävään opportunismiin, minä-brändäämiseen, tähtikulttijärjestelmää ylläpitävään individualistiseen eetokseen ja journalismin alasajoon. Tähän kaikkeen antaa pulssin disruption kellotaulu, jonka ikuinen tikitys on kanavauudistusta piiskaavien muutoskonsulenttien hillotolppa, iivisniemeläisen ajattelijan termein. ”

Mattilan mukaan ajankuva on sen verran takka, että mediakäyttäjien ja eritoten ministeri Anne Bernerin kannattaisi tehdä opintomatka Espooseen. Jokelan draama imitoi Mattilan mukaan taiten eri sukupolvien radiopersoonia ja tähtiä maneereineen. Kuinka moni täällä olevista on tutustunut Radio Stagen muutosmaailmaan?

On sanottu, että Jokelan näytelmät ovat tyyliltään ennemmin realistisia kuin postmoderneja. Juonet ovat suoraviivaisia, päähenkilöt Jokelan omin sanoin ”vaikeuksiin joutuvia idealisteja”, miljöö nykypäivän kaupunki ja aiheena ihmissuhteet, perheen tai työyhteisön. Dialogia on paljon ja huumori kuivaa.

Kansallisteatteriin tehty Patriarkka sai ensi-iltansa 2012, Esitystalous – Tehtävä Espoossa ja Sumu 2016. Nyt Espoon kaupunginteatterissa pyörii Esitystalous 3 – Radio ja tulossa on kolmas työ Kansallisteatteriin, Dosentti.


Panu Pihkala on tohtori, tietokirjailija ja tutkija, tausta monitieteellisessä ympäristötutkimuksessa. Pääala on maailmankatsomusten ja uskontojen tutkimus. Hän julkaisi äskettäin kirjan Päin helvettiä – ympäristöahdistus ja toivo? Panu Pihkalan tutkimusten kivijalka on luonnontieteessä, jonka tuloksista viestimiseen liittyy ongelmia ja eri tahot soveltavat erilaisia poliittisia päämääriä. Ihmiset näkevät ilmastonmuutoksen hyvin eri tavoin.

Panu edustaa humanistis-yhteiskunnallista ympäristötutkimusta, jossa luonnontieteet ja muut tieteet käyvät vuoropuhelua. Monitieteellisistä näkökulmista on puhuttu vähän Suomessa. Toiset näkevät eli kehystävät ilmastonmuutoksen uhkana, toiset mahdollisuutena. Erilaiset ryhmät kehystävät ilmastonmuutoksen itselleen suotuisalla tavalla. Pahamaineisimpia esimerkkejä ovat eräiden öljy-yhtiöiden kampanjat ilmastonmuutoksen vähättelemiseksi. Kehystämistä tapahtuu myös ilmastoaktivistien ja ympäristöjärjestöjen taholta. Tieteellisesti olennaista on totuudellisuus. Lisäksi asiaa on tarkasteltava eettisesti.

Ihminen havaitsee, että hänen elämäntapansa on kestämätön hiilidioksidipäästöjen kannalta, mutta hän pitää elämäntavastaan eikä haluaisi luopua siitä. Jännite käy ajan myötä vaikeaksi sietää. Se kuluttaa psyykkisiä resursseja ja aiheuttaa ahdistusta.

Ympäristöahdistuksen lisäksi korostat toivoa, luottamusta, sitkeyttä, rohkeutta – arvioit jännittävästi, että meidän ihmisten levottomuus, liimautuminen elektronisten laitteiden äärelle, jopa äreys ja kova kiirekin johtuu surumielisyydestä, joka väreilee koko nykyisen elämäntavan taustalla.

Yleinen kulttuuri tarjoaa ennen muuta nautintoja, kulutusta, aineellista hekumaa – taustalla on elämänmuoto, joka perustuu fossiilisiin polttoaineisiin, jatkuvaan aineelliseen talouskasvuun ja edullisiin luonnonvaroihin. Tuot ympäristökeskusteluun sellaiset käsitteet kuin häpeä, syyllisyys ja suru – menetyksen tunne voi syntyä vaikka siitä, että joku rakas puu kaadetaan.

Ihmisillä on nykyään taipumusta kyseenalaistaa faktoja ja sotkea keskenään mielipiteet ja tosiasiat. Esimerkiksi poliittinen mielipide tai kanta muuttuu faktaksi. Tosiasioitten erottaminen mielipiteistä on olennaisinta mediassa. Ihmisellä on aina ollut taipumus taivuttaa faktat omien mielipiteittensä tueksi – ei tässä voi ympäristöväkeä yksin syyttää. Sosiaalinen media sotkee entisestään asetelmaa.

Maailmanlopun ennustajia on ollut aina. Mutta puhut siitä, että meidän aikanamme tehdään elokuvia ja puhutaan paljon dystopioista eli eri tavoin tuhoon tuomitusta maailmasta. Useat tutkijat ovat liittäneet yhteen ympäristöasioiden ja kuoleman käsittelyn vaikeudet. Osa heistä viittaa klassiseen väitteeseen teollistuneiden ja markkinayhteiskuntien kieroutuneesta suhteesta kuolevaisuuteen.

Myös medialukutaitoa tarvitaan, kun maailma täyttyy kielteisistä uutisista – tosin eihän muunlaisia voi juuri olla, kun median tehtävänä on kaivaa yhteiskunnan esityslistalle korjaamistarpeita. Olet kirjoittanut myös internetin teologiasta. Mielenkiintoinen on rinnastuksesi ydinaseet ja ympäristökatastrofi, joka toteuttaa hitaasti sen, mikä uhkasi tulla ydinsodan myötä.

Tieteentekijät ovat akateemisessa yhteisössään tottuneet keskittymään faktoihin ja jättämään tunteet sekä henkilökohtaiset seikat sivuun. Käytännön vaikuttamis- ja viestintätilanteissa kuitenkin vaaditaan tunneulottuvuuden huomioimista. Esimerkiksi henkilökohtaiset kertomukset ovat vaikuttavia. Tarvitaan lisää avointa keskustelua tieteentekijöiden ja tieteellisen tiedon roolista. Keskustelua myös median edustajien kanssa.

Perinteisestä toimintamallista, jossa aina kutsutaan paikalle kaksi vastakkaista näkemystä omaavaa henkilöä, on luovuttava, jos tiedettä arvostetaan. On tuotava esiin esimerkiksi ilmastotieteeseen lähtökohtaisesti kuuluva skeptisyys ja se, että tästä huolimatta ylivoimainen valtaosa tutkijoista pitää ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta tosiasiana.

Käsittelet nykyajan elokuvien sanomaa – Suuret kertomukset ovat saaneet uudet muodot: Star Wars, Taru sormusten herrasta tai Narnia ovat toivon lähteitä. Pohdit, miten ihmiset löytäisivät ympäristötuhotietoisuuden ja torjuntareaktioiden keskellä mahdollisuuden voimaantumiseen ja osallisuuteen. Siihen tarvitaan suuria tarinoita. Tuhot, uhkat, luopuminen eivät houkuttele.

Masennusta ja ahdistusta voi torjua, Avoin keskustelu eri tulevaisuudenkuvista ja niiden herättämistä ajatuksista ja tunteista on tarpeen. Toivo on asenne, joka säilyttää merkityksellisyyden myös silloin, kun optimismi on vaikeaa.

Teksti: Tapani Ruokanen


Panu Pihkala lähetti kiitokset liitolle kutsusta heti tilaisuuden jälkeen. ”Olin iloinen voidessani osallistua monialaisen paneelin rikkaaseen keskusteluun. Journalistinen yleisö oli ilahduttavan kiinnostunut ympäristöasioiden psykososiaalisista ulottuvuuksista, joita toin esiin. Kiitos liitolle kutsusta.” Samalla hän kertoi illan päättyneen kenkä jahtiin.

”Miten kenkäni kävivät Vuosaaressa ilman minua”

Vaihe 1: kaksi pussia mukana metrossa, kenkäkassi jää penkin alle, Puotilan metroasemalla havahdun tilanteeseen.

Vaihe 2: stoalainen suhtautuminen: ”Menetykset pitää joskus hyväksyä,” siirryn lähikauppaan ostamaan peruselintarvikkeita.

Vaihe 3: kaupasta tullessa mieleen juolahtaa, että Vuosaaressa kääntymässä käyvä metro saattaisi muuten kohta olla taas Puotilan asemalla.

Vaihe 4: takaisin metroasemalle, kyttäys tietyn oven edessä.

Vaihe 5: metro saapuu, blitzkrieg-hyökkäys sisään, kangaskassi löytyy, syöksy kenkien kanssa takaisin asemalle.

Vaihe 6: metron matkustajat katsovat hämmentyneinä ikkunasta, kokemusasiantuntija virnistelee asemalla. Metro lähtee, niin minäkin.

Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle

Kirjaudu sisään