10 | 2020

Ilkka Juva:

Mahti, vahti vai somen sylikoira?

Politiikka henkilöityy. Poterot syvenevät. Syyttäminen ja hyökkääminen tuovat kannatusta, asiallisuus ja yhteisten ratkaisujen hakeminen lähinnä haukotuttaa. Toimittajilla on tässä roolinsa, eikä siitä voi pelkästään kehua.

Journalistin eettiset ohjeet ohjaavat, mutta alalle ei ole tyypillistä itsekriittinen keskustelu omasta roolistaan. Ollako valtiomahti, vallan vahti, somen sylikoira vai olisiko jokin rakentavampi rooli mahdollinen.

Kun media pitää itseään neljäntenä valtiomahtina, itseihailun ja itsekritiikin vaaka keikahtaa pahanpäiväisesti. Kun se on keikallaan, vahtikoirakin unohtaa varsinaisen tehtävänsä. Vallan vahtimisesta tulee ottelu, jossa toimittaja on osapuoli.

Tästä on kysymys, jos tv-haastattelussa eniten äänessä on toimittaja. Siinä tilanteessa toimittaja pitää katsojia yleisönä, jolle näytetään kuka tässä on kuka. Katsoja ehkä iloitsee siitä, että toimittaja pani poliitikon ketkulle luun kurkkuun, mutta ei ymmärrä harmitella sitä, ettei oma tieto ja ymmärrys itse asiasta juurikaan kasvanut.

Olin Julkisen sanan neuvoston työssä vuosia mukana. Uudistimme journalistien ohjeita. Mielestäni aivan keskeinen ohje, josta tuli pitää kiinni, oli journalistin velvollisuus ”oikean ja olennaisen tiedon välittämiseen”. Nykyisissä ohjeissa tuota ohjetta ei enää ole.

Nyt sanotaan, että journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Mutta riittääkö se? Olennainen jää helposti kiinnostavan mutta epäolennaisen tiedon varjoon.

Politiikan vastaisuudesta on lyhyt askel Amerikan raitille

”Maailman johtavassa demokratiassa” presidentti valehtelee, öykkäröi eikä hyväksy vaalitulosta, jos se on ”väärä”. Entä jos America first tarkoittaa tässä asiassa sitä, että muut tulevat perässä, ongelma on ovella. Britannia oireilee. Meillä näyttäisi kaikki olevan hyvin, mutta politikan vastaisuudesta on lyhyt askel Amerikan raitille.

Journalistin ohjeissa korostetaan, että toimituksellista ”päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle”. Tunnistettu ulkopuolinen painostus tai houkuttelu lienee kurissa. Entä jos ”mennään lukijoiden ehdoilla” ja tehdään heitä kiihottavat valinnat, liukuuko toimituksellinen päätösvalta tosiasiassa yleisölle? Ohjaako some aihevalintoja ja näkökulmia? Onko perinteinen media somen sylikoira? 

Facebookia syytetään siitä, että se tarjoaa käyttäjälleen vain niitä aiheita ja näkökulmia, joita käyttäjä on aiemmin osoittanut haluavansa. Journalismi ei saisi sortua samaan. 

Helpointa on kirjoittaa politiikasta henkilöiden kautta. Puoluekokous kiinnostaa, jos siellä on puheenjohtajataistelu. Muuten ei. Huonot kannatusluvut johtuivat kuulemma syrjäytetystä puheenjohtajasta ja seuraavat vaalit ovat uuden puoluejohtajan ”näytön paikka”.  Puolueen politiikalla ei näyttäisi olevan erityistä merkitystä. Vaalimenestys on tavoite, kun itse asiassa sen tulisi olla väline tavoitteiden saavuttamiseksi.

Mitäs tuosta? Vaihtavathan jääkiekkojoukkueetkin valmentajaa, kun tappioputki on pitkä. Valmentajaa vaihdetaan tosin siksi, että saataisiin joukkueesta enemmän irti. Puoluejohtaja vaihdetaan, jotta saataisiin fanikatsomosta enemmän irti.

Vasta julkaistu tutkimus kertoo, että suomalaisten enemmistö ei luota vaalilupauksiin. Siinäpä oiva esimerkki. Näin on ollut jossain määrin aina. Vaara on kuitenkin siinä, että journalismiin kuluva kriittisyys alkaakin leimata politiikkaa ja edustuksellista demokratiaa itseään. Poliittisten tekojen arvostelu on eri asia kuin politiikan ja poliitikkojen leimaaminen jotenkin ala-arvoiseksi.

Esimerkiksi vaalilupaus on toimittajien lanseeraama sana. Eivät tolkuissaan olevat poliitikot lupaa. Sen sijaan he voivat kertoa periaatteista, tavoitteista ja keinoista. Vain diktaattorit voivat luvata, mutta heidän ei tarvitse.

Valtiomahti emme saisi olla, eikä vahtikoiran tule vain haukkua. Sen sijaan voisimme olla ylpeästi palvelija, jonka tehtävä on antaa oikeaa ja olennaista tietoa parhaan taitomme mukaan. Silloin varsinainen valtiomahti, äänestäjäkunta voisi olla kiinnostuneempi ja vaikuttavampi mahtinsa käyttäjä.

Ilkka Juva. Kuva: Marja Vattulainen

Kuka?

Ilkka Juvan toimittajan ura alkoi järjestölehdissä. Uuden Suomen toimittajana hän aloitti 1978, oli välillä puolitoista vuotta Turun Sanomien eduskuntatoimittaja, mutta palasi takaisin Uuteen Suomen. Uudessa Suomessa viimeinen tehtävä oli politiikan toimituksen esimies. Länsi-Savon vastaava päätoimittaja hän oli 1987 – 2000.

Hän siirtyi syksyllä 2000 Veikkaus Oy:n viestintäjohtajaksi. Veikkauksesta hän jäi eläkkeelle 2015.

Journalistiuransa aikana Juva toimi useissa alan luottamustehtävissä. Hän oli muun muassa Suomen Sanomalehtimiesten liiton valtuuston varapuheenjohtaja, Julkisen sanan neuvoston jäsen ja varapuheenjohtaja, Sanomalehtien Uutistoimiston hallituksen puheenjohtaja ja Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton hallituksen jäsen.


BLOGI
Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.

BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Aluksi blogeja julkaistaan kerran kuukaudessa.


Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle