Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton vuosi 2018 on lähtenyt onnistuneesti käyntiin.

“Suometar-Päivä” 2018

Perinteinen Suometar-päivä eli keskustelutilaisuutemme Helsingin Suomalaisella Klubilla, torstaina 11. päivänä tammikuuta 2018, oli kaikin puolin onnistunut. Kiitos siitä kuuluu kaikille paikalla olleille. Kiitos!

Osallistujamäärä oli kaikkien aikojen suurin, 150 henkeä, aiheemme kuuma ja polveileva ”Totuuden jälkeinen aika”. Suometar-päivän paneelia veti puheenjohtajana varapuheenjohtajamme Marketta Mattila ja jäseninä siinä olivat Suomen Kuvalehden päätoimittaja, emeritus Tapani Ruokanen, Iltalehden terveystoimittaja Heljä Salonen – molemmat SSL:n johtokunnasta – sekä Vuoden Paras Tietokirja Kanava-palkinnon saanut ja Tietokirjallisuuden Finlandia -ehdokas, päätoimittaja Hanna Nikkanen (aiheenaan ilmastonmuutos) ja Suomen Kuvalehden Journalistipalkinnon saanut Aamulehden politiikan toimittaja Lauri Nurmi (aiheenaan Sipilän hallitus ja perussuomalaisten politiikankäännökset).

Vaikka valeuutisia on ollut aina, jopa 1800-luvulla Uudessa Suomettaressa, meidän aikanamme ne ovat nousseet merkityksiltään ja tavoitteiltaan aivan uuteen valoon. Keskustelua olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, sillä liittomme jäseneltä Yrjö Länsipurolta ”tilattu yleisöpuheenvuoro” sekä yleisön joukosta nousseet panelistien herättämät kommentit ja puheenvuorot valaisivat teemaa kiinnostavasti eri näkökulmista. HSK:n buffet-pöytä kuitenkin odotti, joten kysymykset ja puheenvuorot oli pakko lopettaa
– ja jatkaa keskustelua pöydissä.

Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle

Kirjaudu sisään