2 | 2016

Veneretki vuosi sitten ilahdutti mukana olleita.

Veneretki ti 19.5. klo 16 itäiseen sisäsaaristoon ja Santahaminaan

Nyt järjestämme veneretken Helsingin itäiseen sisäsaaristoon (Kulosaari, Laajasalo, Vartiosaari, Villinki jne.) sekä Santahaminaan tiistaina 19. toukokuuta. Saamme m/s Tuulispäällä välipalaksi saaristolaisleivän kuohuvan kera ja Santahaminan upseerikerholla hyvän illallisen. Tarjolla on myös informaatiota puolustusvoimien nyt niin ajankohtaisesta tilasta.

Ohjelma:

15.45 Kokoontuminen Eteläsatamassa Vanhan Kauppahallin ja kuulun Eteläranta 10:n edessä Lyypekinlaiturilla/ Vironaltaalla. (Siis hieman eri paikka kuin viimeksi.)

16.00 Lähtö. (Emme voi juuri odotella, myöhästyjät voivat soittaa alla oleviin kännykkänumeroihin ja hypätä kyytiin esim. Herttoniemenrannassa.)

Kuohuviiniä ja saaristolaisleipä (graavatulla lohella; kasvis- tai lihaversiosta pyydetään kertomaan ilmoittautumisen yhteydessä). Laivasta voi ostaa kahvia ja muutakin.

Risteily hieman sään mukaan reittiä Kruunuvuorenselkä – Herttoniemenranta – Laajasalon kanava – Vartiosaari – ehkä Vuosaaren satama – Villinki – Santahamina. Risteilyn aikana kerrotaan vanhoista ja uusista nähtävyyksistä sekä niiden taustasta.

Noin 19.00 Santahamina, jossa puolustusvoimien esittelyä (sisätiloissa). Huom. Santahaminaan pääsevät ilman erikoislupaa vain Suomen kansalaiset. (Heistäkin annamme etukäteen luettelon.)

Illallinen upseerikerholla noutopöydästä. Alkuruokabuffet (mm. lämminsavulohta, paahtopaistia, tilliperunoita ja salaatteja), pääruokana Lamminpään lumous (porsaanfilee haudutettuna kermakastikkeessa, paahdettuja juureksia ym.), kahvi/tee (+ avec-juoma). Viinejä, olutta. Omaan laskuun saa muitakin juomia. Liharuokaa kaihtavat voivat santsata alkuruokapöydästä kalaa ja/tai kasviksia.

Noin 22.00 Paluu liiton laskuun takseilla/ tilatakseilla Rautatientorille tai vastaavaan paikkaan.

Retken hinta on jäseniltä 39 euroa ja seuralaiselta 55 euroa. Maksut ti 12.5. mennessä liiton tilille FI03 1031 5001 9180 77 (Nordea 103150-1918077 ). Vain maksetut ilmoittautumiset otetaan huomioon. Maksuviestiin merkinnät veneretki ja jäsen 39 euroa, seuralainen 55 euroa. Älä käytä mitään vanhaa viitenumeroa eikä äskeisen jäsenmaksulaskun viitenumeroa. Merkitse myös nimesi, jos tili on esim. yrityksen nimellä.

Ilmoittautumiset ti 12.5. mennessä Jukka Reinikaiselle, P. 040-5114996 tai jukka.reinikainen@omnipress.fi Tällöin tulee kertoa myös toiveensa erityisruokavaliosta. Retkeä ovat suunnitelleet Risto Kunnas ja Nina Stenros, joilta saa lisätietoja.

Tervetuloa keväiseen saaristoon ja mukavaan yhdessäoloon!


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle