Topeliuksen puistoon eilen satanutta ohutta lumipeitettä ei enää ole, Finlandia-palkinnot on jaettu, itsenäisyyspäivä on tulossa, joulu lähenee vauhdilla. Kuitenkin kaikki on erilaista kuin ennen – kehitellään uusia tapoja toimia. Seuraavat kolme viikkoa on elettävä ETÄELÄMÄÄ.
SSL:n johtokunta kokoontui keskiviikkona 25.11. Kansallisarkiston kahdeksannen kerroksen neuvotteluhuoneeseen keskustelemaan Suometar-päivän järjestämisestä 14.1.2021. Mutta hyvältä ei näytä, sillä yksi tilaisuuden tärkeimmistä anneista on koota jäsenet yhteen tapaamaan toisiaan uuden vuoden alkaessa. Paneelikeskustelu ajankohtaisesta aiheesta, Suomalaisen Klubin hyvä buffet-pöytä ja noin 140 hengen puheensorina – ne kaikki ovat tänään perinteisesti toteutettuina Korona-Suomessa kiellettyjen listalla. Ja pysynevät siellä pitkään. Johtokunta jatkaa pohdintaa 9.12. – ideoita ja uuden toiminnan malleja on, mutta miten hyviä?
Kokouksen jälkeen saimme tutustua isoon tutkijasaliin, josta Heljä Salonen teki meille kaikille tänne kotisivuille tuliaisiksi pari videoklippiä. Itse jututin Marko Paavilaista tutkijan työstä, arkistoista ja hänen meneillään olevasta hankkeestaan, pankinjohtaja Matti Virkkusen elämäkerrasta.
Tapio Bergholm poikkesi tutkijan huoneestaan tervehtimään meitä isoon saliin. Kuulimme häneltä kirjan tekemisestä ja ainakin neljä osaa käsittävästä Koivisto-sarjasta. Hänen työnsä arkistossa jatkuu vielä vuosia.
Pysytään terveinä ja huolehditaan toisistamme etänäkin!
Maarit Tyrkkö