Miksi kannattaa arkistoida?
Vaikeita ja helppoja kysymyksiä yhtä aikaa ja samalla vaikeita ja helppoja vastauksia. On eri asia pohtia mitä kannattaa säästää ja mitä arkistoida. Kun ajattelee materiaalia, meissä kaikissa on erilaisten asioiden, esineiden ja paperien säästäjiä, erilaisia kerääjiä. Kun puhutaan Journalistin työstä, saadaan kysymykselle melko hyvät rajat.
Kannattaa kerätä ja säästää omia, tärkeitä ”ammatillisia asioita”, työn suunnittelemisen ja tekemisen eri vaiheita, työn tuloksia. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa päiväkirjoja, muistioita, taustatietoja, käsikirjoituksia ja valmiita juttuja, leikekirjoja, kirjoja. Lisäksi se tarkoittaa C-kasetteja eli työnauhoja ja valokuvia. Joskus myös kirjeenvaihtoa, kortteja, kutsuja, ohjeita, lehdistötiedotteita. Kun arkistokokoelman päämäärä on selvä – kun tietää, mitä pitää tärkeänä tallettaa – kerätty materiaali jalostuu ja karsiutuu.
Yleensä arkistoihin kertyy elettyä elämää, historian tapahtumia, jotakin ajalle arkista ja jotakin poikkeuksellista. Kaikkea sellaista, mikä saattaa kiinnostaa tutkijoita, tapahtumien ja totuuksien etsijöitä, elintavoista ja eri ammateista kiinnostuneita.
Arkistoasioissa ei kannata luottaa vain itseensä. Joskus pahvilaatikoissa on säilynyt materiaalia, jonka arvoa ei laatikkoa tutkiessaan ymmärrä. Jokin pieni yksityiskohta voi olla avain suurempaan. Siksi aluksi on hyvä koota yhteen kaikki osaset. Kun niitä tutkii jonkun toisen kanssa ja vertailee hänen kokoelmaansa – mahdollisesti puuttuvat palaset löytyvät ja rakentuu kokonaisuus. Ei siis tule olla liian kriittinen omille pahvilaatikoilleen, on hyvä lähteä suuremmasta kokonaisuudesta.
Nyt kannattaa arkistoida sillä ”peti on pedattu”
Suomalaisella Sanomalehtimiesliitolla on oma arkistonsa Kansallisarkistossa. Viimeksi sitä ovat päivittäneet Jyrki Vesikansa ja Jukka Reinikainen vuoteen 2005 sekä Maarit Tyrkkö ja Silja Latvanen vuoteen 2015. Tämä työ jatkuu. SSL:n vuosikokouksessa 2024 ehdotin, että perustaisimme tämän oman arkistomme rinnalle jäsenkuntaa varten itsenäisen kokoelman, johon kerättäisiin mediatyöhön liittyvää aineistoa. Kokoelman työnimeksi ehdotettiin Toimittajan työ.
Pohjustin asiaa neuvottelemalla ajatuksen sopivuudesta Kansallisarkiston väen kanssa. Keskustelut olivat kannustavia ja innostuneita. Olisi hyvä saada talteen journalistien ”mennyttä maailmaa” tässä tietotekniikan kirjeettömässä ja tekoälyn mullistamassa ajassa. Ajatus otettiin hyvin vastaan SSL:n vuosikokouksessa ja myöhemmin johtokunta perusti työryhmän viemään sitä eteenpäin. Työryhmän puheenjohtajan Tuomo Lappalaisen aloitteesta hankkeen nimeksi otettiin Journalistin työ.
Huippuna kokoelman keräämisessä on, ettei jäsenistön tarvitse uhrata omia varojaan paperimateriaalin eikä esimerkiksi C-kasettien tai VHS-kasettien digitoimiseen eli arkisto- ja käyttöversioiden teettämiseen. Liiton hakemana löytynee varoja ja apurahoja. Pöytä on katettu!
Muutama oma kokemus
Miten itse innostuin oman yksityisarkistoni kokoamisesta? Kaikki alkoi, kun tulin eläkeikään ja ryhdyin saamaan ”valtion stipendiä” (eläkettä). Olin päättänyt, että aloitan silloin toimittajan työni tutkimisen. Availin pahvilaatikoitani ja kuuntelin työnauhojani. Kirjoitin kirjat Tyttö ja nauhuri (WSOY 2014) ja Presidentti ja toimittaja (WSOY 2016). Samalla materiaali järjestyi pariinkymmeneen Etolan laatikkoon.
Kirjojen ilmestyttyä Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva lähetti sähköpostiviestin – ja 2017 hän tuli nykyisen pääjohtajan Päivi Happosen kanssa työhuoneelleni katsomaan, mitä siellä oli. Vuosi 2018 kului Henry Theel kirjaa toimittaessa ja vuonna 2019 aloin 286 digitoidun C-kasetin järjestämisen kuuntelemalla ja luetteloimalla niitä. Samalla hain apurahoja saadakseni apua arkiston järjestämiseen Kansallisarkistossa. Rahastot ja säätiöt eivät olleet myötämielisiä, ja niin päätettiin, että aloitin itse materiaalini järjestämisen (kuratoinnin) tutkijankammiossa vuoden 2020 alussa.
Tähän kului kaksi vuotta. 15.12.2021 valmiina oli 166 koteloa ja luonnosluettelo koteloista ja niiden sisällä olevista vaipoista. Teksti piti vielä toimittaa ja painattaa luetteloiksi. Valmista tuli, syntyi 238 sivun luettelo, jonka esipuheen päiväsin 24.8.2022. Tämän jälkeen työt jatkuivat digitoituja nauhoja kuuntelemalla ja luetteloimalla. Ääniarkiston 464 sivun luettelo on päivätty 24.1.2024. Vielä piti koota pieni 30-sivuinen ääniarkiston lyhyt sisällysluettelo, joka valmistui 22.2.2024.
Luulin jo, että ”tässä tämä on”, mutta erehdyin. Ääniarkiston vieminen Kansallisarkiston omaan tietokantaan vaati vielä tekstejä koskien Aineistojen historiaa ja Tietosisältöä. Lisäksi tarvittiin Excel-taulukko, johon piti tiivistää jokaisen nauhan pääsisältö yhdelle riville. Tätä kaikkea sanotaan kuratoinniksi – kuten meille opetti Kai Ekholm SSL:n lokakuun Mediapiirissä. ”Ellei arkistoa järjestetä eli kuratoida, aineisto jää pahvilaatikoihin ja vain harvoin tavoittaa tutkijan.”
Oli onni, että jouduin asiantuntijana itse järjestämään oman aineistoni. Samaan pyrimme omassa SSL-hankkeessamme – olemme itse parhaita työmme asiantuntijoita.
Arkiston käyttö
Arkistot heräävät hitaasti, sana niistä lähtee kiertämään vähitellen. Kirjojeni ilmestyttyä uteliaisuus materiaaliin heräsi. Arkiston järjestelyvaiheessa Aleksi Mainio ja Reetta Hänninen kävivät työhuoneellani tutkimassa puhelinpäiväkirjoja. Mainio tutki Erkon ja Kekkosen yhteisiä ajatuksia 1980 Moskovan olympialaisista. Hännistä kiinnosti Tamminiemi ja Maija-Liisa Heini. HS Kuukausiliitteen toimittaja Sami Sillanpää löysi tietoa vuoden 1918 Haminan punaisten teloituksesta ja Unto Hämäläinen Englannin valtiovierailusta ja Karvalakkivaltuuskunnasta. Mikko Virta sai apua tekemästäni Rex Bosleyn taustahaastattelusta väitöskirjaansa ja kirjaansa Operaatio Kekkonen. Tapio Bergholm löysi Sorsaa koskevan uuden tiedon ja Anita Elomaa tutki mummuni Eva Tulenheimon arkistopapereita kirjoittaessaan hänestä pienoiselämäkerran uuteen lottagalleriaan.
Olen iloinen, että työni on kannattanut ja että arkistoni elää – ja on hyvässä hoidossa Kansallisarkistossa. Odotan paljon nyt käynnistyvästä SSL:n Journalistin työ -kokoelmasta, siihen kertyvästä tiedosta – ja sen myöhemmästä vaikutuksesta median historiaan. Työn edetessä jäsenille tullaan jakamaan lisää yksityiskohtaista tietoa ja vastaamaan mm. kysymyksiin arkiston käytöstä, tekijänoikeuksista ja tiedon saatavuuden mahdollisista rajoituksista.
Maarit Tyrkkö
KUKA?
Kirjoittaja on ollut vakituisena toimittajana 1970-luvulla Suomen Kuvalehdessä ja Uudessa Suomessa. Syksyllä 1979 hän aloitti Weilin+Göösin kirjallisen osaston päällikkönä. Työt jatkuivat Iltalehden kulttuuritoimittajana ja sen jälkeen vapaana kirjoittajana. Vakituinen avustussuhde Kotiliedessä lääketieteen toimittajana jatkui 14 vuotta. Lehtijuttujen lisäksi hän on toimittanut yksin ja yhdessä asiantuntijoiden kanssa yli 60 tietokirjaa, useita muistelmia.
Viimeiset vuodet ovat olleet täynnä arkistotyötä yksityisarkiston järjestämisessä Kansallisarkistoon. Historiallisesti merkittävin arkistokokonaisuus koostuu presidentti Urho Kekkosen viimeisistä vuosista 1975–1981, joita Tyrkkö sai luottotoimittajana seurata läheltä.
Tyrkkö toimi Lääketieteen toimittajien (nyk. Terveystoimittajat ry) puheenjohtaja 1991–1992 ja 2001–2002 ja Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton puheenjohtajana 2017–2022. Hän on molempien järjestöjen kunniajäsen.
