”Paasikivi ja media” loppukeskustelu järjestettiin 9.12. Suomalaisella Klubilla. Puheenjohtajana toiminut idean isä, professori Martti Häikiö kertoi Paasikiven juhlavuoden tapahtumista, esitti yhteenvedon haasteisiin tulleista vastauksista – ja nosti voittajaksi lööppien tekijöistä Kajaanissa lehtimiehenä vaikuttaneen Eero Marttisen.
Keskustelijoiksi oli kutsuttu Margit Hara, Kreeta Karvala, Matti Laitinen ja Jyrki Vesikansa. Kello yhden aikaan päivällä – tilaisuus alkoi kello 15.00 – Kreeta Karvala otti yhteyttä ja kertoi saamistaan oireista – aamuinen olo ei ollut kohentunut, joten hänen oli lähdettävä keskustelun sijasta koronatestiin.
Koska SSL:n johtokunnalla oli vuoden viimeinen kokous juuri ennen keskustelua, osa jäsenistä jäi kuuntelemaan pohdintoja. Ketään muita salissa ei ollut.
Margit Hara. Alalla vuodesta 1975. Työpaikkoja: Länsiväylä, Suomenmaa, Uusi Suomi, Nykypäivä. Työnimikkeitä: uutistoimittaja, koulu- ja sosiaalipolitiikan erikoistoimittaja, politiikan toimittaja, tuottaja, uutispäällikkö, artikkelitoimittaja, kolumnisti, vastaava päätoimittaja ja lehtiyhtiön toimitusjohtaja (Nykypäivä); Nykyisin eläkeläinen, 71v.
Matti Laitinen on monissa liemissä keitetty sanomalehtitoimittaja, joka päätyi lehdistön murroksen myötä Yleisradioon toimittajaksi tekemään pitkiä yhteiskunnallisia radio-ohjelmia. Hän on pääasiassa toiminut politiikkaan erikoistuneena toimittajana niin lehdistössä kuin radiossa – EU-asioita unohtamatta.
Matti Laitinen oli muutaman vuoden Kotkassa Etelä-Suomi -lehden vastaavana päätoimittaja, mutta kun lehti lopetettiin, hän siirtyi Uuteen Suomeen – kiitos Jyrki Vesikansan. Iloa ei riittänyt pitkään, sillä myös Uusi Suomi lopetettiin. Yleisradio tarjosi kuitenkin töitä vuoteen 2009 saakka, jolloin Laitinen jäi 65- vuotiaana eläkkeelle. Nykyisin 76 vuotias toimittaja ottaa mieluiten valokuvia.
Jyrki Vesikansa on lehdistöneuvos ja filosofian lisensiaatti, joka aloitti Uuden Suomen kesätoimittajana 1964. Lehden päätoimittajiin hän kuului 1983-91 ja vaikutti Iltalehden artikkelitoimittajana 1991-2018. Hän on julkaissut toistakymmentä historiateosta, yli sata elämäkertaa Kansallisbiografiassa ja muita teoksia. SSL:n puheenjohtajana hän toimi 1997-2017.
Jyrki Vesikansan väitöskirja Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien kilpailusta on juuri menossa esitarkastukseen (15.12). Jyrki eli Jökö täytti syksyllä 79 vuotta.
Keskustelun päättyessä SSL puheenjohtaja Maarit Tyrkkö ojensi kiitoksena osallistujille suklaarasian. Häntä avusti Tapani Ruokanen, jota saimme samalla onnitella Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan ritarimerkistä, jonka SSL oli hänelle hakenut.
Alla video keskustelusta. Keskustelu kestää tunnin ja 23 minuuttia.
Vinkki: voit pysäyttää ja käynnistää uudelleen nauhan painamalla k-kirjainta.
Teksti: Maarit Tyrkkö
Kuvat: Maarit Tyrkkö ja Silja Latvanen