Bryssel 12.7. vuonna 2018. Istun Nato-kokouksen lehdistöhuoneessa yhdysvaltalaisten ja italialaisten toimittajien vieressä, kun alan kuulla kollegoiden epäuskoista päivittelyä: ”Nyt se Trump on uhannut, että Yhdysvallat lähtee Natosta, jos eurooppalaiset eivät ala maksaa suurempaa osaa puolustusmenoistaan itse”.
Pian toimittajat alkavat rynniä lehdistöhuoneesta turvatarkastukseen, josta pääsee saliin, jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ylimääräisen tiedotustilaisuuden pitäisi kohta alkaa. Juoksen jenkkien perässä niin kovaa kuin pääsen, sillä jos kollegoiden sisäpiiritiedot pitävät paikkansa, kyse on historiallisesta järistyksestä Yhdysvaltain ja Euroopan liittolaissuhteissa.
***
Minulta on parin viikon aikana kysytty sekä Tampereen yliopiston luennolla että sähköpostitse tavallisen kansalaisen toimesta, että ”mitä nykyinen uutiskaaos on ja miten sitä kesytetään?”
Kysyjät viittasivat vuonna 2014 julkaistuun väitöskirjaani: Kaaoksen kesyttäjät – uutismediat nettimurroksessa 2006 – 2012, jossa selvitin internetin ja sosiaalisen median aiheuttamaa muutosta uutistyössä.
Ennen kuin vastaan siihen, mitä nykyinen uutiskaaos on ja miten sitä kesytetään, palautan mieliin, millaista meno uutistoimituksissa oli 2000-luvun alussa.
Vielä vuonna 2006 kolmannes haastattelemistani journalisteista ei uskonut internetin muuttavan perinteistä uutisten tekemisen tapaa tai omaa työskentelyä juuri lainkaan. Vaikka suurin osa toimittajista ja päälliköistä näki internetmurroksen olevan tulossa, sen ei uskottu vaikuttavan merkittävästi journalistien työtapoihin, tai perinteisen median yksinvaltaiseen asemaan.
Eräs haastattelemani Ylen päällikkö tiivisti asian vuonna 2006 näin: ”En mä usko, että uutistyössä lähdettäisiin kovin systemaattisesti seuraamaan, mitä keskusteluja käydään verkossa, tai mistä ihmiset puhuu. Ihan tavanomaisista läheistä sitä uutisointia rakennetaan.”
Vuonna 2012 tekemissäni väitöskirjahaastatteluissa jokainen journalisti allekirjoitti internetin medialle aiheuttaman murroksen laajuuden ja merkittävyyden. Nettimurrosta pidettiin jopa merkittävämpänä kuin radion ja tv:n taannoista tulemista.
Eräs MTV:n päällikkö tiivisti asian näin: ”Tämä on ihan eri maailma kuin kuusi vuotta sitten…Netti on muuttanut ihan kaiken. Enää ei ole rajoja, eikä aikaa. Kaikki tapahtuu tässä, nyt ja heti. Ja se mikä on huono puoli, niin nyt myös lukijat odottavat, että meillä on kaikki tieto tässä, nyt ja heti, ja sehän ei ole mahdollista”
Vuonna 2012 haastattelemani journalistit ja päälliköt kärsivät myös eräänlaisesta sosiaalisen median hämmennyksestä. Pohdittiin muun muassa siitä, pitääkö siellä somessa olla, ketä pitäisi seurata, ja missä roolissa journalistin oli somessa sopivaa esiintyä.
***
Vastaus siihen, mikä on vuoden 2021 uutiskaaos ja miten sitä kesytetään, liittyy yhä edelleen nettimurroksen tuomiin haasteisiin. Kaupallisen median puolella tietysti myös some-jättien aiheuttamaan mainosmyynnin radikaaliin vähentymiseen sekä siihen liittyviin taloudellisiin ja resurssihaasteisiin, joihin en nyt puutu.
Toimituksissa nettimurroksen aiheuttama kaaos on yhä edelleen sitä, että kun aiemmin uutiset piti tehdä seuraavan päivän lehteen tai sähköisen median illan uutislähetykseen, niin nyt uutisten deadline on päällä koko ajan.
Työpäivä rakentuu jatkuvasti päivittyvästä uutiskudelmasta, joka sisältää esimerkiksi aiemmin perinteiseen printtimediaan lukeutuvassa Iltalehdessä netissä julkaistuja live-lähetyksiä, videoita, uutisjuttuja ja tapahtumien analysointia. Some-päivityksiä ja podcasteja unohtamatta. Myös uutislähteiden määrä on kasvanut valtavasti.
Koska työskentelen Iltalehden yhteiskuntatoimituksessa politiikan ja pääkirjoitusten parissa, minua kiinnostaa etenkin se, mitä nettimurros on tarkoittanut politiikan ja yhteiskunnan tapahtumien seurannan kannalta.
Selväksi on tullut, että informaatioähkyn kyllästämät lukijat kaipaavat edelleen perinteistä mediaa analysoimaan sitä, mitä nyt tapahtuu, mitä tehdyt päätökset tarkoittavat ja mitä poliittisia vääntöjä kulissien taakse kytkeytyy. Tämä ”kaaoksen kesyttämisen” suosio on nähtävissä esimerkiksi Iltalehdessä julkaistujen analyysien ja näkökulmien lukijamäärien perusteella.
***
Heinäkuinen Brysselin lämpö ja uutistyön adrenaliini ovat kastelleet puseroni kainalot. Naton päämajan mediasalissa käy kohahdus, kun Twitter-presidentti Donald Trump astuu vihdoin puhujakorokkeelle. Tyylilleen uskollisesti presidentti oli aloittanut jo ennen Euroopan vierailuaan tviitti-sodan eurooppalaisia liittolaisiaan, etenkin Saksaa vastaan.
Itseensä tyytyväisen näköinen Trump aloittaa puheensa ja toteaa, että eurooppalaiset Nato-maat olivat luvanneet kasvattaa sotilasmenojaan ennakoitua nopeammin, sen jälkeen, kun Trump sanoi olevansa ”erittäin tyytymätön” jos näin ei tapahdu.
Tosiasiassa kokouksessa ei sovittu mistään määrärahojen uusista korotuksista.
Vaikka Nato-kokous oli ollut läsnäolijoiden mukaan ”hyvin intensiivinen”, silti Trump ei esittänyt suoraa uhkausta Yhdysvaltain Natosta eroamiseksi, mikä olisikin ollut historiallinen uutispommi.
Trump on hyvä esimerkki siitä, miten nykyisenä someaikana viestinnästä on tullut aiempaa yksisuuntaisempaa, kun poliitikot viestivät pääasiassa somessa suoraan omille kannattajilleen ja muille.
Oma tuntumani on myös se, etteivät imagoaan tarkasti vartioivat huippupoliitikot antaudu enää entiseen malliin toimittajien tentattavaksi.
Nykysomen logiikkaan kuuluu myös se, että tunnepohjaiset viestit nousevat algoritmien voimalla enemmän esiin kuin maltillisemmat ulostulot. Tämä synnyttää kiusauksen virittää viestejä vihan voimalla tai joskus suoranaisilla valheilla, jonka etenkin Trump on toiminnallaan todistanut.
Some-politiikassa rehottaa myös niin sanottu identiteettipolitiikka, jossa korostuu se, että ”minun elämäntapani on oikein ja ensisijainen ”. Vaarana on, että se typistää politiikan pelkkiin pieniin ja oikeassa oleviin kuppikuntiin.
Minulle ”kaaoksen kesyttämien” esimerkiksi pääkirjoituksissa ja politiikan analyyseissä tarkoittaa sitä, että yritän pitää kaiken riitelyn ja kohinan keskellä järjen päässä ja esittää toimivia ratkaisuja tai vaihtoehtoja – vallan vahtikoiran roolia unohtamatta.
***
Tuijotan tiiviisti puheenvuoroja jakavaa presidentti Trumpia ja heilutan kättäni. Lopulta pääsen esittämään oman kysymykseni suoraan Yhdysvaltain presidentille.
Kysyin, mikä olisi Trumpin mielestä paras mahdollinen lopputulema Helsingissä pian järjestettävässä Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamisessa?
Lisäksi totesin Trumpille, että eikö hänen kova diplomatiansa pelaa samaan maaliin Putinin tavoitteiden kanssa EU:n ja Nato-liittolaisten rintaman hajottamisessa?
Vastaukseksi sain mediaan ärsyyntyneen presidentin koppavan lausahduksen:
-En tiedä mikä olisi paras lopputulema. Maailman rauha, ei enää ydinaseita, lääke kaikkiin maailman tauteihin ja niin edelleen. Se olisi paras lopputulema, Trump sanoi.
Onneksi tämä yksi kaaoksen luoja on poistunut maailman näyttämöltä – ainakin toistaiseksi.
Kuka?
Filosofian tohtori Kreeta Karvala työskentelee Iltalehdessä pääkirjoitustoimittajana. Aiemmin hän työskenteli Yleisradiossa uutispäällikkönä (1997–2006) minkä jälkeen hän siirtyi Iltalehteen, jossa hän on toiminut myös uutispäällikkönä ja uutisista vastaavana toimituspäällikkönä.
Karvala väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa journalistiikasta aiheella Kaaoksen kesyttäjät. Uutismediat nettimurroksessa 2006–2012 vuonna 2014.
Kreeta Karvala on myös Ylen Jälkiviisaat-ohjelman vakiovieras.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Aluksi blogeja julkaistaan kerran kuukaudessa.
