Hyvät SSL:n jäsenet!
Muistellen mielihyvällä yhteisiä Puolan matkojamme, joiden aikana myös Mannerheim ja Puola saattoivat olla keskustelun aiheena. Nyt minulla on ilo kertoa, että suunnitteilla ollut teos on valmistunut ja ilmestynyt sekä otettu hyvin vastaan. Kiitosta ”Mannerheim – Puolan vuodet” on saanut suorastaan ”tyrmäävän runsaasti”. Eräässä palautteessa todetaan: ”Ei ole helppoa kuvata ’monta elämää elänyttä suurta ihmistä’.”
Arvosteluja teoksestamme on julkaistu lähes kymmenessä lehdessä sekä internet-sivustoilla. Koska teoksemme on syntynyt puhtaasti harrastuksesta ja mielenkiinnosta Mannerheimiin ja Puolaan, on akateemisen tahon vastaanotto ja näkemys ilahduttanut meitä erityisesti.
Historiantutkija, professori Martti Häikiö lähetti kiitoskortin: ”Lämpimät kiitokset upeasta teoksestanne ’Mannerheim – Puolan vuodet’. Ja onnittelut todella monipuolisesta, syvällisestä Puolan ja Suomen suhteita kuvaavasta tekstistä. Ainutlaatuinen kuvitus täydentää tekstiä. – – – Teoksenne syventää olennaisesti kuvaa Mannerheimista, Puolasta, Suomesta – ja Venäjästä.”
Tällä hetkellä työskentelemme teoksemme puolankielisen version parissa. Toivomme sen valmistuvan Mannerheimin syntymäpäiville 4.6.2022, mutta kuten kustantajamme sanoo: Mannerheimilla ei ole ”parasta ennen” päiväystä.
Toivotamme Annan kanssa kaikille hyvää syksyä! Tapaamisiin tulevilla Kirjamessuilla, joilla oleilemme kustantajamme Readme.fi:n osastolla – ja mikä hauskaa – ainakin osin myös yhdessä Jyrki Vesikansan ja hänen teostensa kanssa.
Jukka ja Anna Soisalon-Soininen
Ps. Koronan kahleista vapautuessamme matkat ”Mannerheimin jalanjäljille Puolaan” ovat jälleen suunnitteilla.
Teos on saatavilla suoraan Jukalta à 30 € + postikulut ynnä toki hyvin varustetuista kirjakaupoista, jukka.soisalonsoininen@gmail.com , gsm 050-501 54 50.
Lue lisää Facebook sivuilta Mannerheim Puolan Vuodet – Polish Years