– Kirjan Suomen osuudessa on omien muistojeni lisäksi runsaasti referaatteja Zappaa koskevista jutuista sanoma- ja aikakauslehdissä esimerkiksi konserttiarvosteluja ja haastatteluja, Matti Laipio kertoo. Kuva: Matti Laipion arkisto. Taustakuva: Bigstock

Frank Zappan pohjoismaiset yhteydet kirjaksi

Matti Laipio kirjoitti “Frank Zappa – The Nordic Stories” -kirjan Suomen osuuden.

– Aloite mukaantulooni tähän yhteispohjoismaiseen hankkeeseen tuli Norjasta. Sieltä kustantaja Erland Bekkelund soitti ja pyysi minua hoitamaan Suomen osuuden kirjaan, kuvaa Matti Laipio osallistumistaan musiikkilegenda Frank Zappan pohjoismaisista yhteyksistä tehtyyn teokseen.

– Pyyntö tuli varmaan siksi, että ns. alan piireissä tiedettiin minun olleen paljonkin tekemisissä 1993 edesmenneen Zappan kanssa.

Englanninkielinen teos “Frank Zappa – The Nordic Stories” (Absolutt Forlag 2021) valmistui reilussa puolessa vuodessa neljää pohjoismaata edustavien kirjoittajien voimin. Merkittävässä osassa on kirjan runsas kuvitus

– Suomi on kirjassa hyvin näyttävästi esillä kiitos enimmäkseen ennen julkaisemattoman, hyvinkin uniikin kuvamateraalin ansiosta. Kansikuvakin on suomalaisen kuvaajan Henrik Schüttin ottama.

Uuden Suomen taloustoimittajasta levy-yhtiö Scandia-Musiikin tiedotuspäälliköksi siirtynyt Laipio kertoo tavanneensa Zappan ensimmäistä kertaa 1971 Tukholmassa. Sittemmin yhteys tiivistyi Zappan konsertoidessa Helsingissä useita kertoja 1970-luvulla.

– Hänen levyjään Suomessa jakelevan yhtiön edustajana järjestin tuolloin hänelle täällä erilaista oheisohjelmaa. Kävimme muun muassa Vanhan Maestron naisten tansseissa ja seurapiirihäissä.

Helsingin lisäksi Laipio oli useita kertoja Zappan vieraana hänen kodissaan Los Angelesissa. Pisin vierailu kesti viikon. Viimeisten kerran he tapasivat 1992, jolloin Zappan sairaus oli jo pitkälle edennyt.

– Suomen osuudessa on omien muistojeni lisäksi runsaasti referaatteja häntä koskevista jutuista sanoma- ja aikakauslehdissä esimerkiksi konserttiarvosteluja ja haastatteluja. Aineiston keräämisessä tuli kyllä selvästi esiin painetun sanan ainutlaatuinen merkitys menneen tallentajana. Otan osaa niiden puolesta, jotka tulevaisuudessa joutuvat etsimään haluamaansa tietoa erilaisten verkkojulkaisujen viidakosta.

Uudessa Suomessa ja Kauppalehdessä 1960-1980 –luvuilla ja myöhemmin erikoisalojen aikauslehtien päätoimittajana työskennellyt Laipio on viime vuosina tehnyt muitakin musiikkikirjoja. 2019 ilmestyi “Mapesta kaikki alkoi – Tapiola Big Bandin tarina” (Aviador). Vuotta aiemmin Aviador julkaisi Laipion ja Pete Hoppulan kirjoittaman “Sininen sielua myöten: Suomi-bluesin tarina.”

ML/MT


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle

Kirjaudu sisään