Lasikatto murtui vuonna 2017, kun liiton johtoon valittiin nainen. Journalisti, tietokirjailija Maarit Tyrkkö toimi liiton puheenjohtajana keväästä 2017 kevääseen 2022.
Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton vuosikokous pidettiin Alma-talossa keskiviikkona 3.5.2017 kello 17:00. Pitkäaikainen puheenjohtaja Jyrki Vesikansa oli valittu vuosi sitten kolmen vuoden uudelle kaudelle. Takanaan hänellä oli jo 20 puheenjohtajavuotta ja edessä haave päästä keskittymään väitöskirjatyöhön. Myös 80 vuoden ikä lähestyi. Olin ollut pitkään SSL:n johtokunnassa, myös varapuheenjohtajana, joten Vesikansan pyydettyä minua asettumaan ehdolle tehtävään, noudatin kehotusta – ja tulin valituksi hänen loppukaudekseen eli kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Vuoden 2019 keväällä, minut valittiin jatkamaan seuraavat kolme vuotta, kevääseen 2022.
Kuvamuistoja puheenjohtajakaudeltani
Jyrki Vesikansa oli erinomainen uuden puheenjohtajan kannustaja ja opettaja. Heti toukokuussa (6.5.2017) hän pyöräili työhuoneelleni Eino Leinon kadulle.
Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton juhla Suomen itsenäistymisen ja Uusi Päivä-lehden satavuotisuuden merkeissä järjestettiin perjantaina 27.10.2017 Helsingin Työväentalolla, missä Johannes Koroma piti juhlapuheen. Puhetta kuuntelemassa Raili Koroma ja professori Juhani Leikola.
Uuden puheenjohtajan kyvyt punnittiin seuraavan vuoden SSL:n tärkeimmässä tilaisuudessa eli Suometar-päivänä (11.1.2018) Suomalaisella Klubilla. Juhlan valmistelu käynnistyi jo syksyllä 2017.
Myös edustustehtävät alkoivat (28.2.2018). Olimme yhdessä varapuheenjohtaja Marketta Mattilan ja johtokunnan jäsenen Heljä Salosen kanssa Lääkäriliiton vuosijuhlassa. Tapasimme meille toimittajina tutun arkkiatri Risto Pelkosen. Itse sain alustavasti sovittua toiminnanjohtaja Kati Myllymäen kanssa, että Lääkäriliitto (SLL) järjestää (sponsoroi) meille tulevaisuudessa vuosikokouksen.
Tapana oli ollut, että ennen vuosikokousta johtokunta kokoontui puheenjohtajan kotiin valmistelemaan asioita. Niin nytkin (12.4.2018). Kokoustettiin, syötiin ja päätettiin kunniajäsenistä ja Olli-palkinnoista. Sohvalla Tapani Ruokanen (vas.), pj. Maarit Tyrkkö, Pirjo Nuotio, vara pj. Marketta Mattila, sihteeri Jukka Reinikainen ja Jaakko Leppänen. Edessä Heljä Salonen ja Nina Stenros.
Seuraava vuosikokous pidettiin SAK:n tiloissa, heidän vieraanaan (15.5.2018). Toimitusjohtaja Jarkko Eloranta toivottaa meidät tervetulleiksi.
Kunniajäseniksi nimettiin Jukka Knuuti ja Tuula Virtanen, ansiokkaat liiton jäsenet.
Olli-palkinnot sai kaksi taitavaa journalistia, Risto Kunnas ja Kirsti Sintonen.
Puheenjohtajan tehtäviin kuului pitää yllä hyvää henkeä johtokunnassa. Yhteinen kesäretki suuntautui Harmajan majakalle (10.8.2018). Kuvassa edessä isäntämme alueluotsivanhin Jukka Ketonen, ryhmän reunassa vasemmalla viestintäpäällikkö Laura Kaustinen ja luotsausjohtaja, merikapteeni Sanna Sonninen. Palattuamme rantaan tapasimme esittäytymään tulleen, uudeksi sihteeriksi löytämäni Silja Latvasen. Haastattelun jälkeen johtokunta teki päätöksen valita hänet.
Vuoden 2018 elo-syyskuuhun liittyi vielä ulkomaanmatka – tällä kertaa kohti Kroatian pääkaupunki Zagrebia.
VIDEO: Vuosikokouksen jälkeen 25.4.2019 pääsimme MTV Uutisiin, kun Keke (Keijo Leppänen) valittiin Eila Lyytikäisen ja Raili Kettusen ohella Olli-palkinnon saajaksi.
Jäsenille järjestettiin perinteistä ohjelmaa, muun muassa erilaisia retkiä. Keväällä (14.5.2019) vierailimme Kotkassa. Kävimme Merimuseossa ja tutustuimme kaupunkiin pääpuutarhurin johdolla. Nina Stenros tunsi Heikki Laaksosen ennestään ja hoiti yhteydet.
Kotkassa pääsimme ihailemaan myös Majakkapuistoa. Matkasimme mukavasti bussilla.
Heljä Salonen on mainio videoiden tekijä ja tunnelmien tallentaja. Hän hallitsee myös musiikin ja sai puolisonsa Kari Kriikun esittelemään meille (14.9.2019) Musiikkitalon konserttia.
Ja taas juhlittiin Suomalaisella Klubilla (30.9.2019), nyt Uuden Päivän Rahaston 100 vuotta. Yhteisvalokuvaan kokoontuivat paikalla olleet päätoimittajat. Jarmo Virmavirta (vas.), Jyrki Haikonen, Markku Huusko, Jyrki Vesikansa, Johannes Koroma ja Ari Valjakka.
Syysretki suuntautui Turkuun (30.11.2019) ja kuten maakuntamatkoilla, kulttuurin lisäksi, nytkin käytiin tutustumassa paikalliseen lehtitaloon. Täällä Turun Sanomiin ja päätoimittaja Kari Vainioon.
Jäsenten joukossa oli entinen TS-päätoimittaja Ari Valjakka. Taustalla hymyilevät Elina Simonen (vas.) ja Pirkko Paaermaa.
VIDEO: Turun Sanomiin tutustumisen jälkeen vuorossa oli Amélie-musikaalin päivänäytös. Retken päätteeksi kyselin näkemästämme esityksestä. Toinen kiittää, toinen ei.
Koronapandemia alkaa
Puheenjohtajakaudellani normaalia elämää rajoitti ja sekoitti helmikuussa alkanut koronapandemia.
SSL kohtasi sen vaikutukset heti vuoden 2020 alussa, kun tutustumismatkan ohjelma Ruotsin päivälehtiin Eero Saurin johdolla jouduttiin osittain perumaan lehtitalon vierailukiellon takia. Ohjelmassa olevat laivaseminaari ja Fotografiska onnistuivat, lehtitalon korvasi National Museum.
Koronavuodet 2020 ja 2021 vaativat uudenlaista toimintaa. Kiitos johtokunnan terävien aivojen SSL:n toiminta ei katkennut. Esimerkiksi Pertti Nyberg kehitteli kiinnostavan etä-Mediapiirin, jossa ulkoiltiin Sipoonkorvessa videofilmiä katsellen ja Juha Kauppisen Monimuotoisuus kirjaan tutustuen. Täydellinen pysähdys tapahtui sen sijaan suunnitteilla olevalle Albanian matkalle. Mutta kyllä me liikuimmekin, suusuojat yllä ja käsidesiä jakamalla, kiitos Pirjo Nuotio ja Nina Stenros.
Johtokunta otti käyttöön teams-tapaamiset. Vuosikokousta valmisteltiin teams-palaverissa 27.4.2020. Ruudulla Silja Latvanen, Risto Kunnas ja Kirsti Sintonen, taustalla Maarit Tyrkkö.
Ruudulla Tapani Ruokanen vuosikokouksessa (19.5.2021).
Johtokunnan kokouksissa Suomalaisella Klubilla istuttiin etäällä toisistaan ja ryhmäkuvassa pantiin suusuojaimet asianmukaisesti päälle (6.10.2020). Kuvassa Tapani Ruokanen (vas.), Marketta Mattila, Maarit Tyrkkö, Pirjo Nuotio, Pertti Nyberg, Eeva-Liisa Vallin ja sihteeri, taloudenhoitaja Silja Latvanen.
Kevätretki Riitta Nelimarkan Bongan linnaan Loviisaan muutettiin koronan takia syysretkeksi (10.10.2020). Halusimme mennä turvallisuus edellä. Avarat tilat, kirkkaat värit ja iloiset työt virkistivät. Taiteilijan kanssa keskustelemassa Anu ja Yrjö Klippi.
Martti Häikiö suunnitteli syksyn Mediapiiriä aiheena ”Paasikivi ja media”, olihan Paasikiven syntymästä kulunut 150 vuotta 27.11.2020. Tilaisuus oli tarkoitus järjestää Kansallisarkiston isossa tutkijasalissa. Se ei onnistunut tapaamisrajoitusten vuoksi.
Kuva kertoo ratkaisusta (9.12.2020). Mediapiiriä ei peruttu, vaan Häikiö keksi järjestää sen etänä. Salissa istuivat vain puheenjohtaja Martti Häikiö ja keskustelijat Matti Laitinen (vas.), Jyrki Vesikansa, Margit Hara. Osa johtokunnasta avusti klubilla järjestelyissä.
VIDEO: Martti Häikiö vetää Paasikivi-seminaaria Suomalaisella Klubilla.
Koronapandemia ei hellitä
Myöhemmin ideoimme jälleen etä-mediapiirin ”Häikiön oppien mukaan” jäsenistölle. Taustamateriaaliksi ilmoittautuneille jaettiin Juha Kauppisen kirja Monimuotoisuus (Siltala).
Juha Kauppisen teos sai Kanavan tietokirja palkinnon, sitä jakamassa Ville Pernaa, Riikka Suominen ja Tuomo Lappalainen.
Vuorossa johtokunnan kokous (14.4.2021). Allakassani lukee: Suomalainen Klubi. Korona kuitenkin jatkui – ja kokoukset etänä. Olin Siljan kotona – muut Teamissa.
Ruudulla Pirjo Nuotio, Tapani Ruokanen, Heljä Salonen, Marketta Mattila ja Eeva-Liisa Vallin.
Vuosikokous etänä Allergiatalossa (19.5.2021), puheenjohtajana Jyrki Vesikansa. Kuvassa Olli-palkinnon saanut Matti Laitinen siteeraa kirjaa. Kuuntelemassa varapuheenjohtaja Marketta Mattila, puheenjohtaja Maarit Tyrkkö ja johtokunnan jäsen Nina Stenros. Iso ruutu edustaa jäsenistöä, etäosallistumista.
Jyrki Vesikansa väitteli (9.11.2021) Metsätalossa aiheesta Satavuotisen lehtisodan ratkaisuvaihe? ja juhli (11.11.2021) Katajanokan kasinolla – monet meistä SSL-jäsenistä olimme mukana. Samaan aikaan osuivat Vesikansan 80-vuotispäivät.
Vuosi 2022 vapautti kireän koronatunnelman. Nyt saattoi tavata ilman suusuojaa ja käsidesiä. Jälleen johtokunnan kokous Suomalaisella Klubilla (23.2.2022). Joukkoomme liittyi asiantuntijana Ilkka Juva (takarivi), suunnitteilla kevätretki Sodan ja rauhan keskus MUISTIIN. Agendalla on seuraavan puheenjohtajan etsiminen. Työ alkoi jo edellisenä syksynä ilmoittaessani, että keskittyisin mielelläni vuonna 2020 aloittamaani arkistotyöhön.
Perinteinen kokous puheenjohtajan kotona ja perinteinen kuva. (Katso ensimmäistä kuvaa vuodelta 2018.) Silja, Heljä, Marketta, Maarit, Pirjo, Eeva-Liisa ja Pertti (4.4.2022).
Uusi puheenjohtaja valittiin yksimielisesti Lääkäritalossa pidetyssä vuosikokouksessa 26.4.2022. Maarit Tyrkön jälkeen puheenjohtajana aloitti Kirsti Sintonen (keskellä). Varapuheenjohtajana jatkaa Marketta Mattila (oik.). Toiminnanjohtaja Kati Myllymäen kutsu vuosikokouksen pitämiseen Lääkäritalossa siirtyi talon remontin vuoksi muutamalla vuodella.
Ennen oli silloin, nyt on NYT! Kevätretki Mikkeliin oli vanhan johtokunnan idea ja Muistin hallituksen puheenjohtajan, jäsenemme, Ilkka Juvan suunnittelema ja pitkälti sihteeri-rahastonhoitaja Silja Latvasen järjestämä. Kirsti Sintonen tarttui ohjaksiin ripeästi.
Illallinen oli Marskin klubilla – ja kaikilla oli niin mukavaa!
Edellisen puheenjohtajan takana oli nyt viisi hyvää vuotta – ja edessä uusia houkutuksia.
Tietoa jäsenille
Lopuksi on hyvä muistaa ja muistella jatkuvaa yhteydenpitoa jäsenistöön, etenkin KORONAVUOSINA. Silloin nousevat esille jäsenkirjeet, kotisivut ja omat Facebook-sivut. Näitä kaikkia kehiteltiin johtokunnassa. Projekteja veivät eteenpäin Vaula Aunola, Eeva-Liisa Vallin, Silja Latvanen ja puheenjohtaja. Jäsenkirjeisiin kirjattiin selkeästi uudet tapahtumat, niihin liitettiin suoria linkkejä ohjelmista ja tilaisuuksien raportoinnista.
Kotisivuilla alkoivat Blogit, joista aluksi vastasi Jukka Reinikainen ja sen jälkeen yhdessä Eeva-Liisa Vallin ja Maarit Tyrkkö. Blogin loppuun koottiin pieni tietopaketti kirjoittajasta (Kuka?). Näin uskoimme jäsenistön tutustuvan toisiinsa.
Kotisivuilla tapahtumista kirjoitettiin vuorotellen, mutta lähes kaikki kruunattiin Heljä Salosen tekemillä ammattitaitoisilla videoilla. Myös Matti Laitinen osallistui toimintaan kuvaamalla ahkerasti tilaisuuksia. Kiinnostavia olivat Vaula Aunolalta saadut raportit siitä, mitä juttuja kotisivuilla oli luettu. Niitä esitteli johtokunnan kokouksissa Eeva-Liisa Vallin. Halusimme myös uusiutua ja olla ajassa mukana – tämä merkitsi omien Facebook-sivujen perustamista. Tiedotus on tärkeää!
Ahkerina Silja Latvanen (vas.), Vaula Aunola ja Eeva-Liisa Vallin.
SSL:ssä on aina arvostettu sananvapautta, tiedottamista ja mediamaailman tapahtumien seuraamista. Näin kokoustettiin (10.12.2019) joulun alla 2019.
Kiitos näistä kokemuksista ja vuosista. Oli hienoa saada oppia ja sitten taistella. Yhteishenki ja hyvä energia ohjasivat meitä kaikkia. Edelleen on kiinnostavaa pysyä ajassa, seurata mediaa, keskustella ja rakentaa maailmaa. Olla journalisti ja säilyttää omaa historiaa. Meillä on ollut ja on osaavia johtokuntia ja jäseniä! Meillä on hieno liitto!