Avaa tilaisuuden livestriimi tästä linkistä
Kevään Mediapiirin teemana on Politiikka, vaalit ja viestinnällistyminen. Tilaisuus järjestetään maanantaina 20. maaliskuuta klo 17 ja paikkana on Keskustakirjasto Oodin Kuutio-tila. Se löytyy Oodin toisesta kerroksesta. Jäsenille on lähetetty asiasta jäsenkirje 22. helmikuuta.
Kaikki median parissa työskentelevät ovat huomanneet viestintätoimistojen merkityksen kasvun. Toimistot palkkaavat väkeä koko ajan lisää. Asiaa on myös tutkittu. Viime syksynä ilmestyi kirja Viestintätoimistojen valta – politiikan uudet pelurit. Teoksessa kartoitetaan ensimmäistä kertaa suomalaisten viestintätoimistojen toimintatapoja ja vaikutusvaltaa. Kirjan ytimessä on yli 50 ammattiviestijän haastattelut.
Kirjan mukaan politiikan ja viestintätoimistojen välillä pyörii pyöröovi. Politiikan ammattilaisia, journalisteja ja muita yhteiskunnallisia vaikuttajia värvätään yhä enemmän viestintätoimistoihin – ja sama pätee myös toiseen suuntaan. Millaista valtaa viestintätoimistoissa käytetään? Keiden ääni pirstoutuneessa mediamaisemassa kuuluu?
Yliopistonlehtori Matti Ylönen Helsingin yliopistosta on tutkinut viestintätoimistojen roolia ja on yksi edellä mainitun kirjan kirjoittajista. Mediapiirin toinen puhuja on toimitusjohtaja Taru Tujunen Ellun Kanoista. Tujunen omaa pitkän kokemuksen myös politiikasta ja voi kommentoida teemaa myös siitä vinkkelistä.
Puheenvuoroja kommentoi Kirsi Heikel. Hän toimi pitkään Ylen politiikan ja yhteiskunnan toimituksessa. A-studion toimittajana hän veti myös vaalikeskusteluja. Viime vuodet hän oli Yle Uutisten Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja. Helmikuun alussa Heikel siirtyi Milttoniin johtavaksi neuvonantajaksi.
Mediapiirien perinteiseen tapaan puheenvuorojen jälkeen on vuorossa vilkasta keskustelua.
Tervetuloa!
SITOVAT ILMOITTAUTUMISET 13.3. mennessä: sihteeri@sanomalehtimiesliitto.fi