Kirjassa ”Täällä Lontoo” edesmenneistä toimituksen työntekijöistä nousevat esiin muun muassa Hillar Kallas, Max Jacobson, Erkki Raatikainen, Erkki Toivanen, Essi Kiviranta ja nuoremmista monet radion ja television toimittajat.
Kaikkiaan Bush Housessa, Lontoon keskustassa, BBC:n palveluksessa on vuosien mittaan työskennellyt 150 suomalaista toimittajaa, naisia ja miehiä. Heistä puolen tusinaa on jatkanut Suomessa työtään merkittävien mediatalojen päätoimittajina. Olen itse tiettävästi ainoa suomalainen toimittaja, jonka verokortti on ollut kolmen eri maan Yleisradioyhtiön kassakaapissa: Suomen, Ruotsin ja Englannin.
Lähtöni BBCn suomenkielisen osaston palveluksen oli tavallista mutkikkaampi. Olin työskennellyt freelancerina YLEN eri osastoilla 1960 suorittamani radioselostajakurssin jälkeen. Uutispäällikkö Ralf Fribergin aloitteesta kävin kesällä 1965 aloittamassa suomenkeliset uutiset Ruotsin Radiossa Tukholmassa. Palattuani syksyllä Helsinkiin läpäisin BBC:n pääsykokeen Lontooseen, mutta aloitin työni Bush Housessa vasta 1967 alusta.
Eri tyyppisiä ohjelmia
Arkipäivän työ BBC:n suomenkielisellä osastolla jakautui erityyppisiin ohjelmistoihin, pyrkimyksenä oli vakavan asian ja kevyemmän, laadukkaan viihteen yhdistelmä. BBC:n keskustoimituksen laatimat uutiset ja kirjeenvaihtajien lähettämät raportit käännettiin ja luettiin sellaisenaan eetteriin. Toimittajalla oli kuitenkin vapaus arvostella esimerkiksi Englannin hallituksen toimia, kunhan pystyi perustelemaan mielipiteensä. Pääministeri Harold Wilson saikin kuulla monesti kunniansa, kun asiansa osaava toimittaja otti ”Happy-Haroldin” sihtiinsä.
Viihteellisemmällä puolella sotien jälkeen suosittu lauantain ”Kello viiden tanssihetki” muuttui pyhäpäivän ”Rytmistudio 24” -lähetykseksi. Sen ohella lyhytaaltokuuntelijoille tehty DX-ohjelma (joka oli erityisesti itärajan takaisen häirinnän kohteena) sai runsaasti palautetta kuuntelijoilta. Ruotsin Radiossakaan en saanut niin paljon kirjeitä kuin DX-ohjelmaa tehdessäni Lontoossa. Suosittu kevyempi ohjelma oli ”Lauantai – Makasiini”, johon koottiin viikon varrella kertyneistä kevyemmistä aiheista brittiläisittäin toteutetut toimittajien irrottelut.
Kahden lähetyksemme ajoittuminen illansuuhun merkitsi aherruksen keskittymistä iltapäivään. Käytännössä viisipäiväisen viikon normityöpäivästä selvisi viidessä tunnissa. Luppoajan käytin opiskeluun, johon lähellä sijainnut Holborn College tarjosi mahdollisuuksia. Opiskelin kiinankieltä, tavoitteena kirjeenvaihtajan pesti Pekingissä. Sainkin Cambridgen yliopistotason todistuksen mandariinin-kiinasta, mutta en pestiä, Ylen rahapulan takia
Toimittajan tie Bush Houseen
Toimittajia valittaessa aikaisempi mediakokemus oli eduksi, muttei keskeinen peruste. Pääpaino oli jonkin erikoisalan ohella sujuva englanninkielen taito. Osastopäällikkö Erkki Arni oli merenkulun ekspertti, hänen seuraajansa Essi Kiviranta ammattimuusikko (Sibelius Akatemian pianonsoiton tutkinto), STT:n kasvatti Kalevi Malmström harrasti urheilua ja lintuja (15.000 lintu diaa), Erkki Toivasella taas oli pohjaton into historiaan ja kulttuuriin.
Teimme myös dokumentti-ohjelmia ja selostuksia kiinnostavista ajankohtaisista aiheista Lontoossa ja ympäri Brittein saarten. Omalta osaltani ehdottomasti vaativin ja vaarallisinkin oli juttumatka Belfastiin, Pohjois-Irlannin sisällissodan keskelle. Protestanttien ja katolisten taistelut olivat käynnissä elokuussa 1969 saapuessani lentokentältä laaksoon, jossa kaupunki sijaitsi. Muistan, miten Shankill Roadin tulipalojen liekit loimottivat elokuisen iltapäivän taivaalla. Taistelut keskittyivät kolmeen työläisten kaupunginosaan. Sen sijaan kaupungin mahtava keskusta muutaman kilometrin päässä, Stormontin hallituspalatsin ympärillä, oli täysin rauhallinen. Sala-ampujien luodit saattoivat osua kuitenkin keneen tahansa.
Ainoa tapa päästä eteenpäin barrikadein suljetuilla kaduilla oli moottoripyörä. Sellainen oli Johnilla, erään suomalaisen opiskelijan psykologipuolisolla. Hän lähti illalla oppaakseni mellakka-alueille. Jätimme pyörän ja kuljimme jalan ylöspäin Shankill Roadia, jonka asukkaat olivat jakautunut kahtia: toisella puolen olivat protestantit, toisella katoliset. Kapean kadun molemmilla puolilla olevat talot paloivat, kun kuljimme peräkkäin kyyryssä katua ylöspäin. Rekisteröin liekkien ja yleisen metelin joukossa papattavan äänen, kun John riuhtaisi minut katuun. Onneksi! Sillä hetken kuluttua pyyhkäisi ylitsemme panssariauton tornista ympäriammuttu luotisuihku ja jätti seiniin puolentoista metrin korkeudelle reikävanan.
Raportoin taistelut myös Yleisradiolle Helsinkiin, jonne juttujen lähetys oli oma operaationsa. Puhelimet olivat pubeissa, joihin sisään mennessä oli pääteltävä seinille kiinnitetyistä lipuista, kumman taistelevan puolen takana omistaja oli ja miten sanansa asettaa. Työ eteni näin: kolikkokasan syöttö puhelimeen, yhteys Helsinkiin ja juttujen luku nauhurille.
Maajussien pakeilla ja muita aiheita
Maatalous oli yksi saamistani vastuualueista, joten matkasin Skotlannin nummille tutustumaan karjankasvatukseen. Sen tehokkuus oli reilusti Suomea edellä isännän hoitaessa yksin 150-päistä karjaansa. Lehmät kävelivät itsestään pellolta lypsyhalliin, jossa ne suihkutettiin puhtaaksi lian valuessa suoraan lattiakiskojen väliseen säiliöön. Hallista lehmät kulkivat automaattisiin lypsykoneisiin.
Valtiovierailu. Presidentti Urho Kekkosen virallinen valtiovierailu kesällä 1969 oli suomalaisittain merkittävä tapahtuma, Suomen asialistalla olivat muun muassa turvallisuuskonferenssi ja ydinvoimalahanke. Isännät selvittelivät puolestaan vieraalle Nigerian ja Biafran tilannetta. Brittilehdet kirjoittivat jonkin verran Suomen asioista, BBC teki yhden 40 minuutin ohjelman.
Kaupallista toimintaa. FinnFocus, 1968 oli suomalaisen elinkeinoelämän esittely Thamesille purjehtineella Finnpartnerilla yli tuhannelle brittiammattilaiselle. Kunniavieraina prinsessa Margaret ja lordi Snowdon. Sekä Rauma-Repolan englantilaiselta Walmsleyltä tilaama maailman suurin sanomalehtipaperikone. Sen viiraleveys oli 8,8 m ja vuosituotanto 145 000 tonnia, kuudesosa koko Suomen tuotannosta.
Kuninkaallisessa seurassa
Ascotin laukkakilpa oli elämys, etenkin sen seuraaminen kuninkaallisesta aitiosta. Parkkeerasin parkkipellolle viiden punnan paikalle vanhan Fordini kiiltävien Rolls Roycien väliin. Sitten vain maailman suurimmalta pukuvuokraamolta, Moss Brossilta, noudetun saketin liepeet liehuen ja silinteri päässä suuntasin Annelin kanssa juhla-aitoon. Vaimollani oli sievä naapurin mummon kukkahattu. Aitiossa maistelimme satojen muiden vieraiden tavoin mansikoita kermavaahdossa kyytipoikana samppanja.
Prinssi Charlesin kruunajaiset Walesin Prinssiksi Caernarfonin linnassa Walesissa oli jättitapahtuma, joka täytti mediatilan Brittein saarilla viikoiksi. Selostin seremonian 700-vuotiaan linnan muurilta 2000 muun vieraan joukossa, läpäistyäni sitä ennen lähes kymmenen tarkastuspistettä. Mutta ei ollut helppoa prinssilläkään, kruunun saadakseen hän opiskeli kaksi kuukautta kymrin-kieltä Aberystwythin Yliopistossa.
Nuorisoviihde, huumeet ja seksi
Lontoo oli 60-luvun viihdemaailman keskus. The Beatles, Tom Jones, Cilla Black, Sandie Shaw (jonka kanssa vietin yön Marble Archin EMIn studiossa äänitystä seuraten), Euroviisut Congratulation-kappaleella voittaneen Cliff Richardin haastattelu jne. Television Top of the Pops mallitti muillekin TV-yhtiöille, miten nuorishow tehdään.
Huumeet. Kovien huumeiden markkinoille tuloa pyrittiin Englannissa hoitamaan pehmeällä tavalla. Chelseassa oli kirkko muutettu turvakodiksi. ”World´s End” oli kuvaava nimi paikalle, johon koukkuun jääneet heroinistit saivat tulla päiväsaikaan lämpimälle aterialle, mutta yöksi oli palattava Thamesin siltojen alle. Jututtamani 20-vuotiaan nuorukaisen tärisevässä kädessä ei teekuppi pysynyt hänen odotellessaan lounasajan alkua. Jos ero heroiinista piti, toipumisaika kesti 10 vuotta.
Lievemmät huumeet. Skottiviskin tehtaita kierrellessäni tutustuin myös luonnonmukaiseen hälytysjärjestelmään. Ballantine’sin tuotantolaitoksen pihalla kypsyviä ”elämänveden” viskitynnyreitä vahti sata hanhea. Niiden kaakatus säikäytti tehokkaasti pakoon pihalle janoansa sammuttamaan eksyneet tunkeutujat.
Seksiä brittiläisittäin. Alastomuus oli briteille hämmentävä asia. Perhepiirissäkin aviopari saattoi elää ikänsä näkemättä puolisoaan ilman vaatteita. Bloomsburyssä sijainnut ravintola ”Brush & Palette” hyödynsi tabua sijoittamalla ruokasaliin loikoilemaan alastoman naismallin, jota maalari ikuisti kankaalleen.
Viimein Playboy-klubi tuli kaupunkiin 60-luvulla Hyde Parkin Hiltonin viereen. Tästä arabisheikkien suosimasta rulettien ja tekopirteyden tehtaasta sain mukaani jutunteon yhteydessä elinikäisen jäsenkortin. Puolituhma brändi hiipui sittemmin seksuaalisten tapojen vapautumisen myötä myös Amerikassa joten Hugh Hefner sai pitää Playboy-korttinsa.
Paljon, paljon muutakin tapahtui minulle ja muille.
Kaikesta kiinnostavasta raportoitiin, joten kannattaa ottaa kirja ”Täällä Lontoo” käteen ja antaa kirjeenvaihtajien kertoa!
Teksti: Ari Valjakka
”Täällä Lontoo”, toimittaneet Hanna Rajalahti, Risto Uimonen ja Ilpo Salonen on tilattavissa WSOY:n verkkokaupasta myös digitaalisena.
Testaa tietosi
Alla oleva kuva on otettu todennäköisesti 70-luvun loppupuolella Helsingissä Sillankorvan kabinetissa. Siinä on 16 henkilöä.
TAKARIVI vasemmalta: Erkki Toivanen, Heimo Tauriainen, Teuvo Tikkanen (Finnfacts), Kalevi Törmä(SOK?), Kaius Gyllenbögel, Reino Vauraste (Kauppalehti), Veijo Kainulainen (Kauppalehti), Ari Valjakka (STK/Wärtsilä), Kalevi Malmström (YLE), Martti Joutsen (Kouvolan Sanomat), Juhani Sipilä (Finnfacts?).
ETURIVI vasemmalta: Carl Carlson (?50-luku), laukkurouva(?), Marjo Cunningham (?70-luku), Jeremy Hunt (os.sihteeri).
Kysymyksiä:
1. Kuinka monta suomalaislehden päätoimittajaa on kuvassa?
2. Kuka heistä lensi omalla koneellaan kotiin ja mihin?
3. Kuka näistä oli innokas lintuharrasta ja kuinka monen ”bird-watcher”-seuran jäsen hän oli Lontoossa?
