6 | 2020

BLOGI // Johannes Koroma

Korona-kevään esiintuomia muistoja

”Kyllä Karita Mattila lauloi Patarouvan roolin ymmärrettävällä, mutta vähän vanhanaikaisella venäjänkielellä.” Näin vastasi Vladimir Putin Railin kysymykseen junamatkalla Tampereelta Helsinkiin.

Istuimme VR:n historiallisen salonkivaunun pitkässä ruokapöydässä illallisella. Silloin ei kukaan tiennyt Putinista mitään, hän oli harmaa, hiljainen ja melkein näkymätön Pietarin pormestarin Anatoli Sobstsakin avustaja. Vasta vuosia myöhemmin huomasimme valokuvasta, että Raili oli istunut hänen vieressään ruokapöydässä.    

Tämä Vladimir Putinin varhainen tapaaminen paljastui arkistojemme aarteista jokin aika sitten, kun korona-karanteenin vuoksi Raili selvitteli vanhoja valokuvia ja minä järjestin muistiinpanojani. Molempia oli riittämiin ja riittää edelleen. 

Esiin nousi myös muisto Uuden Suomen järjestämästä Henry Kissingerin vierailusta. Luento valikoidulle maksavalle yleisölle Suomessa oli helppo ”myydä” hallitukselle lehden profiilin korottamisena. Oli myös sovittu tapaamisesta tasavallan presidentin kanssa, mutta se peruuntui. Silloin sain ensimmäisen kerran aavistuksen Urho Kekkosen terveydentilasta. Uutista siitä ei tehty, koska isänmaan etu esti sen, kuten kansliapäällikkö Juhani Perttunen asian ilmaisi.       

Kolmas vahva muisto liittyy presidentti Boris Jeltsinin vierailuun. Illallista syötiin Palacessa ja protokollan mukaan tarjolla oli alkujuomaksi shampanjaa. Viime hetkellä TT:n puheenjohtaja Tauno Matomäki käski viedä kuplivan pois ja tuoda tilalle snapsit. Jeltsinille hän sanoi, että me olemme molemmat koneinsinöörejä ja insinööri ei koskaan syö tyhjään vatsaan. Kerralla siemaistu snapsi laukaisi tunnelman. Jeltsin pani sivuun hänelle kirjoitetun uudistushenkisen puheen ja puhui niin kuin suomalaiset vuorineuvokset olivat tottuneet ja odottaneet: ystävyydestä ja kahdenvälisestä kaupasta.

Laatikosta löytyivät myös muistiinpanoni Jorma K. Virtasen työhaastattelusta. Jaakko Lassila ja Simo Kärävä kysyivät häneltä näkemyksiä Uuden Suomen tulevaisuudesta. Jorma ei ujostellut sanoa, ettei lehdellä ole lukijoita ei siis tulevaisuutta. Se pitäisi muuttaa viikonvaihde- ja tv-lehdeksi, joka myytäisiin Yhtyneiden tai A-lehtien aikakauslehtien kylkiäisenä. Totesin siihen, että US:n säilyttäminen logona hinnalla millä hyvänsä ei ole tässä hankkeessa tavoitteena. Sen pitää ilmestyä seitsenpäiväisenä sanomalehtenä, tai se voidaan lopettaa. Jos muuhun päädytään, on parasta hakea uusi päätoimittaja. Hallitus oli samaa mieltä, mutta palkkasi silti Jorman toimitusjohtajaksi. Silloin varmistin Timo Laatuselta, että paluu entiselle työpaikalleni olisi edelleen mahdollista. Ajatus viikkolehdestä tuli uudelleen esiin vuosi ennen Uuden Suomen lopettamista. Silloin sen tyrmäsi pääluottamusmies.         

Muistiinpanoni Uuden Suomen pelastusprojektista palautti mieleen, kuinka vaikeaa oli vakuuttaa rahoittajat lehden tukemisesta. En ole niitä selannut liki puoleen vuosisataan ja siksi yllätyin itsekin erilaisten tapaamisten, luottamuksellisten keskustelujen, lupausten, vakuuttelujen ja muistioiden loputtomasta määrästä. Lehden tulevaisuus oli katkolla ainakin kahdesti vuodessa. 

Lupaus tukea Uuden Suomen ilmestymistä ei aina riittänyt käytännön taloudellisten päätösten tekemiseen. Hieman liioitellen voisi sanoa, että keskeisten rahoittajien sitoutuminen lupauksiinsa oli joka päivä riippuvainen etusivun uutisvalinnoista. Päätoimittajan puhelin soi herkästi jo aamuvarhaisella, kun joku sisäpiiriin kuuluva yritysjohtaja oli tyytymätön. Ja sisäpiiriin lukivat itsensä kaikki, jotka olivat omasta mielestään osallistuneet lehden omistuksen tai levikin kohentamiseen. 

Puolet soittajista piti poliittista riippumattomuutta tärkeänä, toinen puoli olisi halunnut tiiviimpää yhteyttä kokoomukseen. Vaikeinta olikin tulkita porvarillisten puolueiden erityisesti Kokoomuksen ja Keskustan odotuksia. Vain harvoin ne lausuttiin julki, mutta aina ne olivat suuremmat kuin toteutus. Mitään yllättävää ei ollut siinä, että se mikä yhdelle oli hyvä linja, oli toiselle vähintäänkin epäilyttävä. Päätoimittajan oli toistuvasti todistettava luvatun muutoksen toteutuminen. 

Löysin myös muistiinpanoni keskusteluista Simopekka Nortamon ja Max Jakobsonin kanssa, joita ehdotin Uuden Suomen päätoimittajiksi. 

Ehdotus herätti innostusta hallituksen sisäpiirissä. Varsinkin Etelänranta oli halukas siirtämään Jakobsonin Evasta pois. Tapasin heidät kevättalvella 1976 tarjoten tehtävää. Kumpikin pohti aikansa, Max Jakobson kieltäytyi: hän oli ollut vain vuoden Evan toimitusjohtajana. Simopekka pohti aikansa, mutta lopulta myös kieltäytyi. Luultavasti hän ymmärsi minua paremmin hankkeen horjuvan taloudellisen pohjan, vaikka vakuutin vakavavaraisten maksajien sitoutumineen. Tai sitten mainitsi ajatuksesta Aatos Erkolle.   

Laatikoista löytyi ainakin puolen tusinaa huolellisesti tehtyä muistiota Uuden Suomen kehittämisestä. Aina oli joku esittämässä lehden sisällön uudistamista. Innokkaimpia siinä olivat levikki- ja ilmoitusmyynnin johtajat, joiden toiveita aika pitkälle myös pyrittiin toteuttamaan. Yleensä niihin liittyi lupaus myyntitulojen nousuun. Mutta kyllä uudistamisen vauhti sai aivan omat kierroksensa Arto Tuomisen kaudella. Suunnitelmat eivät olleet kehnoja. Niitä oli vain joskus vaikea toteuttaa samalla kun tehtiin 7-päivästä uutissanomalehteä.   

Ajatus iltapäivällä ilmestyvästä kolmannesta painoksesta oli hankkeista suurisuuntaisin. Tämäkin oli hienoa ajatus paperilla. Itsekin siihen sitouduin vahvasti, huomatakseni aika pian, ettei sille ollut mitään edellytyksiä. Iltapäivälehti on oma lajinsa, eikä sitä voi sivistää tai kultivoida toisenlaiseksi. 

Korona-ajan kaivelu toi esiin myös keskustelut toimituksen hienoista rekrytoinneista. Saimme joukkoomme entisten lisäksi loistavia toimittajia: Juha Nummisen, Anna-Maija Tantun, Maarit Tyrkön, Maarit Niiniluodon, Jaakko Okkerin, Mauno Saaren, Yrjö Klipin, Seppo Saveksen, Kalle Kultalan monien muiden ohella vain muutamia mainitakseni. Olen nyt koonnut muistiinpanoni yhteen ja jos korona-karanteenini jatkuu syksyllä, ehdin ehkä kirjoittaa ne luettavaan muotoon. 

Sieltä löytyi myös Pentti Poukan kirje minulle. Vuonna 1965 kysyin häneltä, löytyisikö Uudesta Suomesta minulle haastavampia tehtäviä (ja palkankorotus). Poukka vastasi kirjeellä, ettei Uusi Suomi voi tarjota minulle mitään. 

Johannes Koroma.

 

Kuka?

Johannes Koroma aloitti journalistin uransa teinien raittiusliiton lehden Pohjantähden päätoimittajana, jatkoi sitä yhdessä Hannu Karpon kanssa Hesarissa, jonne hän palasi 1965 oltuaan sitä ennen toimittajana Sosiaalidemokraatissa ja taloustoimittajana Uudessa Suomessa. Helsingin Sanomien taloustoimituksen päällikkönä hän uudisti taloutta koskevan kirjoittelun, aloitti HS-Taloustiistain ja käynnisti Pörssin vuosikertomuskilpailun. Kesästä 1976 hänen kutsuttiin taloudellisissa vaikeuksissa olleen Uuden Suomen päätoimittajaksi. Sen rinnalla hän toimi US:n 3-painoksen, Iltalehden päätoimittajana usean vuoden ajan. Hänet kutsuttiin Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliiton toimitusjohtajaksi 1991. Hän totesi uudesta tehtävästään, että kyse on sanomalehden pääkirjoitusten ja kolumnien muuttamisesta lukijoiden sijaan valtioneuvoston ja poliitikkojen verbaaliseksi lobbaukseksi. Hän jatkoi eläkkeelle siirtyessään kolumnien kirjoittamista useisiin lehtiin ja laskee kirjoittaneensa uransa aikana kaikkiaan noin 3500 kolumnia muiden lehtikirjoitusten ohella.

 


BLOGI
Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.

BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Aluksi blogeja julkaistaan kerran kuukaudessa.

 

Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle

Kirjaudu sisään