Topeliuksenkadulla oli olohuoneen iso pöytä hyvässä käytössä – noudatettiin turvavälejä. Kirsti Sintosella (vas.) oli mukanaan luettelo valtakirjan lähettäneistä sekä valtakirjat. Ne liitetään kokouksen pöytäkirjaan. Kiitos kaikille valtakirjan lähettäneille. Maarit Tyrkkö toimi kokouksen pöytäkirjantarkastajana. Kuvan helpottunut tunnelma kertoo onnistuneesta kokouksesta.

5 | 2020

Kiitokset jäsenkunnalle!

Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton poikkeusoloissa järjestetty vuosikokous sujui hyvin.

Vuosikokouksen puheenjohtajaksi pyydetyn Risto Kunnaksen johdolla paikalla olivat sihteerinä Silja Latvanen, valtakirjahenkilönä Kirsti Sintonen ja toisena pöytäkirjantarkastajana Maarit Tyrkkö.  Jäsenillä oli mahdollisuus osallistua kokoukseen luovuttamalla valtakirja Kirsti Sintoselle. 

Puheenjohtajana toimi Risto Kunnas, joka johti kokousta Mikkelistä.

Valtakirjoja saapui 16 kappaletta, joista vain kaksi postilähetyksinä, muut sähköisesti. Kaikissa valtakirjoissa kannatettiin tehtyjä päätösehdotuksia. Erovuorossa olleet johtokunnan jäsenet valittiin uudeksi kolmivuotiskaudeksi. Varapuheenjohtajana jatkaa vuodet 2020 – 2022 Marketta Mattila ja johtokunnan jäseninä Pertti Nyberg ja Tapani Ruokanen.

Sihteeri-rahastonhoitajamme Silja Latvanen kirjoitti kokouksen edistyessä pöytäkirjaa tietokoneeseensa. Hänellä oli mukanaan paksu kansio täynnä vaadittavia kokouspapereita.

Kokous sujui ripeästi Risto Kunnaksen nuijan kopsahdellessa tarmokkaasti pykälästä toiseen – sekä Kirsti Sintosen huolehtiessa valtakirjoista. 

Joitakin vuosikokouspäätöksiä lyhyesti

Toimintakertomus hyväksyttiin. Tilinpäätös vahvistettiin ja johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin ja todettiin, että liiton toimintaa tullaan tarkastelemaan uudestaan ja sitä täsmennetään koronan tartuntavaaraan liittyvien kieltojen poistuttua. 

Lisäksi todettiin, että jäsenkunnalle on varattu tilaisuus keskustella liiton asioista ja toiminnasta keskiviikkona 25. marraskuuta 2020 kello 17.00 Kansallisarkiston Isossa tutkijasalissa järjestettävässä tapaamisessa – mikäli korona-tilanne niin sallii.

Jäsenmaksut pidetään entisellään, 25 € ja journalistiopiskelijat 10 €. Talousarvio hyväksyttiin.

Johtokunnasta erovuorossa olevat jäsenet valittiin uudelleen: varapuheenjohtajana jatkaa vuodet 2020 – 2022 Marketta Mattila ja johtokunnan jäseninä Pertti Nyberg ja Tapani Ruokanen. Myös entiset tilintarkastajat valittiin uudelleen: KHT Vilho Kallinen ja varalle HT Jukka Prepula, samoin toiminnantarkastajat: Tuula Virtanen, varalle Margit Hara.

Vielä ennen omille teillemme lähtemistä soitimme uudelleen valituille johtokunnan jäsenille onnittelupuhelut! Tässä vielä virtuaaliruusut, olkaa hyvä:)

Lue uusin jäsenkirje (vain jäsenille)

 


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle