Päivi Seppä-Lassilan joulumuistoja Abu Dhabista vietetyistä perhelomista.

12 | 2022

BLOGI // Päivä Seppä-Lassila

Missä vietät joulusi?

Joulu on valintojen aikaa. Se, missä sitä juhlimme, kenen ehdoilla, millaisin kustannuksin ja millaisin seurauksin, vaatii hiukan miettimistä. Paitsi niillä, joilla on vuosien, ellei vuosikymmenten aikana vakiintuneet jouluperinteet. Niitäkin saattaa tosin nyt joutua tuunaamaan sähkönkulutuksen ja ympäristövaikutusten vuoksi.

Ensimmäisiä kaupallisia jouluvirityksiä oli havaittavissa jo lokakuun puolella. Black Friday -kampanjat valtasivat mediamarkkinat marraskuun lopulla. Ensimmäisen adventin jälkeen mainosten kärki siirtyy jouluhankintoihin. Tolkuttomiin mittoihin paisunut vuoden kulutusjuhla on ollut jo kauan puistattava. Lahjoja ja ruokaa ostetaan kuormakaupalla. Vähemmälläkin voisi varmaan luoda tunnelmaa ja hyvää tahtoa perheen ja lähimmäisten keskuuteen.

Viimeistään nyt on aika miettiä, miten ja missä aikoo viettää valon juhlaa. Osalle meistä perheen ja suvun perinteet ovat niin voimakkaita, että suunnitelmat ovat selvillä ja joulua vietetään kuten aina ennenkin. Toiset taas ovat vapaampia valitsemaan vaihtoehtoja: voi vaikka jättää koko juhlan väliin tai matkustaa mieluisaan paikkaan. Jotkut ovat elämän yllätysten vuoksi uudenlaisessa tilanteessa.

Matkailu on elpymässä

Matka on hyvä keino välttää jouluvalmisteluihin niin usein liittyvä kiire ja stressi. Ne voi tyystin unohtaa, kunhan saa pakattua laukkunsa ja pääsee lähtemään. Reissua suunnittelevalle on tarjolla monia valmiita vaihtoehtoja: matkoja Baltian ja Keski-Euroopan maiden joulutoreille, hotelli- ja kylpylälomia, risteilyjä niin Reinillä, Itämerellä, Välimerellä kuin kauempanakin, rantalomia Kanarialla tai Aasiassa ja niin edelleen. Ja itse matkansa suunnitteleva pääsee minne vain.

Pahimman korona-ajan jälkeen ulkomaan matkailu on elpymässä. Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tilaston ennakkotietojen mukaan ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin touko-elokuussa 2022 nelinkertainen määrä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Viime kesänä ulkomaanmatkat myös suuntautuivat kauemmas Eurooppaan kuin vuonna 2021, jolloin kolme neljästä ulkomaanmatkasta tehtiin Pohjoismaihin ja Baltiaan. Kestosuosikkien Viron ja Ruotsin lisäksi Kreikka nousi Espanjan ohi kolmanneksi suosituimmaksi kohdemaaksi.

Itsestäänselvyyksistä kyseenalaistuksiin

Olemme eläneet 2020-luvun alkuvuosia tilanteessa, jossa joudumme kyseenalaistamaan monia itsestään selvinä pitämiämme asioita. Kanssaihmisistä on tullut meille kaukana pidettävä uhka mahdollisen koronatartunnan vuoksi, sähkö on meille kallis ja säästettävä resurssi ja matkustaminen etenkin lentokoneella on arveluttavaa ilmastovaikutusten vuoksi. Ilmateitse matkustavat saattavat tuntea lentohäpeää ja vaieta reissustaan.

Ukrainan sotakärsimykset, taistelujen laajenemisen uhka, erilaiset luonnonkatastrofit ja väkivaltaisuudet välittyvät meille päivittäin television ja sanomalehtien uutisissa. Tuntuu, kuin vuosi toisensa jälkeen olisi meille entistä pahempi ”annus horribilis”.

Voimia valon juhlasta

Oman, meille niin tutun rasitteen mielenterveyteemme antaa marras- ja joulukuun pimeys. Päivä on lyhimmillään. Kun tähän vielä lisätään työelämän kiireet ja maailman valmiiksi saamisen paineet ennen joululomia sekä kaikki tehtävät ja velvollisuudet ennen juhlapyhiä, on ihmismielen kestävyys koetuksella.

Siksikin olisi suotavaa, että joulunajasta muodostuisi itse kullekin valoa ja voimia antava eheyttävä kokemus. Mikä ilahduttaisi läheisiäni ja itseäni, mikä lataisi henkiset, fyysiset ja sielulliset akkuni parhaiten, mutta kuitenkin niin, etten rasittaisi kohtuuttomasti talouttani ja ympäristöäni?

En ole jouluihminen, enkä jaksa käyttää aikaani ja energiaani viikkotolkulla joulutunnelman luomiseen. Jos voisin vapaasti valita, niin viettäisin jouluni muualla kuin kotona. Jättäisin kaikki juhlavalmistelut väliin ja käyttäisin niihin varatut rahat matkaan. Se voisi suuntautua kotimaahan, naapurimaihin tai pidemmälle. Teen harvoin reissuja lentäen, joten tarvittaessa olen valmis tämänkin vaihtoehdon valitsemaan.

Olen päässyt tällaiseen tilanteeseen kolme kertaa elämäni aikana. Vuosina 2012 ja 2014 matkustin ennen joulua Abu Dhabiin teini-ikäisten lasteni kanssa. Vuonna 2013 lähdimme koko perhe vanhinta poikaa lukuun ottamatta Vilnaan.

Jouluja vierailla mailla

En olisi ehkä valinnut Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pääkaupunkia Abu Dhabia joululomakohteeksi, mutta sisareni ja hänen miehensä asuivat siellä muutaman vuoden ajan. Meillä oli siis majoituspaikka valmiina. Lisäksi vuodenvaihde on sekä koululaisten kannalta ajallisesti että kohdemaan ilmaston suhteen otollisin matkustusaika. Abu Dhabissa on kesällä ainakin minulle liian kuumaa; joulu- ja tammikuussa lämpötila oli miellyttävästi 20–25 asteen lukemissa.

Loman aikana tutustuimme kaupunkiin ja sen ympäristöön. Teimme myös kolmen päivän reissun Al Ainiin, joka sijaitsee lähellä Omanin rajaa sekä kahden päivän matkan Dubaihin. Molempiin kaupunkeihin matkustimme bussilla.

Näiden kahden matkan aikana ennestään vieras kulttuuri tuli tutuksi sääntöineen ja tapoineen ja kotimaan äidinkasvot kirkastuivat kummasti: ”Tämäkin on meillä paremmin.” Paikallinen säätila voitti kuitenkin valollaan ja lämmöllään 6–0 kotimaan olosuhteet.

Vilnalainen jouluseimi.

Kolmannella reissullamme lensimme aatonaattona Turusta Riikan kautta Vilnaan ja palasimme tapaninpäivänä. Lähtöaika oli aikaisin ja paluu myöhään, joten perillä oloaikaa jäi mahdollisimman paljon. Kaupunki oli kompakti ja helppokulkuinen ja tarjosi riittävästi tutustuttavaa.

Kotijoulu kunniassa

Kolmen ulkomailla vietetyn joulun jälkeen palasimme erityisesti perheemme aikuisten lasten toivomuksesta kotijouluihin, joissa tärkeällä sijalla ovat riisipuuro, joulutortut, kinkku, suklaakonvehdit, kirjat, sauna, kiireetön aika ja iltamyöhäiset kävelyt kynttilöin valaistulla hautausmaalla.

Matkajoulujen jälkeen aikomuksemme olivat varsin selvät, mutta niihin tuli äkillinen muutos. Yksi perheenjäsenistä vietti jouluaattoa lukuun ottamatta joulunpyhänsä ja koko seuraavan viikon sairaalassa. Siellä me muut kävimme sitten vierailulla päivittäin. Elämän yllätyksellisyys päihittää hyvätkin suunnitelmat.

Jouluperinteisiimme kuuluu myös sukulaisille ja ystäville lähetettävä joulukirje, jossa kerromme vuoden aikana koetusta ja eletystä. Traditiomme alkoi 1990-luvun alussa, jolloin olimme nuori lapsiperhe ja halusimme kertoa erityisesti jälkikasvumme kuulumisista.

Vuoden 2005 joulukirjeessä kuvailimme joulunalustunnelmia näin: ”Kummasti meidänkin perheeseemme on syntynyt jouluperinteitä. Sellainenkin perinne meillä tuntuu olevan, ettei kaikki ole ehtinyt valmiiksi, kun joulurauha julistetaan Vanhalta suurtorilta ja Sulo Saarits laulaa radiossa ”Taas kaikki kauniit muistot”.

Riisipuuro on ollut joskus pohjastaan mustaa ja palaneen käryä on leijaillut kodissa muutoinkin. Joulukoristelut jäävät aina aiottua vaatimattomammalle tasolle, kun joulusiivous ja huushollin järjestykseen saattaminen vie niin paljon aikaa.”

Nuorison vakiintuneina pysyneiden toiveiden lisäksi tämän vuoden juhlavalintoihin vaikuttaa alkuvuonna leskeksi jääneen ja haurastuneen 84-vuotiaan äitini tilanne. Hän ei vietä enää joulua isäni kanssa kakkoskodissa eteläpohjalaisella sukutilalla, jossa joulukuusi haettiin omasta metsästä ja kylmä tupa sekä kamarit lämmitettiin puuhellalla ja pönttöuuneilla. Äitini sanoi menevänsä jouluksi hotelliin. Siltä osin neuvottelumme ovat vielä kesken.

Kuka?

Päivi Seppä-Lassila. Kuva: Jaana Kotamäki

Päivi Seppä-Lassila on koulutukseltaan kasvatustieteilijä, opettaja ja informaatikko, mutta hän on toiminut suurimman osan työurastaan viestintäalan tehtävissä. Hän on työskennellyt muun muassa kasvatusaineiden opettajana kansanopistossa, amanuenssina, tiedottajana ja informaatikkona Turun kauppakorkeakoulussa, viestintäpäällikkönä sosiaali- ja terveysalan järjestössä sekä viestintäsuunnittelijana julkaisujen parissa Turun ammattikorkeakoulussa.

Hän on myös matkabloggaaja, jonka Parasta lähteä nyt – matkoja lähelle ja kauas -blogi täyttää helmikuussa kahdeksan vuotta.

Kuvat: Päivi Seppä-Lassilan arkisto.


BLOGI

Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.

BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle