Tarinoita menneisyydestä.

Raitiovaunuliikenne elää Suomessa uutta tulemistaan

Liittomme jäsen Eero Sauri tarttui raitiovaunuliikenteen leviämiseen jo 60-luvulla.

Tampereen ja Turun lisäksi Oulu suunnittelee ratikkalinjaa kaupungin keskustasta yliopistolle. Leikkimielisesti idea oli heitetty ilmoille jo 1960-luvun puolivälissä, jolloin Kalevan nimimerkki Nuusku-Frekke ehdotti pakinassaan, että Oulu ostaisi Turusta käyttämättömäksi jäävät raitiovaunut itselleen. Turkuhan oli tehnyt päätöksen ratikkaliikenteen korvaamisesta busseilla.

Itse olin tarttunut Nuusku-Freken pakinaan Avussa tuoreeltaan, maaliskuussa 1964. Kysyin neljältä oululaiselta ja neljältä turkulaiselta (liikennetirehtööri, poliisimestari, ns. tavallinen kansalainen ja kulttuurivaikuttaja), millä ehdoilla kauppa syntyisi. Kalevan Erkki Hujanen tarttui nyt lokakuussa Avun juttuuni ja palautti sen julkisuuteen Tarinoita menneisyydestä -aukeamana 21.10.2018.

Eero Sauri

Lue juttu (pdf)


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle