Katri Paavolainen, vuodesta 1943 Veltheim, kuvattuna 1942. Kuva: Museovirasto. Kuvaaja Aarne Pietinen.
Jyrki Haikonen:

Mukava radiojuttu Katri Veltheimista

Ohjelmassa paneuduttiin muun muassa Katrin toimittajauraan Uuden Suomen teatteriarvostelijana 1950-luvun loppupuolelta 1980-luvulle.

Radio 1:sta tuli keskiviikkona 9.9 juttu Katri Veltheimista (uusinta vuodelta 2017). Se käsitteli Katrin elämäntarinaa mm. Uuden Suomen teatteriarvostelijana 1950-luvun loppupuolelta 1980-luvulle.

Ohjelmassa tulivat hauskalla tavalla esille – paitsi tietysti asemansa merkittävänä teatteri-ihmisenä – hänen henkilökohtaiset piirteensä, joista me toimittajakollegat US:ssa tulimme hyvin tietoisiksi. Arvostimme Katrin kovaa ammattitaitoa – hän oli toimittajana ehdottomasti alansa huippua. Kun Katri näkyi toimituksen käytävillä, siellä näkyi jotain hyvin journalistista: asiantuntija ja persoonallisuus.

Teatteriarvostelijan työ on iltatyötä ja sikäli kuin jutut päätyivät jo seuraavaan lehteen ne menivät latomoon aina ihan viime hetkellä. Radiojutussa kerrottiin kuinka Katri ehti isänsä Erkki Paavolaisen – Olavi Paavolainen oli Katrin serkku – satavuotistilaisuuteen hautapaikalle vasta 45 minuuttia myöhässä, ja pelasti tilanteen ilmeikkäällä muistopuheellaan.

Sekin tuli esille radiossa, että Katrin mies geologi Valto Veltheim haki hänet monesti toimituksesta autolla illan suussa teatteriin tai sitten tyylikkäässä ilta-asussa sen ajan myöhäisille teatteri-illallisille. Muistan Katrin aina hymyilevänä, iloisena karjalaistyttönä, siitä huolimatta, että hän oli minua parikymmentä vuotta vanhempi. Ja kuulen korvissani hänen iloista karjalaismurrettaan.

Radio-ohjelma julkaistiin muodinmukaisesti nimellä ”Lasikaton särkijät: Katri Veltheim”. Voihan tuon noinkin sanoa, mutta nimenomaan Katria en laittaisi lasikaton alle, en henkilönä, en teatterin ammattilaisena, enkä oikeastaan siitäkään syystä, että toimituksissa oli tuolloin sodan jälkeen eri tehtävissä sekä miehiä että naisia.

Vielä lisämainintana, että Katrin tytär Riitta Wikström (1944-2003) toimi äitinsä tavoin teatteriarvostelijana. Ja ihan lopuksi totean, että juuri mikään muisteleminen ei ole niin antoisaa kuin palata vuosiin Uuden Suomen toimituksessa – ensin Lönnrotinkadulla, sitten Ruoholahdessa ja sitten Kaivokselassa – , etenkin niihin parempiin päiviin, ja myös näin radion ja ihmisten äänien välityksellä.

Jyrki Haikonen

Ohjelma on kuultavissa toistaiseksi Yle Areenassa. Kuuntele ohjelma tästä.

 

Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle

Kirjaudu sisään