Olin silloin tällöin kirjoitellut mielipiteitäni yhteiskunnallisista asioista muun muassa Sotilaskoti-lehden, Helsingin Sanomien, Munkinseudun sanomien ja Kodin Kuvalehdenkin sivuille. Martti Huhtamäen ollessa Ilta-Sanomien päätoimittajana 1978 päätin rohkaista mieleni ja tarjota juttuani hänelle kolumnipalstalle. Sinne kirjoittivat lähinnä poliitikot ja tuolloin kaikki kirjoittajat taisivat olivat miehiä.

Mara Huhtamäelle lähettämässäni kirjeessä yritin antaa itsestäni monipuolisen kuvan. Koska Mara oli ja on vieläkin urheilumiehiä, kehuin lähetekirjeessäni hiihtäneeni juuri hiljan Saariselällä yhtenä päivänä 70 kilometriä. Niinpä hän rohkeni ottaa minut Ilta-Sanomien kolumnistiksi! – Vuosina 1978-1991 kirjoittelin Ilta-Sanomiin kymmeniä kolumneja.

Tärkeä ihminen ja kolumnisti

Tunsin olevani todella ”tärkeä ihminen paikallaan”, kun vuoden 1979 eduskuntavaalien aikaan pääsin korvaamaan Ilta-Sanomissa kolumnin kirjoitusvuorossa olleen poliitikon jutun. Oli näet voimassa sellainen karanteeni, etteivät vaaliehdokkaat saaneet kirjoittaa kolumneja ainakaan Iltikseen juuri vaalien alla.

Tuolloin lehdestä soitettiin minulle iltapäivällä kotiin, että olisiko minulla jokin juttu valmiina. ”Lehti menee pian painoon ja kirjoitusvuorossa oleva henkilö on eduskuntavaaliehdokas.” Sanoin, että onhan minulla yksi keskeneräinen kirjoituksen luonnos työpöydälläni. Toimituksen ”juoksupoika” tuli hakemaan juttua noin 20 minuutin kuluttua. Kun poika ilmestyi, juttu oli vielä kesken. Kirjoitin sen loppuun pojan seisoessa tuolini takana. – Silloin tunsin olevani tosi tärkeä kolumnisti!

Kirjoitussuhteeni Ilta-Sanomiin loppui vuonna 1984, kun sain uudelta päätoimittajalta kirjeen, jossa hän kirjoitti vain, ”että kirjoitteluni loppuu nyt”.

Onnekseni sain jatkaa kolumnistina Uudessa Suomessa vuodesta 1985 lehden lopettamiseen, vuoteen 1991 saakka. Kaiken kaikkiaan tulin kirjoittaneeksi Ilta-Sanomiin ja Uuteen Suomeen yhteensä 139 kolumnia. Sen lisäksi tein 50 erilaista mielipidejuttua muihin lehtiin.

Yritin tosissani parantaa maailmaa

Tätä blogia varten selailin lehtileikkeitäni ja totesin kirjoittaneeni muun muassa seuraavien otsikoiden alla: Taito tervehtiä, Auta nuorta ammattiin, Sijaa rakkaudelle, Tarvitaan kotiavustajia, Jääkaappiko perheen kokoaja? Nainen ja puolustusvoimat ym. ym.

Uuden Suomen viimeisimpiä kolumnejani oli kirjoitus EVA:n raportista ”Suomi etsii itseään”. Raportti oli haastattelututkimus, jossa 2500 henkilöstä noin 80 prosenttia oli sitä mieltä, että välinpitämättömyys ja kriittisyys, rikollisuus ja väkivalta, ahneus ja oman edun tavoittelu ovat lisääntyneet. Edellä mainitut raportin tulokset korostivat niitä korjattavia aihealueita, joita olin monissa kirjoituksissani käsitellyt ja koettanut omalta osaltani parantaa maailmaa. Kirjoitusten tavoitteena oli tietysti saada kehitys muuttumaan positiivisemmaksi. Mutta aikamme rientoa tarkastellessa vaikuttaa siltä, että eipä tulosta ole tullut.

Onneksi en sentään ole vähään aikaan törmännyt mainokseen ”Vaihdetaan kotia”, jossa kiinteistövälittäjä tarjoaa asuntoja. Varmaan ilmoittajalla on ollut tarkoitus kertoa asunnon vaihtamisesta, mutta kodin vaihtamisen markkinointi on tuntunut hyytävältä … ja surulliselta.

Eniten minua satutti henkisesti, kun Kotiliesi-lehdestä poistettiin logo KOTI ON YHTEISKUNNAN SYDÄN. Lehti oli tullut lapsuuden kotiini vuosikymmenet ja myöhemmin vielä omaankin kotiini. Mutta ei tullut enää tämän jälkeen!

Keittiön ja tuvan merkitystä ei osata tarpeeksi arvostaa

Kotitalous-lehti oli päätoimittaja-aikanani 1979–2000 koti- ja suurtalousalan ammattilehti. Oli todella mielenkiintoista seurata kansalaisten elintason kohotessa niitä muutoksia, joita tällä alalla tapahtui. Elektroniikka valtasi alaa kotienkin koneistuessa. Jääkaappi oli nopeimmin yleistyneitä koneita. Mutta konemaailma yllätti minut. Pian jääkaapin termostaatti lakkasi toimimasta. Kutsuin huoltomiehen paikalle ja hän korjasi vian.

Ihmettelin huoltomiehelle, miten kone voi mennä rikki vaikkei ikää ole edes kolmea vuotta. Mies katsahti minuun: ”Voi rouva hyvä, eiväthän nykykoneiden termostaatit kestä kuin 2–3 vuotta.”

Totesin hänelle myös, että tuolloin vuoden 2000 paikkeilla kylmälaitteiden myynti-ilmoituksissa tärkeimmällä sijalla näyttivät olevan jääkaappien asemesta jääpalakoneet ja jäänmurskaajat. Tähän ihmettelyyni sain selkeän vastauksen: ”Suomi ja muut Pohjoismaat muodostavat niin pienen markkina-alueen, ettei laitevalmistajien kannata meitä varten tehdä yksinkertaisempia jääkaappeja ja muita koneita”.

Nyt 2000-luvun ollessa jo pitkällä huomaa asuntoilmoituksia katsellessa, että kaikissa uusissa asunnoissa ei ole ollenkaan keittiötä. On vain keittiötila olohuoneessa. Keittiö tai tupa ovat olleet asunnon tärkein paikka ei vain perheen ruokailulle vaan samalla myös perheen ihmissuhteille ja tilan salliessa vieraidenkin kanssa seurustelulle.

Onneksi Suomi on jälleen todettu maailman onnellisimmaksi maaksi. Kunpa vain ymmärtäisimme sen ja arvostaisimme toisiamme, itseämme – ja keittiöitä.

Kuka?

Leena Löyttyniemi kertoo blogissaan työstään toimittajana. Hän on filosofian maisteri, kotitalousopettaja. Pisin työvaihe: Kotitalous-lehden päätoimittaja 1979–2000.

Kuvat: Leena Löyttyniemen arkisto