SSL:n vuoden viimeinen johtokunnan kokous pidettiin Kansallisarkistossa keskiviikkona 9.12.
Raskaana tehtävänä oli päättää liiton tärkeimmästä tapahtumasta eli Suometar-päivästä, joka suunniteltiin järjestettäväksi torstaina 14.1.2021. Asia on ollut koko syksyn esillä samalla, kun on seurattu huolestuneena covid 19 aiheuttamia turvallisuusrajoituksia. Todettiin, ettei tilanne tule helpottumaan tammikuuhun mennessä. Edelleen todettiin, että Suometar-päivä on perinne, jolla on oma sisältönsä, eikä sitä voi siirtää toisen tilaisuuden kylkeen ilman, että tilaisuuden luonne muuttuu. Suometar-päivän siirto myöhempään ajankohtaan on lisäksi epävarmaa, koska emme tiedä miten pitkään koronarajoitteet tulevat jatkumaan.
Johtokunta päätti yksimielisesti, että Suometar-päivää ei siirrettä, vaan koko Suometar-päivä perutaan vuodelta 2021.
Samalla todettiin, että liitto voi myöhemmin ensi vuoden puolella järjestää jonkin isomman luokan tilaisuuden, jossa jäsenillä on mahdollisuus tavata ja jakaa ajatuksia, sitten kun se on taas sallittua ja turvallista.
Odottaessamme seuraavaa turvallista kokoontumista antoisan keskustelun, ilonpidon ja kohtaamisten merkeissä, voimme muistella aiempia tapaamisiamme.
MT
2020
Keskustelutilaisuuden aiheena oli Tekoäly täällä tänään.



2019




2018
Suometar-päivän teema ”totuudenjälkeinen aika” tuli paneelikeskustelun aikana läpivalaistuksi monelta suunnalta.


Kaikki Suometar-päivien jutut ja kuvat löytyvät täältä.
HUOM! Tekstissä linkit on merkitty sinisellä värillä. Klikkaamalla niitä pääset lukemaan lisää aiheesta.