Mediapiiri kokoontui tiistaina 16. lokakuuta klo 17.00 hotelli Arthurissa (Vuorikatu 19, Helsinki, NMKY:n talo). Teemana oli Helsingin Sanomain huima nousu ja putoaminen tavalliseksi kuolevaiseksi eli lehden kehitys noin 125 vuoden aikana tuoreiden tutkimusten pohjalla.
Paneelissa olivat Suuri affääri-kirjan toinen tekijä, prof. Niklas Jensen-Eriksen sekä HS:n journalismin vaiheita kuvaavan Erkon kylmä sota-teoksen kirjoittaja, fil. tri Aleksi Mainio. Puhetta johti Jyrki Vesikansa, joka parhaillaan tutkii HS:n Uuden Suomen kilpailua vuosina 1939-75. Hänen lisensiaattityönsä Uuden Suomen viimeinen nousu ja tuho 1976-91 löytyy liiton tämän linkin kautta> pdf-muodossa.
Keskusteluun osallistui moni liiton jäsen. Aika tosin loppui laajan teeman käsittelyyn runsaan parin tunnin kuluttua.
Erkot nousivat tietenkin keskustelussa keskeiseen rooliin, vaikka kysyttiinkin, korostuvatko he HS:n puolittain kanonisoidussa tarinassa liikaakin. Sanomain muuttuminen perheyhtiöksi ja pian yhden miehen – ensin Eljas, sitten Aatos Erkon – imperiumiksi ei kuitenkaan ollut itsestään selvää. 1910-luvulla HS olisi saattanut tulla Emil Vainion haltuun, mutta hänet pelattiin ulos ennen varhaista kuolemaa.
Sanomain osake-enemmistön hankki Maissi Erkko 1928 tarmokkain ottein Edistyspuolueen kärkijoukon nenän edestä. Eero Erkko oli epäillyt poikansa pystyvyyttä päätoimittajan tehtävään, mutta pian Eljas Erkko syrjäytti niin V.V. Tuomiojan kuin äitinsä ja veljensä.
Eero Erkon perintöä HS:ssa ovat nuorsuomalainen liberalismi ja uutishakuisuus. Molemmat auttoivat nujertamaan Uuden Suomettaren ja sen seuraajan. Sekä keskikentän oikealla että vasemmalla sivustalla voitiin siten ainakin sietää Hesaria, kun taas US ohjattiin etenkin 1930-luvulla ja 1960-luvun loppupuolella oikealle. Eljas Erkko teki lehteä kaikille painottaen myös viihteellisyyttä, urheilua ja käyttötietoa.
HS ohitti US:n levikissä jo 1911, mutta vielä talvisodan syttyessä levikkien ero oli vain noin 20.000 kpl. Vuonna 1956 ero oli jo kolminkertainen – HS:n noin 250.000 kpl US:n jämähdettyä alle sadan tuhannen kappaleen. Yhtenä tekijänä on US:n toimitustraditiossa korostettu sitä, miten HS rikkoi sotavuosina paperinsäännöstelyä tehden ajan oloissa isoja lehtiä runsaine pikkuilmoituksineen. Ehkä tästä maksetut sakot olivat Sanomain paras investointi.
HS:n nousu kuitenkin jatkui paperinsäännöstelyn loputtua 1949. Vasta Eljas Erkon loppukaudella noin vuodesta 1956 levikki jopa hieman taantui ja HS:n journalistinen kehitys pysähtyi. Eero Petäjäniemen johtama US yritti tässä tilanteessa vastaiskua kohtuullisesti menestyenkin, mutta nousu taittui, kuten allekirjoittaneen tulevassa tutkimuksessa kuvataan.
Aatos Erkko oli vastahakoinen ryhtymään isänsä seuraajaksi. Vertasin tilannetta Asko-yhtiöön, jonka perustamisesta oli äsken kulunut sata vuotta: miksei seuraajaksi Askossa otettu lahjakasta Sirpa-tytärtä, vaan hulttiopoika (tuhoisin seuraksin)? Jensen-Eriksenin mukaan Patricia Erkko (myöh. Seppälä) olisikin ollut pätevä johtaja, mutta ajan oloissa seuraajaksi haluttiin poika. Patricia loi toki oman uran mm. Lehtikuvassa – ja haluton Aatos nosti nukkavierun Sanoma-yhtiön kukoistukseen.
Lähipiirinsä kanssa Aatos Erkko laati uudistussuunnitelmia, jotka pantiin täytäntöön heti isän kuoltua 1965. Keskeistä oli toimittajakoulutuksen aloittaminen; jo aiemmin Sanomain markkinointiväki oli ollut voitontahtoista. Enimmillään HS:n levikki ylitti puolen miljoonan kappaleen rajan pari kuukautta US:n paperiversion kuoleman jälkeen talvella 1992. Siitä levikki on median myllerryksessä jokseenkin puolittunut.
Poliittisesti HS asettui ”vaaran vuosina” Paasikiven linjalle, mutta oli 1950-luvulla selvästi länsimielinen. Aatos Erkko pyrki puolestaan lähentymään Urho Kekkosta ja lähetti 1975 viimein kirjeenvaihtajan Moskovaankin; US oli tehnyt näin jo 1958.
Vasemmiston lievä myötäily 1960-luvun lopulla auttoi HS:a saamaan otteen ajan hengestä ja suurista ikäluokista. Tärkeää oli kulttuuriosaston luominen. Etenkin ulkomaanosastossa padottiin kylläkin taistolaisuutta.
Parin viime vuosikymmenen myllerrys on hämmentänyt HS:n väkeä, joka oli välillä kovin itseensä tyytyväistä. Esim. Hollannin tv-kanavien hankintaa tai Venäjän-operaatioita olisi toki arvioitu kymmenen vuotta toisin kuin nyt, suurten tappioiden jälkeen. ”Tavalliseksi kuolevaiseksi” tulleen HS:n tulevaisuudesta oli keskustelussa ristiriitaisia näkemyksiä.
Mediapiiri kokoontuu jälleen kevätkaudella.
Teksti: Jyrki Vesikansa
Kuvat: Maarit Tyrkkö
