Hyvät Sanomalehtimiehet ja -naiset!

Katse maailmanhistoriaan paljastaa, että suuria historiallisia murroksia ovat usein edeltäneet muutokset tekstien tuottamisessa ja jakamisessa.

Kun keksittiin kirjoitustaito alkoi tapahtua, ensin noin 5000 vuotta sitten Mesopotamiassa ja vähän myöhemmin myös Egyptissä ja Kiinassa. Savitauluun kirjoitetusta velkakirjasta syntyy raha, kivitauluun lyödystä laista ja jumalmyytistä valtio, työnjako ja sosiaaliluokat. Kastelujärjestelmät ja kaupungit, kuninkaat ja yhteiskuntaluokat alkoivat kehittyä. Yksi niistä on alusta alkaen kirjurit, journalistien sukupuun vanhimmat tunnetut edeltäjät.

Pikakelaamme maailmanhistoriaa hiukkasen, ja kas, on vuosi 1448. Johannes Gutenberg keksii painokoneen Mainzissa. Kirjat, jotka olivat luostarien ja linnojen ylellisyystavaraa, alkavat pian levitä joka kylään. Niiden kanssa sinne leviävät pian myös uskonpuhdistus ja modernin valtion siemenet. Renessanssi ja luonnontiede, heikentyvä kirkko ja vahvemmat kuninkaat, Westfalenin järjestelmä ja nouseva porvaristo häämöttävät horisontissa.

Maailmanhistoriallinen ympärikävelymme saapuu nyt vuoteen 1874. Gävlen lähettyvillä sijaitsevassa Bergvikissa avaa Carl Daniel Ekman ensimmäisen sulfiittiselluloosasta tehtyä paperia valmistavan tehtaan.

On yhdeksän vuotta siitä, kun Uno Cygnaeus on saanut ajettua läpi oppivelvollisuuslain Suomen suuriruhtinaanmaassa ja yksitoista vuotta siitä kun ensimmäinen suomenkielisiä opettajia kouluttava laitos on avattu Jyväskylän seminaarinmäellä. On neljä vuotta siitä, kun Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on saanut Finlands Allmänna Tidningenissä suomen kielen professori August Ahlqvistin kirjoittaman lyttäyksen. Sen mukaan kyseessä on suomen kielen häpeäpilkku.

Kun Ekmanin selluloosapaperi yleistyy, tulee oppikirjoista halpoja. Cygnaeuksen koululle ja Jyväskylän seminaarinmäelle tulee käyttöä. Halpoja tulee myös hartauskirjallisuudesta, poliittisista pamfleteista, keveistä romaaneista ja Seitsemästä veljeksestä. Mutta ennen kaikkea halpoja tulee sanomalehdistä.

Mikä ihmeellisintä, selluloosapaperia aletaan valmistaa Ruotsin lisäksi ennen kaikkea Suomessa. Metsä, joka on ennen ollut riista-aitta tai marjamätäs, on yhtäkkiä rahaa. Kokonainen kansa nostetaan pikavauhtia pikkukylistä ja metsistä industrialismin ja rahatalouden aikaan. Koskenniskaan syntyy paperitehdas, selkosille kaskisavujen paikalle savotat. Niitä yhdistämään rakennetaan rautatiet, paperia ulkomaille kuljettamaan satamat.

Suomessa ja kaikkialla Euroopassa syntyy uusia lehtiä. Niissä puhutaan pahaa keisareista, vaaditaan oikeuksia työväenluokalle ja vähemmistökansoille. Lehtiä alkaa ilmestyä kielillä, joilla oli ennen varsin vähän luettavaa, sellaisilla kuin suomen kieli. Finlands allmänna tidning ei yhtäkkiä olekaan niin merkittävä foorumi kuin Uusi Suometar, Päivälehti tai Työmies. Lehdet ovat muuttuneet aiempaa halvemmiksi ja suomalaiset samalla entistä rikkaammiksi, koska nyt he myyvät metsää paperitehtaille.

Suomalaiselle paperille painetaan eurooppalaisia lehtiä joka maassa. Syntyy vallankumouksellista liikehdintää, ensimmäinen maailmansota. Ja kas, yhtäkkiä Itä-Eurooppa on täynnä uusia valtioita, jotka ovat syntyneet Saksan, Itävalta-Unkarin, Osmanien valtakunnan ja Venäjän keisarikunnan hajoamistuloksena. Selluloosapaperi ne sai aikaan ja sanomalehdistö. Tuolla yläkulmassa on Suomikin: Helsinki, Turku, Tampere, Viipuri, Sortavala ja Oulu! Nuori kansakunta, jonka on suomen kielen ympärille kääräissyt sanomalehdistö. Maa, jossa ensimmäisten joukossa levisi halvalla painettu selluloosalehti, ja jossa naisetkin saivat äänioikeuden, kunhan asiasta ensin lehdissä kirjoitettiin.

Hyvät ystävät! Olen viipynyt hetken historiassa, ensiksikin, jotta ymmärtäisimme, miten kirjoitus ja sen leviämisen teknologiat muuttavat maailmaa. Ja toisekseen, jotta muistaisimme, miten kotimaamme Suomen historia on kudos metsää, teknologista innovaatiota ja suomenkielistä sanomalehteä, mediaa.

Sanomalehtimiehet ja -naiset, sanomalehtihenkilöt! Olette 120 vuoden aikana luoneet Suomeen valtion ja demokratian, puolustaneet sitä sodassa. Teidän kauttanne ovat virranneet aatteet, jotka muovasivat maamme nationalismin ja kansallishengen, uus- ja vanhasuomalaisuuden, pohjoismaisen identiteetin, ay-liikkeen, hyvinvointivaltion, Paasikiven-Kekkosen linjan, EU- ja Nato-jäsenyyden.

Olen itse seissyt journalismin ulkosyrjällä ja marginaaleissa vajaat 30 vuotta. Ammattijournalisti en ole ollut, mutta olen kirjoittanut juttuja, arvioita, kolumneja ja esseitä. En oikein osaa sanoa, mitä on journalistin työ, mutta sen tiedän, että tärkeää se on.

Se on kontekstuaalisaatiota ja todellisuuden kuvausta, tutkimusta, vaikutustyötä ja mobilisaatiota. Se on moraalista arvottamista, maailman äärettömyyden kutistamista sellaiseksi tuotteeksi, että joku sen jaksaa ottaa vastaan. Näitä pieniä kontekstualisoituja maailmoja ovat uutiskatsaukset, mutta myös feature-jutut ja kolumnit.

Journalistin työ on siis siivilöimistä ja kääntämistä, ja moninkertaista sellaista. Maailman tapahtumista pitää erottaa suomalaisille relevantti osa, ja kertoa siitä suomeksi, niin, että asian merkityksellisyys tajutaan. Tätä kaikkea tehdessään journalismi luo kaikille yhteisen suomenkielisen todellisuuden, Suomen. Siinä on kova homma!

Mutta tarvitseeko sitä kukaan, tai arvostaako, tänä päivänä?

Kuten 5000 vuotta sitten, 1400-luvulla tai 1800-luvun lopussa, elämme sanankäytön ja sanankuulon teknologioiden murrosta. Suomessa on ollut jonkinasteinen sananvapaus jo toistasataa vuotta, vaihtelevalla menestyksellä, mutta nyt sen paikalle on tullut myös täysi julkaisuvapaus. Vapaata sanaa riittää, ehkä jo vähän liiaksikin. Kuka enää erottaa vapaan sanan toden sanoista?

Sanomalehdet ovat yhä useammin paperikorissa. Voihan multimedia ja monilukutaito, twiitti ja tiktok-tanssi, tekoälyn kielimalli! Sanonko lisää rumia sanoja? Tuhannen turjaketta tuota somefidiä, hakukoneoptimointia ja snapchatchattiä! Ja sanoja suoltaa ihmisen rinnalla yhä useammin myös kone. Se tekee työttömäksi etuushakemuskäsittelijän ja joulupukin vastauskirjeitä pajakylässä lapsille tuuttaavan kesäkielenkäyttäjän, yhä useammin myös journalistin. Ja tuolla kaiken keskellä seisoo Elon Musk, joka päättää, miten kone sanoja suoltaa ja kelle! Millä ja kenen oikeudella?

Miten käy journalismin, ja miten käy Suomen, jonka journalismi loi? Tai suomen kielen, jolla vielä tänään uutiset halutaan lukea ja kuulla? En tiedä, eikä tulevaisuuden ennustaminen taida muidenkaan erityisosaamista olla.

Sen kuitenkin tiedän, että kieli ja ajattelu kuuluvat yhteen, samoin kuin faktantarkistus, kommunikaatio, kontekstualisaatio, kääntäminen, suodattaminen, tarinankerronta, totuus ja vastaväite. Siksi olen varma siitä, että vaikka journalismi kuolisi, eivät journalistiset hyveet koskaan kuole. Koska näin on, lienee myös journalistisella medialla tulevaisuus, tosin sellainen, jota emme vielä osaa kuvitella.

Vuonna 1962 nuori suomalainen runoilija Pentti Saarikoski nimesi runoelmansa näin: mitä tapahtuu todella. Ja hän kirjoitti:

”Maailma josta lehdet kertovat ei ole todellinen, / se on liian mitätön ollakseen maailma.”

Näin todella on. Sen tiedämme siitä, miten paljon kaikkea muutakin journalismi on tänään kuin lehtiä. Maailman kokoluokkaan ei lehdistö tai journalismi silti kasva koskaan. Mutta kasvaisipa se suunnilleen ihmisen kokoiseksi, kertomaan maailmasta arvokkaasti ja ymmärrettävästi, tai kokonaisen kielen kokoiseksi, puhumaan kaikille, jotka kieltä taitavat.

Siihen suuntaan on matkaa tehty jo 120 vuotta – ja tehdään edelleen!

Onnea Suomalainen Sanomalehtimiesliitto!

Janne Saarikivi