Viimeinen johtokunnan kokous perinteisesti puheenjohtajan kotona ennen vuosikokousta. Kuvassa vasemmalta sihteeri-rahastonhoitaja Silja Latvanen, Ukraina-sukissaan Heljä Salonen, varapuheenjohtaja Marketta Mattila, puheenjohtaja Maarit Tyrkkö, sopimusmestari Pirjo Nuotio, kotisivuvastaava Eeva-Liisa Vallin ja Albanian matkan järjestelyjä hoitava Pertti Nyberg. Etänä kokoukseen osallistui Nina Stenros ja muissa tehtävissä samaan aikaan ollut Tapani Ruokanen kertoi mielipiteensä esityslistalla olleisiin kysymyksiin etukäteen.
PUHEENJOHTAJAN PALSTA:

On aika tarttua toimeen ja aika irrottaa ote

”Kun tulin valituksi SSL:n johtokunnan jäseneksi 2006, olin innokas ja liiton asioista kiinnostunut. Tuntui myös hyvältä tavata kollegoja erityisesti siksi, että olin jo kauan tehnyt töitä vapaana kirjoittajana eri tahoille. Minulla ei enää ollut ”omaa toimitusta”, journalistista kotia, niin kuin toimittajan urani alkuvuosina. Suomalaisesta Sanomalehtimiesliitosta tunsin löytäneeni sen.”

Asetuin taloksi ja sain kokea vielä vuodet varapuheenjohtajana.

SSL:n pitkäaikainen puheenjohtaja, Jyrki Vesikansa, oli jo jonkin aikaa katsellut itselleen seuraajaa. Häntä painoi väitöskirjatyö, jonka hän halusi saattaa päätökseen. Hyviä ehdokkaita oli useita, mutta monilla myös elämäntilanne, johon eivät puheenjohtajan tehtävät mahtuneet.

Omalla kohdallani, viisi vuotta sitten, tuntui, että kaikki elämänpalikat olivat puheenjohtajan tehtävää varten kohdallaan. Olin vapaa ja valmis katsomaan eteenpäin. Tulin valituksi liiton puheenjohtajaksi vuosikokouksessa 2017.

Millaista tämä aika on ollut? Liiton jäsenet voivat sen kertoa. Johtokunta tietää tehneensä työtä: paljon kiinnostavia tapahtumia, kollegoiden kohtaamisia, ajankohtaisia keskusteluja, retkiä, matkoja ja juhlia.

Verkostot aukeavat toimittajille, jotka ovat aktiivisia. Me olimme! Yksi esimerkki. Suometar-päivänä 2020 aiheena oli ”Tekoäly täällä tänään”. Keskustelun avasi filosofi, valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollila ja vieraanamme oli liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka. Mieleen jäivät filosofin sanat ”Sillä on valta, jolla on tieto eli Big Data.” Suomalaisen klubin iso Siirtomaasali oli täynnä – ja kotisivuilla kerrottiin tapahtumasta jäsenistölle sanoin, kuvin ja julkaisemalla video. Juhlittiin myös liiton jäsenelle, Maarit Niiniluodolle, Tasavallan Presidentin myöntämää Pro Finlandia mitalia.

Kaikki tämä on vienyt aikaa, mutta tuonut myös iloa. Puheenjohtajan etuoikeutena on ollut seistä edessä, kohdata ja kiittää asiantuntijoita, tavata mediaväkeä ja saada uusia ystäviä. Koskettaa Big Dataa!

On ollut myös vastoinkäymisiä. Alkuvuonna 2020 koko maailma sai kiusakseen koronavirusepidemian. Suunniteltuja tilaisuuksia oli peruttava. Oli opeteltava uutta: livetilaisuudet vaihdettava etätilaisuuksiin, saatuja apurahoja oli käytettävä joustavasti. Ilman yhteistyökumppanien, asiantuntijoiden ja jäsenten myötämielisyyttä sekä hyvää ja jaksavaa sihteeri-rahastonhoitajaa emme olisi selvinneet.

Johtokunnan idearikkaus ja töihin tarttuminen on nyt luettavissa toimintakertomuksista. Etenkin koronavuosina 2020 ja 2021 tehty työ on kuvattu mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Ja nyt, kun aloitimme laatia johtokunnassa toimintasuunnitelmaa vuodelle 2022, Venäjän Ukrainan sota sekoitti maailman helmikuun 24.päivänä…

* * *

Otin haasteen vastaan vuosikokouksessa 2017. Minusta tuli Suomen vanhimman journalistiyhdistyksen ensimmäinen ”naispuheenjohtaja” vuoden 1905 jälkeen. Puhuttiin ”lasikaton särkemisestä”. Olen pyrkinyt viemään johtokunnan kanssa – ja viisaita liiton jäseniä kuunnellen – yhteisiä asioita eteenpäin parhaalla osaamallani tavalla. Nyt on viestikapulan vaihtamisen aika. On aika tarttua toimeen ja aika irrottaa ote.

Jokainen puheenjohtaja rakentaa oman näköisensä kauden. Kiitän kaikkia jäseniä yhteisistä vuosista ja toivotan menestystä uudelle puheenjohtajalle ja hänen joukoilleen.

Maarit Tyrkkö

Kuvat: MT arkisto

 

Puheenjohtajasta Hirvasvuopion Lenton kummiksi. Tyhjän tilan on taipumus täyttyä. Järjestelytöitä, hiontaa, riittää myös Kansallisarkiston ”Toimittajan työ” kokoelmassa ja digitoitujen c-kasettien, haastattelunauhojen, luetteloinnissa.

 


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle