Sotien jälkeisessä maailmassa 1940-luvulla rauhan tultua kansakunnat saattoivat keskittyä yhdessä uuden rakentamiseen. Talkoissa yhteishenki kehittyi. Tuossa maailmassa yhteiskuntakriittisten puolueiden kannatus jäi teollisuusmaissa seitsemän prosentin tasolle. Pitkän rauhankauden ja hyvinvoinnin kasvun aikana samoissa maissa vastaava osuus on noussut 35 pros. lukemiin. Kansalaisilla on varaa valittaa; Suomessakin Perussuomalaiset ovat liki 25 prosentin kannatuksellaan selvästi suosituin puolue.

Financial Timesin toimittaja Gillian Tett kiinnitti 14.9 kolumnissaan huomiota siihen, miten synkimmän laman vuosina 1930-luvulla ja sodan aikana oikeiston kannatus nousi 40 prosenttiin. Hän käytti aineistonaan kahden maailmanlaajuisen sijoitusyhtiön – Bridgewaterin ja Ipsoksen -aiheesta tekemää laajaa selvitystä.
 Ipsos-rahaston tutkimuksen mukaan 64 pros. eri maiden aikuisväestöstä uskoo tänään, että ” kova johto” palauttaisi heidän maansa pois rikkaiden vallanpitäjien käsistä.

Kuulostaako tutulta, kun vastanneista 62 pros. on sitä mieltä, etteivät asiantuntijat tunne tavallisen kansan elämää? Kriittisimmät äänet tulevat Espanjan ja Argentiinan kaltaisista maista, joita komppaavat Brasilia, Puola, Saksa ja Iso-Britannia.

Itäisessä Saksassa Thüringerin osavaltiossa Vaihtoehto Saksalle AfD-puolue kaksinkertaisti äänisaaliinsa lokakuun vaaleissa. Puolue nousi 22 pros. äänimäärällään 
osavaltion toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Liittokansleri Angela Merkelin CDU:n puolueen kannatus vajosi 11,7 prosenttiyksikköä ja oli 21,8 prosenttia.

Ärhäkkään riitapuheen kasvuvauhdissa merkittävää osaa eri puolilla maailmaa näyttelee sosiaalinen media, some. Sen vaikutus on noussut hallitsemattomaksi tekijäksi. Yhteiskunnan perinteisiä arvoja ja rakenteita Trumpin, Johnsonin ja Unkarin Orbanin kaltaiset poliitikot ovat twiittailleet menestykseen. Rauhalliset, tosiasioihin sanomansa perustavat maltillisemman linjan poliitikot ovat toistaiseksi alakynnessä tässä leikissä.

On nurinkurista, miten kvasitieto, ilkeily ja vääristelty vihapuhe on saanut nimekseen ”sosiaalinen media”, some, kun ilmiö on juuri päinvastainen media. Erityisesti maahanmuuttajat ovat joutuneet somen maalitauluksi. Kiihko purkautui esimerkiksi, kun mieleltään häiriintynyt maahantulija sai kansan raivoon. Se syntyi puukotuksen seurauksena Turun Torilla elokuussa 2017. Tapaus oli tietenkin hirvittävä tragedia. Se kiihdytti 200 000 suomalaista vihakannanottoihin Turun Sanomien verkossa. Voi kuitenkin kysyä, miten paljon tässä kiihkossa maahanmuuttajaa kohtaan oli ”ihonvärilisää.”

HS:n toimittaja Paavo Rautio kirjoitti kolumnissaan 7.12 faktaperustein Euroopan muuttovirroista. YK:n tilastojen mukaan Euroopan kovimman muuttopaineiden alla oleviin maihin on vuoden 2015 jälkeen tullut vuosittain 110 000 ihmistä, kun heidän määränsä samaisena vuonna oli lähes10-kertainen eli miljoona tulijaa. Pakolaiskriisin vuosina Suomesta haki suojelua 32 000 ihmistä. Tämän vuoden luku lokakuun loppuun mennessä on 3 800, joista uusia vajaa puolet.

Joukkoviestimien tehtävänä on antaa puolueille mahdollisuus kertoa äänestäjille tavoitteensa ja miten ne toteutettaisiin maahanmuuttajien osalta. Vaikkei Jussi Halla-Aholla olisikaan todellisia humaaneja keinoja näiden valtavien haasteiden ratkomiseen, hänen ei ole tarvinnut muuta kuin seurata sivusta muiden kädenvääntöä ja pitää suunsa kiinni.

Television tenteissä hän avaa sen lyhyisiin, usein sarkastisiin kommentteihin, ”satasiin.”
Näin hänen kilpensä säilyy kolhuilta. Kysyjien kokemus ja kyvyt eivät ole riittäneet ainakaan toistaiseksi tuon kilven puhkaisemiin.

Olisiko median ja erityisesti sen eturivin toimijoiden syytä katsoa peiliin. Muuttovirtojen taustojen määrätietoisella seurannalla voisimme tehdä enemmän hallitun maahanmuuton hyväksi. Tosiasia on, että nykyisellä toimintatavalla jäämme loukkuun, kun Afrikan nykyinen miljardin ihmisen (keski-ikä 19 v.) määrä kaksinkertaistuu 2050 mennessä.