Tänä vuonna 120 vuotta täyttävä Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on osana juhlavuotta aloittanut yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa jäsentensä työssään keräämän ja talteen ottaman aineiston kartoitus- ja arkistointiprojektin. Ehdotuksen kokoelmasta teki liiton aiempi puheenjohtaja Maarit Tyrkkö vuosikokouksen 2024 yhteydessä.
Merkin tilaisuuteen oli saatu hyvät ja asiantuntevat puhujat. Kansallisarkiston ohjaus- ja vastaanottopalvelut -osaamisalueen johtaja Mikko Eräkaski valoitti Kansallisarkiston näkökulmaa journalistisen aineiston merkityksestä. Muina puhujina olivat lehdistönhistoriaan perehtynyt tutkija Janne Ridanpää HS-säätiöstä sekä Maarit Tyrkkö. SSL:n Journalistin työ -työryhmän puheenjohtaja Tuomo Lappalainen toimi tilaisuuden moderaattorina.
Tieto ei säily vahingossa
Mikko Eräkaski esitteli kolme pointtia, miksi kannattaa arkistoida. Pointti 1 on yksilön näkökulma ja kokemus. Yksityisarkistot kertovat aina yksilön näkökulmasta ja kokemuksesta tiettyyn ilmiöön. Yksityisarkistojen rakenne on uniikki – ne eivät noudata viranomaisten, järjestöjen tai yritysten rakenteita. Eräkaski korosti, että yksityisarkistojen rakennetta ei kannata kuratoida liikaa – jos niissä on rakenne.
Journalistin työtä koskevan arkiston kohdalla ykköspointti tarkoittaa Eräkasken mukaan sitä, että arkisto dokumentoi ennen muuta journalistin työtä: työn muutosta, miten työtä on tehty. Kannattaa mennä yksilön kokemus ja näkökulma edellä. Toisaalta aineistot sisältävät ainutlaatuista tietoa myös juttujen kohteista – ihmisistä ja ilmiöistä. Tausta-aineistot voivat avata täysin uusia näkökulmia johonkin asiaan tai jonkun yksilön kokemukseen.
Eräkasken esityksen toinen pointti oli digitaalisuus. Se muuttaa työtä ja haastaa arkistolaisen. Maailma on muuttunut analogisesta digitaaliseen ja se on tarkoittanut työn ja työskentelyvälineiden muutosta sekä koko tiedonvälityksen muutosta. Digitaalisuuden alkuajat ovat osoittautuneet myös haastaviksi arkistoalan kannalta, koska käytetyt formaatit ovat vaihdelleet ja tietoa on voitu menettää, kun sitä on jäänyt erilaisille säilytysvälineille – digitaalinen tieto ei säily vahingossa. Merkin tilaisuudessa paikalla olleet muistavat sellaiset tallennusvälineet kuten kelanauhat, C-kasetit, VHS:t, korput, lerput, CD-romit.
Kolmantena pointtina Eräkaskella oli ”Koska yleläisetkin”. Elinkeinoelämän keskusarkisto ELKA Mikkelissä toimii Yleisradion asiakirjallisen aineiston päätearkistona. Ylen aineistoa on Mikkelissä noin 800 hyllymetriä. Monella Ylen toimittajalla on oma arkistonsa ELKAssa. Heitä ovat mm. Mirja Pyykkö, Helena Itkonen, Eero Silvasti ja Timo-Erkki Heino.
Esityksen lopun ylimääräisenä pointtina Eräkaskella oli hyödyllinen kiteytys, mikä on tärkeintä aineistoa? Aineisto, joka kertoo, miten työtä on tehty. Parhaiten journalistin työstä kertoo mm. suunnitelmat, luonnokset, työn tekemisen vaiheet, myös työpaikasta ja sen toiminnasta kertova dokumentaatio. Julkaisematon aineisto kiinnostaa – se kertoo parhaiten, miten työn kohteena olevat ihmiset ovat itse käsitelleet asioita. Tähän voidaan lukea mm. haastatteluiden nauhat, litteroinnit, kirjeenvaihto, dokumentaatio, jota on käytetty lähteenä jutun teossa. Etenkin historiantutkijoita kiinnostaa aina aineisto, joka tarjoaa ajankuvaa ja maailmankuvaa: aikaan ja paikkaan sidotut ilmiöt: kylmä sota, lama, EU-jäsenyys, paikalliset muutokset.
Muistitieto on aina uniikkia
Tutkija Janne Ridanpää aloitti esityksensä peruskysymyksellä, mikä on journalistinen arkisto? Niitä ovat muun muassa valmiiden julkaisujen tai ohjelmien kokoelmat (kirjastot), journalistien omat henkilöarkistot, toimituksen arkistot, kustantajien/julkaisijoiden arkistot sekä kokoelmat, joihin kuuluu kuva-arkistot ja muistitietokokoelmat.
Ridanpää painotti asiakirjan provenienssin punnitsemista: missä yhteydessä se on syntynyt ja mihin se siten kuuluu?
Lopputuotteet kuten lehdet ja ohjelmavirta on arkistoitu hyvin, mutta toimitusten ja kustannusyhtiöiden asiakirja-aineistojen tilanne on Ridanpään mielestä huono, pois lukien valtakunnalliset mediat. Sanomien lehdet ovat Median museo ja arkisto Merkissä, Yle edellä mainitussa ELKAssa, Uusi Suomi Kansallisarkistossa. Ridanpää oli huolissaan maakunta- ja paikallislehdistä. Merkki otti pari vuotta sitten hoitoonsa Aamulehden arkiston.
”Verkkojournalismi on musta piste. Samoin yhdenkään sanomalehden toimitusjärjestelmää ei ole arkistoitu. Merkki ilmoittautuu kiinnostuneeksi, jos joku taho haluaa ryhtyä tähän”, Ridanpää totesi.
Eri arkistoihin tallennetuissa henkilöarkistoissa on paljon myös journalistin työstä kertovaa sisältöä. Ridanpää muistutti, että median ja journalismin asiakirja-arkistoja ei ole toistaiseksi määritelty yksityisarkistojen hankintapolitiikassa.
Lopuksi hän kertoi Merkin ekologisesta lokerosta. Merkki tallentaa ja säilyttää erityisesti Sanoma Oyj:n toiminnasta syntyviä ja siihen liittyviä aineistoja. Näitä ovat yritys- ja yritys- ja henkilöarkistot sekä erilaiset kokoelmat. Merkki voi ottaa vastaan myös muita suomalaisia mediaan ja journalismiin liittyviä yksityisarkistoja.
”Laajoja esinekokoelmia Merkki ei voi ottaa vastaan. Mutta esimerkiksi toimitustyön muutokseen liittyvät esineet voivat kiinnostaa, samoin journalismiin liittyvät yksityisarkistot.”
Lopuksi Ridanpää korosti journalististen arkistojen merkitystä. Vapaa lehdistö on demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita. Juuri tästä syystä journalismia, journalisteja ja mediaa on tutkittava tieteellisesti ja kriittisesti. Mikään ei takaa yksityisen, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan arkistoaineiston säilymistä paitsi arkistojen tuottajat ja omistajat itse!
”Journalistisen aineiston tallentamisessa on otettava huomioon myös lähdesuoja. Muistitieto on aina uniikkia!”
Toimittajalle tarttuu mukaan kiinnostavaa
Lopuksi Journalistin työ -kokoelma-aloitteen tekijä Maarit Tyrkkö inspiroi jäseniä omien aineistojen tallentamiseen. Tästä hän on kirjoittanut tämän vuoden alussa myös SSL:n blogissa Carpe diem! – Journalistin työ -arkisto kutsuu sinua!
Lokakuussa 2024 Tyrkkö sai mittavasta urakastaan Arkistojen päivän toimikunnan myöntämän Vuoden arkistoteko -palkinnon. Arkistotyöhön hänet innosti kirjoja Tyttö ja nauhuri (2014) sekä Presidentti ja toimittaja (2016) varten järjestämänsä aineistot. Kansallisarkistossa Tyrkön kokoelma, arkisto I, jakautuu kolmeen osaan: 1) tie toimittajaksi, 2) presidentti Kekkoseen liittyvä materiaali ja 3) oma suku.
Paperimateriaalin ohella hänen arkistonsa tärkeänä osana on ääni, arkisto II. Äänikoelma koostuu haastatteluista, joita Tyrkkö nauhoitti työskennellessään toimittajana ja tietokirjailijana. Ensimmäisen osan tästä aineistosta hän luovutti Kansallisarkistoon toukokuussa 2024. Se sisältää 286 C-kasetilta digitoitua äänitallennetta. Toisen osan hän luovutti Kansallisarkistoon 20.5.2025. Tässä kokoelmassa on 155 kappaletta työnauhoja 1980- ja 2010-luvuilta.
Merkin esityksensä aluksi Tyrkkö esitteli kuvia paperiarkistonsa kiinnostavista helmistä. Mukana oli vuodelta 1972 hänen SK-toimittajan uransa ensimmäinen kansijuttu. Se käsitteli Juuso Waldenia. Vuonna 1973 Suomen Kuvalehden kanteen päätyi myös Astrid Lindgrenin haastattelu. Urho Kekkosen vierailu Titon Jugoslaviaan tapahtui tasan 50 vuotta sitten.
Tyrkkö muistutti, että varsinaisten muistiinpanojen lisäksi toimittajalle voi ”tarttua” mukaan haastateltavilta aineistoa, muun muassa puheita tai esityksiä. Esimerkkinä tällaisista hän kertoi Eeva Joenpellon esityksen käsikirjoituksesta (1978) ja Mika Waltarin kirjeestä Urho Kekkoselle, jonka Tyrkkö sai Uuden Suomen haastattelun yhteydessä 1978 – kirje oli vuodelta 1973. Arkistoon oli myös talletettu kohu-uutinen, kuvat Ilja Glazunovin Kekkos-maalauksen taustan vaihtamisesta.
Kiinnostavana esimerkkinä ääninäytteestä Tyrkkö laittoi kuultavaksi Thomas Romantschukilta saamansa C-kasetin: katkelman Kekkosen USA-valtiovierailun lehdistötilaisuuksista 1976, jossa muun muassa Yrjö Länsipuro raportoi Suomeen jäänmurtajatilauksesta ja kansainvälinen lehdistö heittää yllättäen kysymyksen presidentin jatkokaudesta viitaten poikkeuslakiin.
Esityksen lopuksi pääsimme kaikki vuoden 1975 Porojärven keväthiihtoretkelle, missä UKK lauloi hulvattomasta ”Oululaisesta joulusta”. Tämäkin nauhoitus on arkistossa.
BBC, Uusi Suomi ja tavikset
Maarit Tyrkön vuosi sitten tekemän aloitteen jälkeen SSL:n johtokunta asetti Journalistin työ -työryhmän. Sen jäsen Ilpo Salonen kertoi Merkin tilaisuudessa lyhyesti BBC:n suomenkielisen toimituksen arkistosta, joka on tallennettu Kansallisarkistoon. Salonen kirjoitti aiheesta blogin lokakuussa 2024.
Tilaisuuden lopussa keskusteltiin arkistoteemasta. Esille tuli myös Uuden Suomen digitoidut lehdet ja niiden käyttö. Uusi Suomi on kokonaan digitoitu Kansalliskirjastoon Uuden Päivän rahaston tuella. Tekijänoikeuksien vuoksi lehtiä pääsee lukemaan vain Kansalliskirjastossa ja yliopistokirjastoissa. Johannes Koroma kertoi aiheesta SSL:n vuosikokouksessa 2023 ja kirjoitti siitä SSL:n verkkosivujen artikkelissa.
Tilaisuuden lopuksi SSL:n puheenjohtaja Kirsti Sintonen muistutti, että päättäjähaastatteluihin liittyvät muistiinpanot eivät ole ainoita tutkijoita kiinnostavia aineistoja. Jutut ihan tavallisten ihmisten elämästä voivat tarjota merkittävää ajankuvaa.
SSL:n Journalistin työ -työryhmä jatkaa kokoelma-asian edistämistä. Hankkeesta tiedotetaan jäsenille jäsenkirjeissä.
Kirsti Sintonen
