Helsingin Kaapelitehdas on monipuolinen kulttuurikohde. Ryhmämme aloitti Teatterimuseosta, johon tutustuimme opas Mari Ala-Nikkolan johdolla. Pääkohteena oli Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäyttely, joka on avoinna tämän vuoden loppuun.
Suomenkielinen teatteri sai alkunsa vuonna 1869. Kolme vuotta myöhemmin perustettiin Suomalainen Teatteri. joka vaihtoi nimensä vuonna 1902 Suomen Kansallisteatteriksi. Samana vuonna valmistui näyttävä graniittirakennus Rautatientorin reunalle.
Juhlanäyttely esitteli monipuolisesti eri aikojen näyttelijöitä, upeita pukuja, lavasteita. Esillä olivat myös muun muassa Kaarlo Bergbomin työpöytä, Ella Erosen kuntopyörä ja hakkaamisesta kärsinyt pesukone Kristian Smedsin Talvisota-näytelmästä. Pesukoneen ja sodan yhdistävä symboliikka on saanut uusia ulottuvuuksia Ukrainaan kohdistuvan Venäjän hyökkäyssodan myötä.
Teatterimuseon seinien yläosassa kulkeva aikajana kertoi teatterin vaiheista. Se oli rytmitetty Kansallisteatterin johtajien kausien mukaan. Johtajien linja on aina näkynyt teatterin linjassa ja tuotannossa.
Lopuksi jäi hieman aikaa kierrellä museossa omin päin, lueskella kiinnostavia tekstejä ja tutkia tarkemmin pukujen hienoja yksityiskohtia.
Seuraavaksi 25 hengen ryhmämme suuntasi Kaapelitehtaan päädyssä sijaitsevaan Hima & Sali -ravintolaan, jossa nautimme maittavan iltapalan. Sen lomassa saimme kuulla toimittaja, kriitikko Raisa Rauhamaan kiinnostavan esityksen Tanssin talon vaiheista.
Rauhamaa aloitti kertomalla, että tanssin oma talo oli jo suomalaisen vapaan tanssin pioneerin Maggie Gripenbergin haaveena lähes sata vuotta sitten. Teatterimuseossa saimme nähdä valokuvia tästä nykytanssin kansainvälisestä pioneerista Syvää liikettä -näyttelyssä, joka on auki 5. maaliskuuta saakka.
Tanssin oma talo pysyi haaveena pitkään. Seuraavaksi sitä ajoi 1980-luvulla Doris Laine. Ooppera oli siirtymässä uuteen rakennukseen ja Bulevardin vanha talo olisi sopinut tanssille. Mutta ajatus ei toteutunut. Kansallisoopperan uusi talo valmistui 1993.
2000-luvun alussa tanssitaitelijat alkoivat ajaa hanketta tosissaan. Vuonna 2010 Tanssin talo tuli Suomen Kulttuurirahaston kärkihankkeeksi. Varsinainen läpimurto tapahtui 2014, kun Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi Tanssin talon rakentamiseen 15 miljoonaa euroa. Ehtona oli, että päätös siitä tapahtuu vuoden sisällä ja että valtio ja kaupunki sitoutuvat sen käyttökustannuksiin. Peruskivi muurattiin 2020.
Raisa Rauhamaa kertoi siitä, kuinka tanssijoiden toiveet ja toteutunut rakennus eivät täysin vastaa toisiaan. Tanssijat olisivat toivoneet monia harjoitussaleja ja kohtaamispaikkoja näyttämöiden lisäksi. Todellisuus on kuitenkin kaksi tanssin kannalta suurta näyttämöä – muu karsiutui pois tontin pienuuden takia.
Nyt talon toimitusjohtajana on Niki Matheson. Jane ja Aatos Erkon säätiö näkyy edelleen vahvasti taustalla muun muassa nimekkäiden kansainvälisten tanssijoiden esityksissä. Viime syksynä koreografi Pina Bauschin esitykset myytiin loppuun nopeasti. Talon ohjelmistokumppaneina ovat Tero Saarinen Company, Tanssiteatteri Hurjaruuth, Circo-uuden sirkuksen keskus, Juhlaviikot ja Zodiak – Uuden tanssin keskus.
”Tanssin talon perusrahoitus on heiveröistä. Mutta onneksi tuntuu siltä, että yleisö on löytänyt paikalle ja se nostaa tanssin identiteettiä. Aika näyttää”, Raisa Rauhamaa lopetti hyvän esityksensä.
Matriarkaatti on kannanotto saamelaiskulttuurin puolesta
Liiton syyskausi on koostunut ajanhermolla olevista tilaisuuksista: Mediapiiri informaatio-, hybridi- ja kybervaikuttamisesta ja Supo-vierailu ajankohtaisista kansallisen turvallisuuden teemoista. Joulukuun kulttuuriretkestä ajateltiin jotain ihan muuta, mutta kuinkas sattuikaan, sekin osui varsin kiihkeän mediakeskustelun saumaan. Kaapelitehtaan retken päättänyt Matriarkaatti-tanssiesitys otti vahvasti kantaa saamelaiskulttuurin ja Lapin alkuperäisluonnon säilyttämisen puolesta.
Ohjaaja Pauliina Feodoroffin Matriarkaatti koostui kolmesta osasta. Niistä ensimmäinen esitettiin Kaapelitehtaan Lasipihalla. ”Alkuperäiskansat ja ei-alkuperäiskansat eivät ole koskaan tervehtineet toisiaan kunnolla”, Feodoroff kuvaa teoksen esittelyssä aloitusosaa. Esiintyjät kulkivat ja esittelivät erilaisia saamelaisuuteen liittyviä esineitä yleisön muodostaman kujan sisällä.
Toisessa osassa yleisö siirtyi Pannuhalliin. Huutokauppa-niminen osa esitteli kuvia saamelaismaisemista, joita uhkaavat hakkuut. Esityksessä tapahtuva huutokauppa pohjustaa teosten todellista myyntiä, joka tapahtuu rinnakkaisena prosessina esitykselle. Kuvien ohella esitettiin luonnon tilasta huolestuneiden saamelaisten haastatteluja.
Viimeinen kolmas osa oli nimeltään Matriarkaatti. Tanssiteoksen esittelytekstin mukaan Matriarkaatti tuo näyttämölle naisvartalot. ”Vartalot kohtaavat toiminnassa, jossa meitä pyydetään tiedostamaan vastuumme eri yhteyksien maailmassa.”
Matriarkaatti sai ensi-iltansa Venetsian biennaalissa 2022. Teoksen työryhmään kuuluvat kolttasaamelaisen Feodoroffin lisäksi muun muassa Utsjoelta kotoisin olevat tanssijat Birit ja Katja Haarla sekä saamelainen kuvataiteilija Outi Pieski.
”Monipuolinen kokonaisuus”, kommentoivat monet osallistujat kulttuuriretken antia. Matriarkaatti-esitys ei ollut katsojalle helppo, mutta antoi ajattelemisen aihetta. Sehän on taiteen keskeinen tehtävä.
Kirsti Sintonen
Lisätietoja:
HUOM! Tekstissä linkit on merkitty sinisellä värillä. Klikkaamalla niitä pääset lukemaan lisää aiheesta.
