Kun viimeistelin kirjaa tämän vuoden alussa, käytin uudempaa Good Tape -tekoälysovellusta. Se oli niin paljon parempi kuin Word, että litteroin vanhoja nauhojani uudestaan. Sitaatteja saattoi kopioida tekstiin sellaisinaan.
Toimittajien työtä helpottavat ja nopeuttavat tekoälysovellukset ovat kehittyneet uskomattoman nopeasti. Tietoa etsivät ja tiivistävät sovellukset, kuten Gemini tai Perplexity, ovat journalismin näkökulmasta jo pelottavankin hyviä. Kuka maksaisi sisällöstä, jota voi tuottaa tekoälyllä ilmaiseksi?
***
Kissan nosti pöydälle Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanne, joka sanoi Suomen Lehdistön haastattelussa maaliskuussa, että tekoälymurros tapahtuu viidessä vuodessa ja tarkoittaa mediataloissa sitä, että nykyiset työt pitää pystyä tekemään puolet pienemmillä resursseilla tai vaihtoehtoisesti niin, että nykyisillä resursseilla tehdään työtä tuplasti enemmän ja nopeammin.
Seurasi vilkas keskustelu, jossa korostettiin, että tekoäly voi myös parantaa journalismia ja luoda mediayhtiöille uudenlaista liiketoimintaa. Itse uskon, että tekoäly voi lisätä journalismin arvoa ja kysyntää, jos mediayhtiöt toimivat viisaasti. Tekoälyn tuottama persoonattoman ja epämääräisiin lähteisiin perustuvan tiedon tulva saa ihmiset kaipaamaan tuttuja toimittajia ja luotettavia sisältöjä.
Sitten onkin se iso ”jos”. Suomalaiset ovat insinöörikansaa ja suomalaiset mediayhtiöt ovat olleet sekä digimurroksen että tekoälymurroksen eturintamassa. Ne ovat vahvoja teknisessä puolessa, mutta heikkoja henkilöstöpolitiikassa.
Tekoälyn aikakaudella yleisö on valmis maksamaan ainoastaan sellaisesta materiaalista, jota ei saa ilmaiseksi, eli asiantuntevasta ja näkemyksellisestä journalismista. Tekoälytyökalut tehostavat toimitustyötä, mutta nekin vaativat kokeneita ja asiantuntevia journalisteja kuratoimaan ja tarkistamaan lopputulosta.
***
Tekoäly edellyttää mediataloilta henkilöstöpolitiikkaa, jossa tunnistetaan lahjakkaat toimittajat ja luodaan heille pitkät ja turvalliset työurat, joissa he pääsevät kerryttämään kokemusta ja asiantuntemusta. Se vaatii myös itsenäisiä toimenkuvia ja tuen antamista yksilösuorituksille, joissa toimittajat pääsevät loistamaan ja nousemaan tunnistettaviksi ”nimitoimittajiksi”.
Huonolta kuitenkin näyttää. Toimittajien määrä on vähentynyt 2000-luvulla yli kolmanneksella ja ansiokehitys on ollut heikkoa. Alalla on koko ajan irtisanomisia, eikä fiksujen nuorten sitoutumista alalle edistä se, että tekoälyn pelotellaan vievän loputkin työpaikat.
Monien mediatalojen toimitus- ja henkilöstöpolitiikka perustuu ajatukseen, että niiden tärkein tuote on persoonaton uutisvirta, jonka tekijät ovat helposti vaihdettavissa nuorempiin ja halvempiin. Tämä malli on tuomittu häviämään tekoälylle.
Tekoälyn maailmassa pärjäävät parhaiten ne mediat, jotka ovat ajoissa satsanneet siihen, että niillä on näkyviä ja nimekkäitä toimittajia.
Elina Grundström
KUKA?
Elina Grundström on toimittaja ja tietokirjailija, joka on työskennellyt mm. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana 2016–2019, Journalistiikan vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa 2013–2014 ja Vihreä Lanka -lehden päätoimittajana 2006–2010. Hän on kirjoittanut mm. kirjat Alkuperämaa tuntematon 2002, Musta orkidea 2013 ja Ukrainan musta multa 2023. Hänen uusin teoksensa on syyskuussa 2025 ilmestyvä Tehtävä Keski-Suomessa, Vesa-Pekka Kangaskorpi ja kaikkien aikojen mediavallankaappaus.
BLOGI
Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.
