2014

Olli-palkinnot Johannes Koromalle ja Hilkka Tienhaaralle

Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on myöntänyt Olli-palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta journalistin työstä pääkonsuli Johannes Koromalle ja toimittaja Hilkka Tienhaaralle.

Palkinto on nimetty liiton pitkäaikaisen sihteerin ja suuren journalistin, professori Väinö Nuortevan eli pakinoitsija Ollin mukaan. Johannes Koroma uudisti merkittävästi talousjournalismia mm. luomalla Helsingin Sanomain Taloustiistain. Uuden Suomen päätoimittajana 1976-89 hän uudisti tuhon partaalle ajautunutta lehteä tuloksellisesti ja mm. aloitti nykyisen Iltalehden. Hän jatkaa edelleen journalistin työtä luettuna kolumnistina. Hilkka Tienhaara on vaikuttanut monipuolisena, ammattitaitoisena toimittajana Uudessa Suomessa ja Iltalehdessä 1980-luvun alkuvuosista lähtien. Hänen otteensa aiheisiin on inhimillinen, mutta samalla analyyttinen ja tarvittaessa kriittinenkin. Toimitusyhteisössä hän on vaikuttanut aina rakentavasti.

Kukitetut palkitut Ostrobotnian Jääkärikabinetissa 7. toukokuuta

Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle