Riitta Korhonen on toiminut yli 40 vuotta toimittajana, toimituspäällikkönä ja päätoimittajana eri medioissa. Valta-osan työurastaan hän on ollut taloustoimittajana Kauppalehdessä ja Talouselämä-lehdessä. Hän on tehnyt ansiokkaan uran myös isojen aikakauslehtien Pirkan ja ET-lehden päätoimittajana.
– Vaikka olen ollut pitkään esimiestehtävissä, koen edelleen olevani ennen kaikkea journalisti. Toimittajan työssä on parasta, että saa olla mukana tapahtumien polttopisteessä, saa ottaa työkseen selvää siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja saa tavata mielenkiintoisia ihmisiä, Korhonen kuvaa.
Journalismi joutuu yhä enemmän kilpailemaan ihmisten ajankäytöstä ja huomiosta, mutta Riitta Korhosen mielestä se ei saa jäädä tässä virikkeiden tungoksessa paikalleen, vaan sen on vastattava kilpailuun tarjoamalla oikeaa ja hyvin toimitettua tietoa.
Riitta Korhonen jäi eläkkeelle ET-lehden päätoimittajan tehtävästä vuonna 2017. Hän jatkaa yhä kirjoittamista vapaana toimittajana ja tietokirjailijana. Yhdessä Hannu Ollikaisen kanssa tehty Päätoimittaja – työtä sananvapauden arjessa -kirja ilmestyi viime vuonna.
Korhosella on ollut lukuisia luottamustoimia. Hän on Suomen Tietokirjailijat ry:n hallituksen jäsen ja on toiminut pitkään Aikakauslehtien päätoimittajayhdistyksessä. Vuosina 2015-2018 Korhonen oli Julkisen sanan neuvoston (JSN) jäsen ja kaksi vuonna sen varapuheenjohtaja.
Suomalaisen Sanomalehtimiesliitto myöntää vuosittain Olli-palkinnon. Se on nimetty liiton pitkäaikaisen sihteerin ja suuren journalistin, professori Väinö Nuortevan eli pakinoitsija Ollin mukaan.
Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Heljä Salonen