4 | 2020

BLOGI // Seppo Kaisla

Naurettava korona

”Mä sain tän heti kättelyssä.”
”Hikoiluttaa ja tärisyttää käsiä. Virus se on.” ”Kyl määki hikosisin ja tärisisin, kun mää Virusta tulin.”
”Virus häviää nopeimmin pinnoilta.” ”Erityisesti ikäihmisille suositellaankin nyt pyöräilyä.”

Sopiiko nauru tappavalle taudille? Entä jos se pidentää ikää?

Suomalaiset elivät pimeissä ja hikisissä savupirteissään vuosisadat etäelämää, jossa kuukausiksi vuodessa etäännyttiin miltei kaikesta paitsi vieressä kihnuttavasta suvusta. Isot pienet ja keskisuuret vihat toivat sentään vaihtelua elämään, josta ei nauru ollut kaukana. Laiskan nimen saa, vaikkei tehe mittään. Pentele tuleski, sano Anttila varjoonsa. Nuo sutkaukset eivä saa koronakauden ihmistä ihan kippuraan, mutta muutama vuosisata sitten tuollaisella huumorilla elettiin taas muutama päivä eteepäin.

Menivät tapellen kuin Mömmön munat torilla, sanottiin Karstulassa ja koko pitäjä repesi hohotukseen. Säästää kun piarua perseens ovella ja niin oli koko Akaan pitäjä naurunalainen. Kodeissa jos pienisssäkin aina tunturien Pohjolasta Pohjanmaan lakeuksien kautta Hämeen ja Satakunnan vainioille kohdattiin harvat myötä ja sitä useammat vastoinkäymiset itkien ja nauraen. Pirttivijelyn sivutuotteina syntyivät sadut, kaskut ja Kalevalan tarinat käyttöhyödykkeiksi – välttämättömiksi elämänpuiksi.

Molotovin cocktail on totisen paikan käyttöhuumorina niin onnistunut, ettei sille ymmärretä edes nauraa. Polttopullo keksittiin Espanjan sisällissodassa, mutta sen nimi on läpi maailman levinnyttä suomalaista kansanhuumoria talvisodan ahdingosta. Tuu sä hakeen leipäs päälle voita, on Väinö Linnan kirjaamaa rintamahuumoria.

Neuvostoliiton suurlähettiläs Andrei Kovalev paheksui Karjala-oluen etikettiä, missä miekat sotaisasti heiluvat. Heti seuraavana päivänä kuultiin Albertinkadun Alkossa mieshenkilön pyytävän korillisen sitä Kovalenkoo. Kerrottiin myös Hartwallin taipuneen vaihtamaan miekkojen tilalle sirpin ja vasaran. Samalla nimi Karjalan olut muuttui nimeksi Orjalan kalut.

Covid 19 ilmaantui piinaksemme aikana, jolloin sormia ei panna toistensa lomahan vaan kertakäyttökäsineissä kännykälle. Somesta saamme seurata koronahuumorin tautisen nopeaa etenemistä. Itse korona noudattaa projektista tuttua kaavaa. Jumalatonta hämminkiä seuraa järkiintymisvaihe ja syyllisten etsintä. Saa nähdä tulevatko loppuhoidossa eteen vielä syyttömien rankaisu ja projektiin osallistumattomien palkitseminen.

Vihollinen on näkymätön, väritön ja hajuton. Siis kaiken kaikkiaan pirullisen hankalasti syyllistettävä. Siispä: syyllisiä ovat, media. THL, hallitus, oppositio, terveysviranomaiset, vanhukset, nuoret, keski-ikäset mökkiasukkaat, uusmaalaiset, lasketteluturistit. Jonkunhan tästä on vastattava.

Savupirtin ihmistä oli siunattu vähällä ilolla ja useilla vitsauksilla, koska oman aikamme ymmärryksen mukaan hyvä Jumala sijoitti kärsimykset aikaan, jossa niihin oli totuttu. Someajan ihmiselle riittävät Antti Tuisku, Teuvo Hakkarainen, Paavo Väyrynen ja naapurin haukkuva koira.

Ei tiedetä vielä, syntyykö somessa tulevaisuuden Kalevalaa. Sen sijaan käyttöhuumorin koronavaihe on nopeasti levinnyt maailman syrjäisimpiinkin kolkkiin lähes vastustamattomalla voimalla. Koskettavia elokuvia on nyt syytä välttää, mutta äärimmäisen herkästi tarttuva nauru on vain sormen hipaisua vailla.

Koronassa makuaisti häviää, joten mauton huumori leviää sekin nyt suojaamattomaan väestöön. Sairas huumori ei tunnu sekään noudattavan turvasuosituksia. Etenemisvaiheet ovat olleet samoja kuin koronassa muutenkin, ensin yksi tapaus Suomessa, sitten eristys ja mukaan saadaan aina avuliaat naapurimme sekä ikuisesti käyttökelpoinen Tuntematon sotilas.

”Lapissa on havaittu ensimmäinen koronatapaus.”
”Lappi onkin tautisen hyvä lomamesta.”

”Näin ihanan unen, Xi, Putin, Erdogan ja Trump pitivät huippukokouksen.”
”Mitä ihanaa siinä oli?”
”Kokous oli Milanossa.”

”Mihin tässä oikeastaan pitäisi olla valmiina. Ei suinkaan vaan eristyksiin.”
”Ehei, korona on kaukana, Kiinassa asti.”
”Se kun tuppaa oleman kova kulkemaan, salamatartunnoista puhutaan.”
”No mikäs siinä sitten, sairastetaan, sairastetaan sitten.”

”Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät baariin.”
”Oi niitä aikoja.”

 

Seppo Kaisla. Toimittaja, humoristi ja tiedotusmies.

Kuka?

Seppo Kaisla oli Uuden Suomen toimittaja vuosina 1985-1991. Sen jälkeen Iltalehden toimittaja ja pakinoitsija vuoteen 2009 saakka. Helsingin sanomien pakinoitsija 2009-20016.
Toimittaja yleisradiossa 1975-1978, sen jälkeen Vakuutusyhtiöiden tiedotuskeskuksessa. jonka jälkeen Helsingin kaupunginkanslian lehdistösihteerinä vuoteen 1985. Hän oli Journalistiliiton liittovaltuutettu ja HSY:n hallituksen jäsen. Viisas Raha lehden kolumnistina nykyään. Eläkkeellä.


BLOGI
Ajatuksia journalismista ja sen vierestä.

BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Aluksi blogeja julkaistaan kerran kuukaudessa.

Jaa artikkeli
Takaisin etusivulle

Kirjaudu sisään