Kansallisen heräämisen aikoihin Suomeen kantautui uutisia utopiayhteisöistä, joissa rakennettiin kokonaan uutta ja parempaa maailmaa. Uutiset alkoivat kiinnostaa sekä sosialisteja että porvareita. Suomalaisia utopiasiirtoloita alkoivat kehitellä niin Työmies-lehden päätoimittaja Matti Kurikka kuin porvarilehdissä aktivisteina tunnetut toimittajat Konni Zilliacus, Axel Lille ja Eero Erkko. Varsinkin Kurikka ja Zilliacus aloittivat keskinäisen kilpailun, jossa miehet kehuivat lehdissään omia suunnitelmiaan ja löivät rankasti ryttyyn vastapuolen ideoita. Piikikkäitä arvosteluja ja pilakuvia julkaistiin vapaasti, niin kuin siihen aikaan oli tapana. Uudessa Suomettaressa väitettiin, ettei Kurikan Australiaan suunnittelemasta utopiayhteisöstä voi tulla mitään, koska Kurikalla ”ei ole mitään siveellistä eikä uskonnollista pontta.” Matti Kurikka taas julisti senaikaisen yhteiskunnan olevan niin ihmiskuntaa turmeleva, että sen sijaan olisi saatava kokonaan uusi sosialistinen yhteiskuntarakenne. Kurikka oli myös sitä mieltä, että suomalaiset voisivat muuttaa muualle ja viedä suomalaisuuden mukanaan. ”Isänmaa on aina siellä missä suomalaiset asuvat, maa-alueella sijainnilla ei ole mitään väliä”, Kurikka painotti. Tämä olikin lähes ainoa asia, josta Kurikka ja vastapuolen Zilliacus olivat yhtä mieltä.
Konni Zilliacus ajoi asiaansa ensin Nya Pressen -lehdessä ja jatkoi suunnittelua siirtyessään maanpakoon Ruotsiin. Aktivistien ”Tukholman valtiopäivillä” suunnitelmana oli perustaa ”Uusi Suomi” sellaiseen maahan, jossa olisi enemmän vapauksia elää ja säilyttää suomalaisuutta. Siirtokunta toimisi moraalisena tukena kotiin jääville. Kaavailtiin myös, että suomalaissiirtokunnassa koulutettaisiin suomalaisnuorisosta sotilaita, jotka palaisivat vapauttamaan Suomen venäläisten ikeestä. Konni Zilliacuksen johtaman komissio lähtikin vuonna 1899 etsimään Uutta Suomea Kanadasta. Sopiva paikka löytyi Kalliovuorilla, mutta ehdotettu Red Deer ei kelvannut muille aktivisteille.
Lehtien välisen kilpalaulun voitti Matti Kurikka, joka lähti vuonna 1900 lähes sadan kannattajansa kanssa Australiaan perustamaan utopiasosialismiin pohjautuvaa yhteisöä. Paikka löytyi Queenslandista, mutta ratatyömaa Chillagoen kuumassa viidakossa ei jäseniä miellyttänyt. Syntyi riitoja ja pian Kurikka oli utopisti vailla kannattajia. Ihme tapahtui ja Kurikkaa pyydettiin perustamaan utopiayhteisöä Kanadaan. Suomalaiset mainarit maksoivat matkan ja perustivat Kurikalle Aika-lehden, jonka avulla haettiin jäseniä Kalevan Kansan yhteisösuunnitelmalle. Sointulasta (1901–1905) tulikin suurin ja yhä vielä tunnetuin suomalaisutopia. Kurikka oli pyytänyt Sointulaan myös työtoverinsa A.B. Mäkelän Työmies-lehdestä. Miesten kesken tuli kahinaa. Kurikka oli utopiasosialisti, mutta Mäkelä kallellaan marxilaisuuteen. Lopulta Kurikka lähettiin takaisin Vancouveriin. Kaatunut sankari mietti tilannettaan ja päätteli yhteisön lopun kuitenkin aiheutuneen naisista. Kurikka perusti uuden Sammon Takojat -yhteisön, jonne otettiin vain miespuolisia jäseniä. Uusi utopia kesti vain yhden talven. Kurikka sai taas potkut ja löysi myöhemmin leipätyön amerikansuomalaisissa lehdissä.
Tukholmassa aktivistit kiistelivät edelleen siitä mihin maahan Uusi Suomi olisi rakennettava. Sellainen syntyi vasta 1904, kun Eero Erkko perusti Itabon hedelmäfarmin Kuubaan. Sortokauden lievennettyä Eero Erkko oli muuttanut New Yorkiin ja tapasi siellä myös Matti Kurikan. Siellä osoittautui, että molemmat kannattivat paitsi Kalevalaa myös ajatusta suomalaisten sotajoukosta. Sellaista ei kuitenkaan syntynyt kummassakaan leirissä. Merkittävin aktivistien suunnittelemista siirtoloista tuli ”Colonia Finlandesasta”, joka syntyi 1906 Argentiinaan Arthur Thesleffin perustamana.
Lehtimiehet utopiajohtajina
Peräti kuudessa kaikkiaan 20 suomalaisesta utopiayhteisöstä johtaja oli lehtimies: Matti Kurikka Chillagoassa, Kanadan Sointulassa, ja Sammon Takojisssa. Eero Erkko perusti Itabon Kuubaan, ja Amerikan Suometar -lehden omistaja Maggie Walz Drummondin osuusfarmin Yhdysvaltoihin. Konni Zilliacuksen Red Deer jäi pelkäksi suunnitelmaksi, kuten myös Terveys-lehdessä 1920-luvulla Nizzaan suunniteltu vegetaristiyhteisö Paradiso.
Hyviä kynämiehiä oli muissakin utopiayhteisöissä. Vanhimman (1732) suomalaisen utopiayhteisön, Erikssonien pietistilahkon perustaneet veljekset pitivät vuosikymmeniä täydellistä päiväkirjaa ja lähettivät satoja salakirjoitettuja tukikirjeitä kannattajilleen ympäri Eurooppaa. Sierra Leonen ”Uusi Jerusalem” yhteisöä (1792) suunnitelleet alkemisti August Nordenskiöld ja abolitionisti Carl Wadström kirjoittivat etukäteen paksuja kirjoja, jotka sisälsivät muun muassa utopiayhteisön perustuslain, pääkaupungin katuverkkosuunnitelman ja talopiirustuksia. Yhteisö jäi kuitenkin suunnitelmaksi, sillä Nordenskiöld kuoli muutaman viikon päästä Sierra Leoneen saapumisesta.
Venäjän Tyynenmeren rannalle sijainneen Amurinmaan Strelok-yhteisön (1868) perustaja kapteeni Höök ei ollut kynämiehiä, mutta pääasiassa ruotsinkielisistä helsinkiläisistä muodostunut 50 hengen jäsenistö lähetti Suomeen pitkiä kirjeitä. Kirjeenvaihtoa tosin häiritsi pahasti se, että kirjeet viipyivät matkallaan noin vuoden. Myöhemmin useat takaisin Suomeen päässeet Amurinmaan utopistit kirjoittivat kokemuksistaan kirjoja. Brasilian Penedon perustaja Toivo Uuskallio kirjoitti uskonnollisten teosten lisäksi kirjan Penedosta. Toisen Kuuban suomalaisutopian Ponnistuksen taustalla oli myös amerikansuomalainen Raivaaja-lehti.
Suomalaiset utopiayhteisöt ovat kiinnostaneet kaunokirjailijoita aina 1920-luvulta lähtien. Argentiinan Colonia Finlandesassa vuonna 1937 vierailleen Olavi Paavolaisen matkakirja ”Lähtö ja loitsu” on yhä kuuluisa. Eniten romaaneja on kirjoitettu Erikssoneista, Amurinmaasta, Colonia Finlandesasta, Sointulasta, Penedosta ja Neuvosto-Venäjällä olleista suomalaisista utopiayhteisöistä. Erityisen kiinnostunut utopiayhteisöistä on ollut kirjailija Antti Tuuri.
Utopistien Suomi
Kaikkiaan utopiayhteisöjä on ollut ainakin satoja, ja niistä melkoinen osa Pohjois-Amerikassa. Suomalaiset perustivat 20 utopiayhteisöä kuuteen maanosaan. Niiden perusideologia jakautuu neljään ryhmään: sosialismi, uskonto, nationalismi ja vegetarismi. Kiinnostavasti muut pohjoismaat ovat perustaneet yhteensä 15 utopiayhteisöä. Lähes kaikki skandinaavien utopiayhteisöt sijaitsivat Pohjois-Amerikassa ja olivat kolmea lukuun ottamatta uskonnollisia.
Väkilukuunsa nähden suomalaisia utopiayhteisöjä on siis ollut paljon enemmän, useammassa maanosassa, ja teemoiltaan moninaisempina kuin skandinaaveilla ja monessa muussakin Suomea suuremmassa maassa. Osittain taustalla lienee se, että muu suomalainen siirtolaisuus alkoi hiukan myöhemmin kuin skandinaavien siirtolaisuus. Asiaa ovat pohtineet myös amerikkalaiset siirtolaisuustutkijat. Carl Ross (1988) ihmetteli: ”Miksi suomalaiset löytävät ’utopioita’ kaikkialta?” ja arvioi syyksi amerikansuomalaisten laajempaa roolia vasemmistolaisissa järjestöissä ja osuustoimintaliikkeessä. Jim Kurtti (2022) hämmästeli: ”Mikä on saanut suomalaiset liioittelemaan utopistista ’elämän, vapauden ja onnen tavoitteluaan’ tasolle, jota ei löydy muista pohjoismaisista ryhmistä?” Kurtti arvioi taustalla olevan suomalaisen rehellisyyden, ahkeruuden ja ”sisun”. Rossin ja Kurtin mainitsemat seikat selittävät monia sosialistisia ja osuustoiminnallisia suomalaisutopioita, mutta eivät välttämättä uskonnollisia, nationalistisia tai vegetaristisia. Siinä on vielä utopiatutkijoille töitä.
Teuvo Peltoniemi: ”Paratiiseja rakentamassa – suomalaisten utopiayhteisöjen historiaa”, SKS Kirjat 2024.
www.facebook.com/groups/Finnutopias
Teuvo Peltoniemi
KUKA?
VTL Teuvo Peltoniemi on tiedetoimittaja, tietokirjailija ja tutkija. Vuodesta 1969 hän työskenteli freelancerina Yleisradiossa ja lehdissä. 1980-luvulla hän toimi tutkijana ja siirtyi 1987 hoitamaan A-klinikkasäätiön tiedotusta ja EU-hankkeita. Eläkkeellä hän on jatkanut tiedetoimittajan uraa teemoina erityisesti siirtolaisuus, terveys ja teknologia. Peltoniemi on julkaissut 20 kirjaa, joista uusin Paratiiseja rakentamassa käsittelee suomalaisia utopiayhteisöjä. Hän on toiminut aktiivisesti journalistijärjestöissä ja järjestänyt yli 30 toimittajamatkaa ulkomaille. Peltoniemi on saanut useita journalistipalkintoja ja Tiedonjulkistamisen elämäntyön valtionpalkinnon vuonna 2011.
BLOGI
Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Blogeja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.
