2010
Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on myöntänyt Olli-palkinnon tohtori Heikki Hiilamolle tunnustuksena rohkeasta, tuloksellisesta tutkivasta journalismista ja toimittaja Jarmo Luuppalalle tunnustuksena sitkeästä ja rohkeasta uutistyöstä vuosikymmenien aikana.
2009
Olli-palkinnot Marja-Leena Arposelle ja Tapio Vallinille
Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on myöntänyt Olli-palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta journalistin työstä toimittaja Marja-Leena Arposelle ja Satakunnan Kansan päätoimittajalle Tapio Vallinille. Palkinto on nimetty liiton pitkäaikaisen sihteerin ja suuren journalistin, professori Väinö Nuortevan eli pakinoitsija Ollin mukaan.
Marja-Leena Arponen on kehittänyt merkittävästi suomalaista ruokajournalismia muun muassa 1980-luvulta alkaen julkaistussa Viiniklubi-sarjassa. Suomalaista viinikulttuuria edistänyt sarja on ilmestynyt Uudessa Suomessa ja sittemmin Kauppalehti Optiossa.
Tapio Vallin on toiminut Satakunnan Kansassa mm. erikois-, artikkeli- ja päätoimittajana. Hän on tarttunut ripeästi ajankohtaisiin aiheisiin ja vetänyt merkittävää yhteiskunnallista linjaa. Hän on ansioitunut myös tietokirjailijana.
2008
Olli-palkinnot Margit Haralle ja Markku Huuskolle
Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on myöntänyt Olli-palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta journalistin työstä Nykypäivän päätoimittajalle Margit Haralle ja Uuden Suomen päätoimittajalle Markku Huuskolle.
Lehdistötiedote tiistaina 29.4.2008 (word)
2007
Olli-palkinto Olli Ainolalle
Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on myöntänyt Olli-palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta journalistin työstä toimittaja Olli Ainolalle.
Olli Ainola on toteuttanut ennakkoluulotonta, rohkeaa yhteiskunnallista uutisjournalismia parin vuosikymmenen ajan mm. Helsingin Sanomissa, Uudessa Suomessa, Iltalehdessä, Suomen Kuvalehdessä ja Kauppalehti Pressossa. Nykyään hän johtaa Yleisradion poliittista uutistoimitusta. Sitkeällä haravoinnilla ja perusteellisella taustatyöllä Ainola on hankkinut monta kansallisestikin merkittävää uutisvoittoa.
2006
Olli-palkinnot Pertti Montolle ja Kirsti Pohjoselle
Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on myöntänyt Olli-palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta journalistin työstä päätoimittaja Pertti Montolle ja toimittaja Kirsti Pohjoselle. Palkinto on nimetty liiton pitkäaikaisen sihteerin ja suuren journalistin, professori Väinö Nuortevan eli pakinoitsija Ollin mukaan.
Palkinnon perusteluissa korostetaan Monton ansioita suomalaisen talousjournalismin keskeisenä kehittäjänä ja persoonallisena kirjoittajana Talouselämä-lehdessä. Aamulehden ja Turun Sanomain yhteiseen Helsingin-toimitukseen kuuluva Kirsti Pohjonen on työskennellyt kauan tuloksellisesti politiikan uutiskentillä sekä journalistien yhteistoiminnassa.
Viime vuonna sata vuotta täyttänyt Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on maan vanhin edelleen toimiva journalistien yhdistys. Jäseniä on 250.
2005
Olli-palkinnot Marketta Mattilalle ja Pekka Sitarille
Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on myöntänyt Olli-palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta journalistin työstä toimittaja, yht. maist. Marketta Mattilalle ja päätoimittaja, lehdistöneuvos Pekka Sitarille.
Palkinnon perusteluissa korostetaan Marketta Mattilan uudistaneen kulttuurijournalismia television Voimala- ja Kaken pesula-ohjelmissa ennakkoluulottomasti ja tuloksellisesti. Näin hän teki jo Uuden Suomen kulttuuritoimituksen päällikkönä 1980-luvulla varjellen samalla alan kestäviä perinteitä. Mattila on vaikuttanut myös muissa lehdissä.
Pekka Sitari on kehittänyt yli kolme vuosikymmentä Karjalaista — pääosan ajasta maakunnan ykköslehden päätoimittajana. Tällöin hän on mm. etsinyt ennakkoluulottomasti yhteistyötä muiden toimitusten kanssa ja vetänyt kirjoittajana kiinnostavasti yhteiskunnallisia linjoja. Hän on toiminut myös journalistijärjestöjen johtotehtävissä.
2004
Mirja Bolgàr Kulttuurikirjoittaja US, Yle ym
Juhani Melart Urheilutoimittaja US, IL
2003
Olavi Hurmerinta Taiteilija, prof. US, Apu
Seppo Saves Valokuvaaja, prof. US, Apu ym
2002
Seppo Hyrkäs Pakinoitsija ym. IL, US
Erkki Teikari Päätoimittaja SatK
2001
Heikki Eteläpää Kulttuuritoimittaja US
Terttu Häkkinen Päätoimittaja HämS
2000
Nils Rosberg Toimitussihteeri US
Eero Syvänen Päätoimittaja AL
1999
Pentti Poukka Päätoimittaja US, KL, TE
Katri Veltheim Teatterikriitikko US
1998
Eero Häyrinen Valokuvaaja US
Sakari Kumpulainen Päätoimittaja Aamulehti