Elinikäinen oppiminen, jatkuva oppiminen, täydennyskoulutus, työssä oppiminen, itsensä kehittäminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja aikuisille suunnatulle koulutukselle niitä vasta on kertynytkin.
Jokainen hallitus on vuorollaan kääntänyt katseensa jo työelämässä olevien lisäkoulutukseen. Viimeksi joulukuussa kansanedustajista koostuva parlamentaarinen työryhmä hyväksyi Marinin hallituksen hallitusohjelmassa mainitut jatkuvaa oppimista koskevat linjaukset, joiden tarkoituksena on varmistaa osaavan työvoiman saatavuus sekä edistää työikäisten mahdollisuuksia kehittää osaamistaan.
Kolmen ministerin yhteistiedotteessa vilisi koko aikuiskoulutuksen kirjo: puhuttiin osaamisen päivittämisestä, työelämän rakennemuutoksesta, työpaikoilla ja harrastuksissa oppimisesta, koulutuksen ja työntekijöiden kohtaanto-ongelmista sekä heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien kouluttamisesta.
Tässä piilee myös ongelman ydin.
Otsikkotasolla jatkuva oppiminen on kuin suuri irtokarkkipussi: paljon kaikenlaista hyvää sekalaista, mistä on kiva nyppiä itselle tai omalle kohderyhmälle sopivat palat.
Linjaavat poliitikot aikuisopiskelun merkityksestä mitä tahansa, vastuu opiskelujen onnistumisesta ja koulutukseen hakeutumisesta on kuitenkin aina opiskelijalla itsellään. Jos kipinää opiskeluun ei ole, kaikki koulutukseen pantavat rahat menevät hukkaan.
Toimittajilla uuden oppiminen on verissä. Parhaimmillaan jokainen juttukeikka on oppimisretki johonkin uuteen, ja tekniikan kehittyminen on pitänyt huolen siitä, että jokainen alalla oleva on jatkuvassa opintomyllyssä.
Koska journalismissa työssä oppiminen on luontainen osa työtä, en keskity tässä siihen. Myös uudelleenkoulutus tyystin uuteen ammattiin on oma kokonaisuutensa. Sen sijaan kerin auki itselleni tuttua aihetta, itsensä vapaaehtoista kehittämistä sekä työn ja vapaa-ajalla tapahtuvan opiskelun yhteensovittamista. Kun työpäivän jälkeen tulee kotiin ja kömpii työnurkkaukseen kirjottamaan esseitä tai tekemään etätenttiä, tarvitaan rutkasti itsekuria ja motivaatioksi muutakin kuin työelämän tarpeet ja hallituksen linjaukset.
Kun valmistuin Turun yliopistosta vuonna 1996, olin aivan varma, ettei minua tenttisaleissa nähdä pitkiin aikoihin. Meni kuitenkin vain kaksi vuotta, ja huomasin istuvani iltaisin Hankenin luentosalissa rahoitusalan ihmisten seurassa. Jokaisella meistä oli tavoitteena saada maaliin CEFA-sijoitusanalyytikkotutkinto.
Seuraavaan tavoitteellisempaan opiskelurupeamaan minulta löytyi paloa 15 vuotta myöhemmin, kahden lapsen ja yhden työpaikan vaihdoksen jälkeen. Syksyllä 2014 aloitin Markkinointi-instituutissa henkilöstöpäällikön tutkintoon tähtäävät opinnot. Paperit sain käteen reilua vuotta myöhemmin.
Sekä analyytikko- että henkilöstöpäällikkötutkintoon tähtäävät opinnot kumpusivat puhtaasti omasta kiinnostuksestani kehittää itseäni ammatillisesti. Pörssitoimittajana kaipasin syvempää ymmärrystä sijoitusmarkkinoista, ja vaihdettuani toimituspäällikön tehtäviin tontilleni kuuluvat henkilöstöasiat alkoivat kiinnostaa entistä enemmän.
Itselleni sopi myös parhaiten tavoitteellinen tutkinto-opiskelu. Kun opinnoissa oli selvät lukujärjestykset ja tenttiaikataulut sekä sopivasti positiivista ryhmäpainetta, ne etenivät aikataulussa. Myös työelämään suoraan liittyvät tehtävänannot sekä mahdollisuus hyödyntää omaa työosaamista uuden oppimisen pohjana sujuvoittivat opintoja. Eikä opintojen maksullisuus ainakaan heikentänyt valmistumismotivaatiota.
Molemmat opintorupeamani söivät sekä viikonloppuja ja iltoja ja välillä öitäkin, mutta hyvällä suunnittelulla niistä selvisi tavoiteajassa. Iso kiitos kuuluu myös työnantajilleni, jotka mahdollistivat opintojen sujumisen muun muassa joustavin työaikajärjestelyin, sekä puolisolleni, joka toisen opiskelurupeaman aikana hoiti lapsiperhearkeamme niinä iltoina, kun sulkeuduin makuuhuoneeseen tenttikirjojen kanssa tai istuin iltaluennoilla työpäivien päätteeksi.
Vaikka jokaisen tutkinnon jälkeen olen ajatellut, että nyt riittää, ei kipinäni opiskelua kohtaan kuitenkaan sammunut. Pian huomasin harva se ilta vilkuilevani avointen yliopistojen tarjontaa.
Aluksi ajatuksenani oli napsia mielenkiintoinen kurssi sieltä ja toinen täältä. Opiskella jotain hauskaa ja näennäisesti hyödytöntä. Pian löysin itseni kuitenkin Jyväskylän yliopiston avoimesta yliopistosta opiskelemassa henkilöstöjohtamisen opintokokonaisuutta. Pakettiin kuuluvat 27 opintopistettä sain kasaan reilussa vuodessa.
Opiskelu avoimessa yliopistossa poikkesi selvästi aiemmista kurssimuotoisista ja tietyssä määräajassa tutkintoon tähdänneistä opinnoistani. Akateeminen vapaus niin hyvässä kuin pahassakin pakotti ottamaan itseäni enemmän niskasta kiinni kuin aiemmin. Kun aiemmin opiskeluni oli ollut hyvinkin ohjattua, nyt tenttiaikoja oli useampi, joista valita (ja mistä livetä) ja esseidenkin palautusajat tuntuivat aina jokaisen kurssin alussa kaukaisilta maalitolpilta, kunnes yhtä äkkiä huomasin, että deadline onkin taas jo seuraavana lauantai-iltana. Myös opiskelumateriaalien metsästys, opiskelijakirjastoissa seikkailu ja tieteellisten artikkeleiden löytäminen tietokannoista toivat oman lisätyönsä opintoihin.
Opiskeluissa toimittajataustasta on ollut pelkkää hyötyä.
Tekstin kirjoittaminen ei tuota tuskaa ja aineistojen löytäminen on helppoa. Kun työkseen kysyy, haastaa ja argumentoi, on samaa luonteva jatkaa myös luentosalissa. Mutta sitten kaikki ne lähdeviitteet, oikeat viittaustavat ja muut akateemisen kirjoittamisen kommervenkit! Ja monisataasivuiset tenttikirjat, joiden yhteys reaalimaailmaan tuntuu työpäivän jälkeen kovin kaukaiselta. Täytyy tunnustaa, että muutaman kerran teki mieli vain luovuttaa ja vaihtaa tentteihin ja kirjoitelmiin paahtaminen johonkin leppoisampaan illanviettotapaan.
Miten sä jaksat töitten jälkeen vääntää vielä jotain esseitä yliopistolle, on kysymys, joka minulta on kysytty useasti. Vastaus on yksinkertainen: uteliaisuus uutta kohtaan ja itsensä haastaminen. Toiset treenaavat maratonia varten, itse harrastan opiskelua.
Suoritettujen opintopisteiden kirjautuminen opintorekisteriin on aina pieni juhlan paikka, mutta yhtä palkitsevaa on saada opettajalta henkilökohtaista palautetta työläältä tuntuneesta esseestä tai vaihtaa ajatuksia opitusta eri puolilla Suomea asuvien opiskelijakollegoiden kanssa. Parasta on ollut huomata löytäneensä ja oppineensa jotain uutta ja pystyvänsä tuomaan osan opeista suoraan omaan arkeen. Jokaisen opintorupeaman olen tehnyt ennen kaikkea itseäni varten. Bonusta on ollut se, että työnantajakin on niistä hyötynyt.
Pieni varoituksen sana on kuitenkin paikallaan, sillä opiskeluun voi jäädä myös koukkuun. Etenkin, kun verkko-opintojen kehittyminen ja avointen yliopistojen tarjonnan laajentuminen on tuonut runsaudensarven läppärin ruudulle. Pieni vilkaisu pelkästään eri avointen yliopistojen tarjontaan tänä keväänä kuvaa hyvin valinnanvaikeutta: tarjolla on digimarkkinointia ja hakukoneoptimointia, hyvinvoinnin filosofiaa, monimediaista luovaa kerrontaa, työn ja työelämän trendejä, eri kieliä, kirjallisuuden perusopintoja, keskiajan taloushistoriaa, tilastomatematiikan kertausta…satoja kursseja ja opintokokonaisuuksia parin klikkauksen ulottuvilla.
Kun valinta tuntuu mahdottomalta, kannattaa ottaa irtokarkkipussimetodi käyttöön ja napsia kulhosta parhaat päältä, ettei tule ähky. Itse aion seuraavaksi poistua mukavuusalueeltani ja sukeltaa tekoälyn maailmaan. Saas nähdä miten mimmin käy.
Jos mielit opiskella työn ohessa, muista ainakin nämä:
1) Valitse opintoja, joista olet aidosti kiinnostunut.
2) Arki osaa yllättää, joten tee itsellesi riittävän väljä lukusuunnitelma. Yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin työtä. Aikatauluta opintosi ja pidä aikatauluista kiinni.
3) Kaikkeen ei tarvitse pystyä kerralla; opintoja ehtii suorittamaan myös sitten, kun lapset ovat jo vähän isompia.
4) Valitse itsellesi sopivat suoritustavat. Yksi tykkää tenteistä, toinen syttyy esseistä.
5) Vertaile vaihtoehtoja. Valinnanvaraa on kotimaassakin runsaasti yksityisistä koulutuksentarjoajista yliopistojen avoimiin yliopistoihin. Lisäksi kansainvälisten huippuyliopistot tarjoavat verkkokursseja kenen tahansa suoritettavaksi. Osa koulutuksista on maksullisia ja tunnetusti kalliita (mm. MBA) kun taas avoimissa yliopistoissa yksi opintopiste maksaa noin 15 euroa. Osa opinnoista on täysin maksuttomia (mm. Helsingin yliopiston avoimen yliopiston suosittu tekoälykurssi).
6) Älä stressaa tai pingota, opiskelun täytyy olla ennen kaikkea hauskaa.
Kuka?
Henriikka Pulli on työskennellyt vuodesta 2010 toimituspäällikkönä Verkkouutisissa ja Nykypäivässä. Tätä ennen hän seurasi 15 vuoden ajan muun muassa osakemarkkinoita Kauppalehdessä. Harrastaa opiskelua, taidenäyttelyissä vaeltamista, kaunokirjallisuuteen uppoutumista, kantrin kuuntelua ja metsänreunan tuijottelua.
BLOGI-palsta on jäsenille tarkoitettu foorumi, jossa julkaistaan liiton jäsenten kirjoituksia. Jokainen kirjoittaja vastaa omasta tekstistään. Kirjoitukset eivät ole SSL:n kannanottoja. Aluksi blogeja julkaistaan kerran kuukaudessa.
